Perus-Suomi

16.11.2012

Niemeläinen

Kirjoitin ensimmäisen kolumnini tällä paikalla ja nimimerkillä alkuvuodesta 2000. Suomessa piti valtaa Paavo Lipposen sateenkaarihallituksen kakkosversio, joka oli menossa päättäväisesti Euroopan integraation ytimeen.

Markka vaihtui pian yhteisvaluuttaan ilman kansanäänestystä, jota tomerasti vaadin: omasta rahayksiköstä luopuminen oli mielestäni suurempi historiallinen valinta kuin EU-jäsenyys. Olen varma, että suomalaiset olisivat kansanäänestyksessäkin valinneet euron. Yhteisvaluutalla olisi vankempi demokraattinen mandaatti, ja ehkä Suomen EU-politiikka olisi selkeämmissä kantimissa kuin nyt.

Muistelen Paavo Lipposen pääministerivuosia toistaiseksi viimeisenä aikakautena, kun Suomella oli selkeä näky tulevaisuudesta. Sen jälkeen Suomen Eurooppa- ja maailmanpoliittinen linja on ajautunut sisäpolitiikan armoille.

Muutaman viime vuoden mittaan Timo Soini on kyennyt oppositiosta vaikuttamaan Suomen hallitusten ratkaisuihin enemmän kuin hallitukset itse.

Voisin kuvitella, että tämä onkin ollut Soinin suuri suunnitelma. Jos perussuomalaiset olisivat mukana käyttämässä hallitusvaltaa, se valta laimenisi ja liudentuisi nopeasti, ja johtaisi todennäköisesti puolueen hajoamiseen pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.

Perussuomalaisten uhka on sumentanut muutenkin aatteettoman hallituksen tuulilasin siinä määrin, että Suomen asema Euroopassa ja maailmassa on nopeasti heikentynyt. Tämä on tapahtunut ilman minkäänlaista keskustelua ja eri vaihtoehtojen arviointia. Euron kriisi on johtanut Suomen liittoutumiseen Saksan kanssa itsekkäiden ja itsepäisten jäsenvaltioiden parivaljakoksi.

Samaan aikaan Suomen ja Venäjän suhteita on päästetty määrittelemään kohudosentti, joka kutsuu tietoista valehteluaan Venäjän medioissa ”kärjistyksiksi”. Dosentti mittautti kannatuksensa kunnallisvaaleissa ja sai Espoossa 43 ääntä.

Suomen poliittinen tilanne on surullinen ja huolestuttava. Kaikki puolueet kristillisdemokraateista vasemmistoliittoon ja kaikki siltä väliltä ovat saavinaan hallituksen päätöksiin omat puumerkkinsä, ja perussuomalaisten pelko sanelee loput. Missä on se poliitikko, joka uskaltaa maalata planeetan parhaiten koulutettujen kansalaisten punnittavaksi väistämättömän ison maiseman?

Maapallo ja ihmiskunta yhdentyvät kiihtyvällä vauhdilla, ja demokraattisten rakenteiden ja yhteisen päätöksenteon tulee seurata tätä yhdentymistä. Euroopan integraatio on ihmiskunnan yhdentymisen testilaboratorio. Jos integraatio ei näillä seutuvilla onnistu, edessä on satojen vuosien korpivaellus.

Tämä on Niemeläisen viimeinen kolumni. Kiitokset molemmille lukijoilleni. Taistelu jatkuu.

Kirjoittaja on vihreitä sympatisoiva veteraanivaikuttaja, joka käyttää asemansa vuoksi nimimerkkiä.

Tweet