Seuraavan sukupolven teollisuuspolitiikka

4.1.2012

Esa Suominen

Ammattiyhdistysliike ja erityisesti sen teollisuuden työntekijöitä edustavat liitot sekä ympäristöliike ovat aika ajoin ajautuneet erimielisyyksiin liittyen teollisuuden asemaan, merkitykseen ja tulevaisuuteen Suomessa. Silloin tällöin jotkut vihreitä lähellä olevat tahot ovat vaikuttaneet jopa ilahtuneen teollisten investointien vähenemisestä ja tehtaiden sulkemisista, joiden on nähty vähentävän saastekuormitusta ja siten olevan ympäristön kannalta tervetullutta kehitystä.

Lienee sanomattakin selvää, että tämänkaltainen ajattelu on paitsi inhimillisesti kestämätöntä ja taloudellisesti typerää, myös ympäristön kannalta haitallista. Tehtaat kun harvoin jäävät syntymättä laisinkaan. Usein onkin niin, että Suomessa suljettu tehdas avautuu uudelleen maassa, jossa ympäristölainsäädäntö ei ole meikäläisellä tasolla.

Tuolloin se saastuttaa aivan samaa yhteistä ilmakehää entistä pahemmin, ja aikaansaa työttömyyttä ja verotulojen menetystä Suomessa. Siksi vientiteollisuuden aseman pitäminen kilpailukykyisenä sekä teollisten investointien saaminen Suomeen myös tulevaisuudessa on paitsi kansantalouden, parhaimmillaan myös ympäristön kannalta myönteinen asia.

Se, missä niin sanotun savupiipputeollisuuden kriitikot sen sijaan ovat olleet oikeassa, liittyy jalostusarvon noston tarpeeseen. Tämä koskee Suomessa erityisesti metsäteollisuutta. Uudet innovaatiot ja korkeamman jalostusarvon tuotteet ovat olleet vihreän kullan maassa vähäisiä. Paitsi, että tämä tekee kotimaassa sijaitsevasta teollisuudesta haavoittuvampaa matalan kustannustason maista tulevalle kilpailulle, tarkoittaa se myös verrattain matalaa eroa raaka-aineen ja jalosteen hinnassa.

Huomionarvoista on myös viennin keskittyminen vain kouralliseen yrityksiä. Tämä lisää riskialttiutta ja suhdannevaihteluiden tuhoisuutta Suomen taloudessa.

Suomen vientiteollisuus tarvitseekin uutta suuntaa. Keskeiset lyhyen tähtäimen muutokset koskevat pienten ja keskisuurten yritysten tuotteiden ja toiminnan ohjaamista entistä rohkeammin vientiin sekä perinteisen teollisuuden jalostusarvon nostamista. Samalla niiden yhteyteen tulee luoda entistä enemmän niin sanottuja teollisia palveluita.

Huomionarvoista on, että nämä teolliset palvelut, jotka voivat olla luonteeltaan designia, tuotekehitystä, huoltoa tai muuta sellaista, syntyvät usein aiemman teollisen ytimen ympärille. Siksi näiden uusien töiden ja tuotantosuuntien syntyminen vaatii huolenpitoa myös olemassa olevista teollisuuden aloista.

Suurempi, linjaava muutos, koskee kuitenkin laajempaa teollisuuspoliittista ajattelua. Myös Suomessa tulisi tehdä systemaattinen siirtymä kohti ekologista teollisuuspolitiikkaa. Niin sanottu vihreä teknologia ja tuotanto tarjoavat valtavia mahdollisuuksia niiden maiden teollisuudelle, jotka ovat eturintamassa kehittämässä ratkaisuja globaaleihin ilmasto- ja ympäristöongelmiin.

Jotta elinkeinoympäristö olisi mahdollisimman suotuisa juuri tämänkaltaiselle kehitykselle, on siitä luotava julkilausuttu painopiste sekä suunnattava lainsäädännöllisiä, rahoituksellisia ym. toimia sen mukaisesti. Tarve on nimenomaan läpileikkaavalle ajattelulle; ekologista rakennemuutosta tarvitaan kaikilla aloilla.

Tällä hetkellä niin sanotun greentechin markkinat kasvavat arviolta 8 prosenttia vuodessa. Tämä tarkoittaa markkinan arvon tuplautumista kymmenen vuoden välein. Kun tähän lisätään väestönkasvun ja globaalien päästövähennyssopimusten tuoma paine, ei vauhdin voida arvioida hidastuvan.

Toisin kuin usein nähdään, tämän ei tarvitse tarkoittaa vain lisääntyviä kustannuksia ja hankaluuksia, vaan se tarjoaa, mikäli tekijöitä ja visiokykyä löytyy, huomattavia elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia. Ympäristönsuojelu on paitsi oikein, myös kannattavaa. Saksalaisen Potsdam Institute of Climate Impact Researchin mukaan EU:n päästövähennystavoitteen kiristäminen tuo unionin alueelle huomattavasti uutta kasvua ja työpaikkoja.

Mitä ekologinen teollisuuspolitiikka sitten käytännössä olisi? Se voisi koostua paitsi tutkimus- ja tuotekehitysvarojen suuntaamisesta tämän alan aloitteleville yrityksille, myös kysynnän luomista kotimarkkinoille muun muassa julkisten hankintojen kautta sekä laajamittaista strategista suuntautumista kaikessa elinkeinopolitiikassa.

Myös uusia rahoitusmuotoja, esimerkiksi alaa varten perustettavien sijoitusrahastojen kautta, voitaisiin harkita.

Kyse on monenlaisista työpaikoista ja tuotteista, ei vain ympäristön puhdistamiseen tarkoitetuista laitteista, vaan energiatehokkaampien tuotantoprosessien luomisesta, perinteisistä tuotteista, jotka on valmistettu entistä ympäristöystävällisemmin, sekä luonnollisesti uusista teollisista palveluista.

Suomella on luontaisia etuja tällä alalla, imagomme on hyvä ja olemassa oleva teollisuutemme on jo nyt verrattain ympäristöystävällistä. Siksi mahdollisuus edelläkävijyyteen on olemassa. Paitsi uusista työpaikoista, kyse on myös perinteisen teollisuuden kilpailukyvyn parantamisesta. Suomessa puhutaan usein palkoista keskeisenä kustannuksiin vaikuttavana tekijänä sekä syytellään vaikkapa paperia työkseen valmistavia ihmisiä milloin mistäkin, mutta varsinaiset kuluerät syntyvät energian ja raaka-aineiden hinnasta.

Saksalaisen arvion perusteella sikäläinen teollisuus voisi saavuttaa 20 prosentin energiatehokkuuden lisäämisellä 100 miljardin euron säästöt vuositasolla. Meillä suuruusluokka olisi toki toinen, kuten myös lähtötaso, mutta joka tapauksessa saavutettavissa olevat hyödyt valtaisia.

Suuret teollisuusmaat myös Euroopan ulkopuolella ovat havainneet greentechin merkityksen. Japani investoi tulevan viiden vuoden aikana 30 miljardia dollaria alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Etelä-Korean taannoinen talouden elvytyspaketti suunnattiin 80 prosenttisesti näille aloille. Myös Obaman hallinto, Kiinasta puhumattakaan, investoivat alalle.

Koska emme määrässä pärjää, on Suomen panostettava laatuun ja erikoistumiseen, löydettävä ne niche-markkinat, joilla Suomesta löytyy ylivoimaista osaamista. Mikäli samalla pystytään viemään ekologinen rakennemuutos läpi myös kotimaan arkisessa elämässä yhdyskuntasuunnittelusta älykkäisiin sähköverkkoihin ja energiapiheihin rakennuksiin, voisi Suomi nousta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toimivan yhteiskuntamallin esimerkiksi koko maailmassa.

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n hallintopäällikkö ja puheenjohtajan erityisavustaja. Hän on työskennellyt aiemmin sdp:n poliittisen osaston päällikkönä.

Esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä aina välttämättä vastaa minkään tai kenenkään muun kantaa.

Tweet