Salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta

25.1.2013

Sammeli Heikkinen

Susien salametsästys on törkeä rikos, joka edellyttää yhteistyötä, suunnitelmallisuutta ja sen, että paikallinen yhteisö vaikenee asiasta.

Helsingin Sanomien haastattelema RKTL:n erikoistutkija Ilpo Kojola arvioi, että luvallisen metsästyksen, liikennekuolemien ja luonnollisen poistuman perusteella Suomen susikannan pitäisi olla noin 700 eläintä. Viime talvena susia oli korkeintaan 165.

Susia on siis tapettu salaa. Tällä viikolla paljastunut Perhon laiton susijahti ei ole viime vuosina ainoa laatuaan. Poikkeuksellisen Perhon tapauksesta tekee se, että se paljastui ja poliisi poliisi otti verekseltään kiinni useita epäiltyjä ja kuulusteli vielä useampia.

Perhossa jahdille oli varattu tietty ajankohta ja siinä oli käytetty apuna viestintävälineitä ja moottorikelkkoja. Se oli siis järjestetty aivan kuten laillinenkin metsästys ja sen järjestäjinä olivat toimineet poliisin mukaan kokeneet metsästäjät.

Näin laiton sudentappaminen Suomessa on viime vuosina luultavasti toiminut. Susia – etenkään susilaumaa – ei yksittäinen petovihaaja saa helposti tapettua.

Ensinnäkin lauman liikkeitä pitää seurata, niin että ennen jahdin alkua eläinten päivälepopaikka tiedetään. Mukana täytyy olla riittävästi porukkaa, että saadaan aikaan laaja saartorengas. Tätä aletaan ohjatusti supistaa ja jossain vaiheessa sudet voidaan kiertää lippusiimaan tai muovinauhaan. Saartorenkaan reunalla täytyy olla useita ampujia passissa. Lisäksi tarvitaan ajomiehiä, jotka hätistävät eläimet kiväärin piippujen eteen.

Susijahti siis vaatii paljon metsästäjiä, olipa se laillinen tai laiton. Huhujen mukaan laittomia susijahteja on järjestetty esimerkiksi ketunmetsästyksen varjolla.

Tieto näin laajasta toiminnasta leviää varmasti myös tekijäjoukon ulkopuolelle. Salametsästys voikin tahrata yhteisön elämän pahasti, kun sitä joudutaan eri keinoin salaamaan. Tästä on hyvä esimerkki Itä-Lapin tilanne, josta Pohjolan Sanomissa, Lapin Kansassa ja Kainuun Sanomissa vähän yli vuosi sitten julkaistu juttu kertoi.

Jutussa kerrottiin poliisin epäilevän tutkimustensa perusteella, että petojen salatappaminen alueella oli ollut järjestäytynyttä. Osa paikallisista hyväksyi toiminnan. Epäilijät pidettiin hiljaisina painostuksella ja pelottelulla. Asiaa selvitelleitä virkamiehiä uhkailtiin, joidenkin virkavallan edustajien taas epäiltiin toimineen yhteistyössä salametsästäjien kanssa.

Jutussa toimintaa kuvattiin mafiamaiseksi. Sana on kuvaava, sillä järjestäytynyt salametsästys korruptoi paikallisen yhteisön. Tietty porukka ottaa lain omiin käsiinsä ja antaa ymmärtää, että silä on oikeus rikkoa lakia. Törkeän rikoksen tekeminen ja sen peittely rapauttaa paitsi tekijöiden, myös asiasta tietävien ihmisten yleistä lain kunnioitusta.

Kun lakia rikotaan kerran, miksei sitä voisi rikkoa toistekin, jossain toisessa tapauksessa.

Uskon, että suurin osa suomalaisista metsästäjistä on kunnollisia kansalaisia, lakia kunnioittavia ihmisiä. Miksei laittomista jahdeista sitten ole enempää tietoa?

Voi olla, että yhtään tarkempi tieto salametsästyksestä jää hyvin pieneen piiriin. Ja varmasti "omista" vasikoiminen tuntuu myös pahalta vaihtoehdolta.

Osa metsästäjistä kuitenkin suhtautuu tähän rikollisuuteen sallivasti, jopa kannustavasti. Tämän joukon kannattaa muistaa, että rikollisuuden sallimisella ja peittelyllä on hintansa.

Tietty osa metsästäjistä alkaa selvästi kyllästyä salakaatajiin. Perhon laittoman jahdin paljastumisen taustalla on laaja viranomaisyhteistyö. Hyvin todennäköistä on, että viranomaiset ovat saaneet tietoa salametsästäjien kuvioista paikallisilta. Ehkäpä metsästäjiltä, joiden mielestä lakia on noudatettava.

Perhon tapauksesta voi seurata jotain hyvääkin: vaikenemisen muuri rakoilee.

Tweet