Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus

22.10.2013

Minttu Massinen

Näin lauloi Pikku G hitissään kymmenen vuotta sitten. Mutta ketkä sitä nuorisoa oikein ovat, kuka on nuori? Yksiselitteistä vastausta ei ole olemassakaan.

Katsotaanpa lainsäädäntöä. 1960-luvun loppuun asti suomalainen täysi-ikäistyi 21-vuotiaana, sitten 20-vuotiaana ja vuodesta 1976 lähtien 18-vuotiaana. Täysi-ikäisyys ei kuitenkaan suoraan ota kantaa nuoruuteen. Rikoslaissa rikosoikeudellinen vastuu omista teoista alkaa 15-vuotiaana. Kuitenkin alle 18-vuotiaana, siis nuorena rikoksentekijänä, tehtyyn rikokseen noudatetaan lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Tarkin nuoren määritelmä löytyy nuorisolaista. Vaikka nuorisolain sanamuoto on ”tässä laissa tarkoitetaan nuorilla alle 29-vuotiaita”, nuorisojärjestöissä toimivat soveltavat määritelmää elämässä laajemminkin. Esimerkiksi niin, että kärsivät pahemmasta ikäkriisistä ennen 29-vuotispäiväänsä surressaan nuoruuden päättymistä kuin vuotta myöhemmin viettäessään kolmekymppisiään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö kaavailee nuorisolain uudistusta. Osana uudistusta on väläytelty myös määritelmän muuttamista. Yhtenä vaihtoehtona on noussut esiin nuoren rajaaminen alle 25-vuotiaisiin. Tämä vaikuttaisi paitsi henkilökohtaisen ikäkriisin ajoittumiseen myös nuorisojärjestöihin.

Nykyisellään opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman valtionavun piiriin hyväksyttävän nuorisojärjestön jäsenistä vähintään kahden kolmasosan on oltava nuorisolaissa tarkoitettuja nuoria. Jo nyt järjestöjen omista selvityksistä käy ilmi, että jäsenistö vanhenee ikärakenteeltaan.

Tämä selittyy pitkälti kaikkialla järjestökentässä nähtävillä olevana järjestökiinnittyneisyyden heikkenemisellä, joka entisestään korostuu uusissa mukaan toimintaan tulevissa sukupolvissa. Siis sillä, että toimintaan osallistuminen kiinnostaa, mutta perinteinen jäsenyys tuntuu liian sitovalta ja pitkäjänteiseltä valinnalta.

Ministeriö asettaakin tässä itselleen mielenkiintoisen haasteen. Kuinka luoda uuden ikärajan puitteissa avustuskriteerit, jotka tunnistavat perinteisen jäsenmaksuperustaisen jäsenyyden lisäksi paljon puhutun kevyt aktivismin ja projektiluontoisen toimintaan osallistumisen.

Syyskuussa meilläkin uutisoitiin Britanniassa päivitetty lapsipsykologien ohjeistus, jonka mukaan teiniys jatkuu peräti kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen asti. Neurologisesti kyse on siitä, että aivokuoren etuosa jatkaa kehitystään. Nuoren elämässä taas siitä, että harkintakyky ja omakuva kehittyvät edelleen.

Samaan aikaan keskustelussa työurien pidentämisestä ja rakenteellisista uudistuksista nuoret halutaan rivakammin tutkintoon ja edelleen työelämään johtavan koulutuksen piiriin. Jättääkö työurien tiukentuva alkupää vielä kehittyvälle nuorelle riittävästi aikaa ja tilaa miettiä, kuka on ja mitä elämältä haluaa?

Oma lukunsa nuoruuskeskustelussa on viime vuosikymmeninä tunnistettu pitkittynyt nuoruus. Opinnot jatkuvat entistä pidempään ja vastaavasti perinteiset aikuisuuden merkit, työpaikka, perhe ja asuntolaina, tulevat ajankohtaiseksi myöhemmin, jos silloinkaan.

Kuuntelin viime viikonloppuna nelikymppistä nuorisotutkijaa, joka avoimesti tunnustautui pitkittynyttä nuoruutta eläväksi tietokonepelien pelaajaksi. Hän kertoi myös kuusikymppisestä kollegastaan, joka kysyttäessä varmasti ilmoittaisi olevansa nuori.

Ehkä lopulta on niin, että valtio voi tarvittavissa kohdissa määritellä nuoruuden rajoja, mutta viimeinen sana on jokaisella itsellään. Minulla on takana sekä nuorisolaissa määritelty 29 vuotta että kolmenkympin kriisi. Onneksi on lainsäädännöllisestäkin näkökulmasta melkein kymmenen vuotta nuoruutta jäljellä. Nuorten viljelijöiden aloitustukea voi nimittäin saada 39-vuotiaaksi asti.

Kirjoittaja on Vinon pääsihteeri ja 32-vuotias nuori.

Tweet