Perhe on pahin

27.10.2010

Outi Moilala

Taloustoimittaja soittaa. Tilanne on kiusallinen. FinnWatchin selvityksessä kerrotaan yrityksen yhteiskuntavastuusta yhtä tarinaa, mutta yrityksestä sanottiin toimittajalle, että kukaan ei ole koskaan niin vastannut.

Pari muutakin toimittajaa on joutunut samaan välikäteen. Yritysten vastaukset tuntuvat riippuvan siitä, kuka kysyy. Kumpaa uskoa, toimittaja miettii puhelimessa.

Kerron, mitä yrityksestä on minulle puhelimessa vastattu selvitystä tehdessäni. Kehotan kysymään suoraan toimitusjohtajalta.

Ihmettelen, miksi yritysjohtajat ovat FinnWatchille tekemissäni haastatteluissa kertoneet asioista niinkin avoimesti kuin ovat, jos asian joutumisessa julkisuuteen on sitten ongelma. Pelisäännöt olivat selvät, tekstit tarkastutettiin vastaajilla ja heille kerrottiin, että tekstit julkaistaan raportin muodossa sekä netissä että painettuna.

Kokemukseni mukaan pahimpia ovat suuret ja keskisuuret perheyritykset. Perhe kun voi tehdä yrityksellään mitä haluaa. Tiedotusstrategian toimeenpanossa vaikuttaa olevan puutteita. Ei ole ulkopuolisia osakkeenomistajia, joiden vuoksi nettisivuilla kerrottaisiin – no, mitään. Yhteiskuntavastuuta ei tunnuta otettavan tosissaan.

Vaikka monet perheyritykset myös muilla kuin vaatealalla harmittavat, en kuitenkaan halua parjata yrityksiä yleisesti.

Yrityksissä tuntuu olevan varsinkin järjestöihmisten puheissa jotakin itsessään pahaa. Vanhat vasemmiston ja oikeiston rintamalinjat tai jotkut sellaiset kummittelevat.

Minusta yrityksiä ei yhdistä muu kuin ihmisten yhdessä toimimisen muoto. On yrityksiä, jotka eivät tavoittele voittoa, vaan tuotot investoidaan toimintaan. On teollisuutta ja kauppaa, joiden kauppapoliittiset intressit ovat usein päinvastaiset: kauppa haluaa rajat auki ja teollisuus rajat kiinni.

On suuryrityksiä, joiden ääni tuntuu kuuluvan poliittisessa päätöksenteossa ja pieniä yrityksiä, joiden ääni ei kuulu. Suuryritysten etujen mukaiset päätökset vetävät usein mattoa pienten yritysten jalkojen alta. Olivat ne sitten perheyrityksiä tai eivät.

Kirjoittaja on yritysten yhteiskuntavastuun parissa työskentelevä tutkija, joka rinnastetaan itsekin freelancerina yrittäjäksi. Teksti edustaa kirjoittajan henkilökohtaista näkemystä.

Tweet