Nokian puhelimet myytiin – kyynel

4.9.2013

Sammeli Heikkinen

En tuntenut mitään, vaikka Nokian puhelintoiminta myytiin. Jätti kylmäksi, vaikka naarmuinen ja kulunut puhelimeni on nyt ilmeisesti Microsoft E5.

Sitten alkoi ärsyttää. Ei puhelinbisneksen myynti, vaan Nokia-kohkaus. Somessa toimittajat vauhkoilivat kaikkien aikojen uutispäivästä – saihan eräs lehti myös päätoimittajan ja yksi Ruotsin nukkekuningaskodin lapsista positiivisen tuloksen raskaustestistään.

Ilta-Sanomat sai aikaan 18-sivun liitteen. En muista, kuka on viimeksi kuolemallaan ansainnut moisen teoksen.

Kukaan ei vastannut kysymykseen miksi. Miksi Nokian puhelimien myynti on iso uutinen?

Toki kauppasumma oli Suomessa päämajaansa pitävälle firmalle suuri. Tietenkin tuhannet työntekijät joutuvat uuden työnantajan hoteisiin. Liekö Microsoft sitten huonompi kuin kenkää maan kärkitahtia heiluttanut Nokia.

Nokia ei ole muutamaan vuoteen maksanut yhteisöveroja juuri lainkaan. Kenties nyt taas vähän enemmän, kun tappiollisista puhelimista päästiin eroon. Firmasta on suomalaisomistuksessa ehkä neljännes. Siis suomalaisfirmojen, ei Suomen valtion saati Suomen kansan. Omistajien muuten luulisi olevan tyytyväisiä, kun osakkeen kurssi loikkasi päivässä kolmesta eurosta neljään.

Miksi sitten Nokian puhelinosuuden myyntiä käsitellään julkisuudessa kuin kyseessä olisi valtion asetehdas isänmaallisella 1930-luvulla tai Punaisen räätikän kolhoosi Neuvostojen maassa? Jotain myyttisellä ja perustavalla tavalla yhteisen kansan omaa.

Miksi pääministeri Jyrki Katainen päästää suustaan pöhköjä latteuksia tyyliin: "Jokainen suomalainen on kokenut omistavansa Nokiaa"?

Hesarille on syytä antaa tunnustusta siitä, että se sentään yritti selvittää, mitä väliä Nokian myynnillä on. Etlan tutkimusjohtaja sanoi suurin piirtein, ettei kai tämä kauhean hyvä ole, mutta paha sanoa, katellaan.

Oikea selitys Nokian uutisarvoon on Kataisen kommentin toinen osa, "Nokiaan liittyy tunteita". Hesarin taloustoimittajien kommenteissa puhutaan tunteista niin paljon, että kirjoittaja voisi olla Raul Reiman. "Nokia-kauppa viiltää suomalaisia kuin Sammon tuho" ja "Ensin on kohdattava suru". Ei Raulillakaan aina tullut ihan priimaa.

Kyse on siis siitä oletetusta tunnesiteestä, joka minulla ja kaikilla suomalaisilla on erääseen elektroniikkafirmaan.

Esimerkeistä kaikki ovat Hesarista, vaikkei tällä kertaa ole tarkoitus sitä erityisesti nokkia. En vain jaksanut kahlata muiden Nokia-tuotantoa edes kursorisesti läpi. Minua ei kiinnostanut tarpeeksi. Tunteeni Nokiaa kohtaan eivät ole riittävän vahvat. Ilmeisesti olen systematisoija.

Tästä Cambridgen yliopiston professorin Simon Baron-Cohenin jaosta, jossa ihmiset ovat joko systematisoijia tai empatisoijia, kirjoitti hilljan tiedetoimittaja Jani Kaaro.

Onko siis niin, että Katainen ja Hesarin taloustoimittajat ovat yliempatisoijia, joilla posket kastuivat, kun Stephen Elop nousi lavalle puhumaan tyhjyyksiä ja kauhomaan ilmaa kämmenillään?

Vai onko niin, kuten Kaaro kirjoitti, että media tarjoaa yhä useammin vain sentimentaalisen miltä nyt tuntuu -näkymän? Inhottava ulkomainen petturi silpoo kansainvälisesti tunnetun myyttisen suomalaisen petturimaisesti ja julmasti. Ajatelkaa, miltä Nokiasta nyt tuntuu? Eikö alakin surettaa?

Jos lopuksi heitetään turhan jäykältä tuntuva systematisoija-empatisoija-jako sivuun, niin lupaan lukijana olla entistä itsekkäämpi ja tunteettomampi. Lupaan kysyä, miten tämä uutinen koskee minua. Jos ei mitenkään, lupaan silti kiinnostua, jos uskon uutisen olevan yleisesti merkittävä. Muuten en kiinnostu. Lupaan, etten ikinä usko firmojen tunteisiin.

Näitä lupauksia yritän noudattaa toimittajanakin, vaikka se ammattikuvaan nykyään kuuluvien tunnekuohujen vuoksi vaikeaa onkin.

talous  nokia 

Tweet