Perivihollisen paluu

5.3.2014

Sammeli Heikkinen

Käsi pystyyn: kuka arvasi, että Venäjä miehittää Krimin? En minä ainakaan. Ja veikkaan ettei moni muukaan. Mutta kommentoida ja analysoida pitää, vaikka tietoa on vähän ja kokonaiskuva epäselvä.

Kummasti kommentointia helpottaa, jos tulkitsee Venäjän "palanneen" Neuvostoliitoksi. Tai että Venäjä ei koskaan muutu, vaan toimii aina samoin. Tiedättehän, vaikka voissa paistaisi.

Suomen Sotilas meni tässä retoriikassa pisimmälle. Samaa kirjoitti Jari Tervo Ylellä, hieman toisin muotoiltuna. Toinen, maltillisempi tapa, on esittää Venäjän toiminta Krimillä suorana historiallisena jatkumona. Iltalehden Jyrki Vesikansa ja Tiede-lehden Jukka Ruukki käyttävät molemmat esimerkkinä muun muassa Terijoen nukkehallitusta ja talvisotaa.

On myös katsottu, että koska Suomi on Ukrainan tavoin Venäjän rajanaapuri, se on samalla tavalla vaarassa kuin Ukraina. Ja tähän perään rinnastaja saattaa pudottaa maininnan Natosta, kuten Tervo teki.

Samankaltaisuuksien hakeminen ja rinnastaminen ovat inhimillisiä. Kun tilanne on sekava ja tiedot hataria ja vaillinaisia, journalistikin helposti turvautuu niihin. Mutta niiden ongelma on se, ettei Suomi ole Ukraina tai Venäjä Neuvostoliitto.

Jos Suomi olisi entinen Neuvostoliiton osa, jossa olisi venäläinen sotilastukikohta vaikkapa Hankoniemellä ja siellä enemmistönä venäläinen tai venäjänkielinen väestö, maassa parinkymmenen vuoden talouden ja sisäpolitiikan kriisi ja hiljan tehty vallankumous Helsingissä, niin sitten oltaisiin aika lähellä Ukrainaa.

Entäs Terijoki-malli Venäjä-Neuvostoliitto-Venäjän ikuisena mallina maanahneuden tyydyttämisessä? Terijoen hallitus perustettiin virallisesti vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen. Puna-armeijan perässä seuranneen porukan oli tarkoitus olla koko miehitetyn maan nukkehallitus.

Krimillä asemiehet – mahdollisesti jo tässä vaiheessa venäläiset joukot – piirittivät parlamentin helmikuun lopulla. Parlamentti hajotti hätäistunnossa alueen hallituksen ja kenkäisi Krimin pääministerin Anatoli Mohyljovin. Näyttää siltä, ettei päätös ollut edes muodollisesti pätevä. Laillisuutta on joka tapauksessa paha valvoa, kun "tunnistamaton" aseistettu mies hengittää niskaan. Parlamenttia ei kuitenkaan hajotettu.

Krimin valloitus hoidettiin – toistaiseksi – verettömästi "tuntemattomilla joukoilla". Vaikka Vladimir Putin väitti tiistaina, ettei tunne näitä kavereita ollenkaan, on ollut jo jonkin aikaa selvää, että kyseessä ovat ainakin osin Venäjän armeijan vakinaiset joukot, vailla tunnuksia toki. Talvisodassa rajan yli vyöryi punaisin tähdin ja joukko-osastotunnuksin koristeltu motorisoitu massa-armeija.

Onko näillä tapauksilla enemmän yhteneväisyyksiä vai eroja? Kenties erään toisen valtion toiminta pari vuosikymmentä ennen talvisotaa muistutti Krimin mallia enemmän.

Tästä valtiosta lähti vallankumouksen sekoittamaan naapurimaahansa muutamakin sotajoukko, joista valtiojohto ei ottanut virallisesti vastuuta. Tunnuksettomat sotilaat pyrkivät miehittämään naapurimaan alueita, jossa asui myötämielistä sukukansaa.

Kyseinen valtio on tietenkin Suomi. Niin sanotuilla heimosotaretkillä osin vapaaehtoiset, osin värvätyt suomalaiset "heimosoturit" valtasivat Neuvosto-Venäjän alueita. Vallattujen alueiden väestöstä suomensukuinen osa innostui hankkeista vaihtelevasti. Joka tapauksessa Repolan ja Porajärven pitäjät enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti Suomeen hetkeksi liittyivät.

Pitäisikö sittenkin puhua heimosotamallista?

Historialliset rinnastukset ovat houkuttelevia, mutta harvoin kovin kestäviä tai valaisevia. Ja kuten esimerkki näyttää, yhdenmukaisuuksien löytäminen ei ole vaikeaa.

Historian tuntemus on tärkeää. Sen avulla voidaan ymmärtää myös Venäjää Neuvostoliiton perillisenä. Muttei kannata olettaa, että historia on mekaanista toistoa tai kohtalo. Venäjän näkeminen vain Putinin neukkureplikaharrastuksena estää pohtimasta järkevästi maan johdon pyrkimyksiä ja vaikuttimia. Kuten myös sitä, onko Venäjä uhka ja mitä sille pitäisi tehdä jos näin on.

Brittiläisen Guardian-lehden Moskovan-kirjeenvaihtajana toiminut Luke Harding arvioi Mafiavaltio-kirjassaan, että Venäjä on kleptokratia. Poliittinen eliitti ja oligarkit, turvallisuuspalvelut ja järjestäytynyt rikollisuus ovat kietoutuneet toisiinsa järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on imeä mahdollisimman paljon rahaa systeemissä mukana olevien taskuihin.

Hardingin kuva voi olla liioiteltu tai sitten ei. Venäjän eliitti jemmaa joka tapauksessa rahojaan länteen. Ja tämä tekee siitä aivan eri tavalla haavoittuvan taloudellisille sanktioille kuin Neuvostoliiton nomenklatura. Uusi-Neuvostoliitto-näkemys jättää tämän kokonaan huomiotta.

Venäjän johto hyväksyy ainakin rajoitetusti ihmisoikeuksien rikkomisen, ja on valmis ottamaan ulkopolitiikassa riskejä. Mutta miten pitkälle Putin on valmis menemään? Kuinka vahva on hänen asemansa? Miten Venäjän toimiin pitäisi suhtautua?

Näihin kysymyksiin uudesta Neuvostoliitosta puhuminen ei anna vastauksia. Neuvostoliitto-kehys on vain yritys tehdä monimutkaisesta yksinkertaista. Ikävästi tätä mallia on käytetty myös niin, että Venäjän toimista jotain järkeä etsineitä on alettu leimaamaan vasemmistolaisiksi ja siksi "luonnostaan" Venäjä-myönteisiksi.

Twitterissä toimittajien keskustelussa pohdittiin jopa Aleksanteri-Instituutin Markku Kivisen naiivin lausunnon syyksi sitä, että Kivisen isä oli Työväen ja Pienviljelijäin sosiaalidemokraattisen liiton jäsen. Ajatusketju kai kulkee jotenkin Venäjä on vain Neuvostoliitto uusissa vaatteissa, niin vasemmistososialistin poika sitä "luonnostaan" kannattaa.

Luokka- tai kansanvihollisen leima muuten siirtyi sukupolvesta toiseen juuri Neuvostoliitossa.

Kivisen kummallinen lausunto siitä, ettei Krimillä ole venäläisjoukkoja, kun kerran Putin niin sanoo, olisi ollut aivan hyvin ammuttavissa alas aivan asiallisellakin kritiikillä. Esimerkiksi Suomen Sotilas haarukoi sotilaiden varustuksen ja aseiden perusteella jopa tietyn joukkoyksikön.

Jos EU tai Nato arvioivat Venäjän vaaralliseksi ja laajentumishaluiseksi, niin Putinin hallintoa vastaan kannattaa toimia ennemmin kuin myöhemmin. 

Venäjän rikkaimman porukan ulkomaisten varojen jäädyttäminen ja viisumikielto ovat tehokkaita keinoja niitä vastaan, joiden tarkoitus on kahmia rahaa ja elää luksuksen täyttämää elämää ympäri maailmaa.

Voi myös olla, että Putin ottamat yllättävän kovat riskit – sota Ukrainassa ei voi olla Venäjän tavoite – ovat merkki sisäpoliittisesta heikkoudesta ja kansan yhdistämisyrityksestä ulkopuolisen vihollisen avulla. Mutta Venäjän kansaa sekaantuminen Ukrainan asioihin ei näytä kiinnostavan. Valtiollisen Vtsiom-mielipidetutkimuslaitoksen mukaan 73 prosenttia venäläisistä on sitä mieltä, ettei venäläisjoukoilla ole mitään asiaa Ukrainaan.

Kenties Venäjän suunnan voikin muuttaa vain Venäjän kansa. Jos kaikki käy kuin ennenkin – esimerkiksi Georgian sodan jälkeen – Krim jää asemaltaa epämääräiseksi alueeksi Venäjän kontrolliin ja Putinin penaltti päättyy vuoden sisään. Talouspakotteiden kohdistaminen oligarkkeihin ja näiden omistusten jäädyttäminen kun aiheuttaisivat laaja tuhoa myös lännen elitiin pankkitileillä ja sijoituksissa.

Niinpä Suomeen päätetään jo syksyllä rakentaa ydinvoimala, josta kolmanneksen omistaa Venäjän valtio. Ja suomalaiset kommentaattorit työntävät Neuvostoliiton haamun arkistokansioon odottamaan seuraavaa tuuletusmahdollisuutta.

venäjä 

Tweet