Me epäonnistuimme Talvivaarassa

23.11.2012

Sammeli Heikkinen

Olemme epäonnistuneet. Tarkoitan meitä toimittajia. Tarkoitan Talvivaaraa.

Toki kaivoksen ongelmista kerrotaan nyt ja on kerrottu aiemminkin. Mutta silloin kun kaivosta suunniteltiin, perustettiin ja käynnistettiin, silloin siitä kerrottiin kuin jumalan valtakunnasta maan päällä.

"Talvivaaran avajaiset Kainuun historian suuri päivä", Kainuun Sanomat julisti 2009 kesäkuussa ja hehkutti kaivoksen etenevän kohti tasaisen varmaa tuotantoa kuin juna. Helsingin Sanomissa taas nimitettiin Talvivaaraa "Nälkämaan ylpeydeksi" ja onnenpotkuksi koko Kainuulle sekä toistettiin kaivoksen antamia tuotanto- ja työllistämisennusteita kritiikittä.

Kainuun Sanomien puolustukseksi on sanottava, että se oli ensimmäisiä, joka kertoi kaivoksen ongelmista. Vesistöpäästörajojen rikkomisesta ensi kerran 2008 ja hajuhaitoista seuraavana vuonna. Helsingin Sanomat kertoi kaivoksen hajuhaitoista ensi kerran viime vuoden keväällä ja vesistöongelmista vielä myöhemmin.

Jopa Talvivaaran kaivosuutisoinnissa ehkä ansioitunein toimittaja, Suomen Luonnon Juha Kauppinen, myöntää Journalisti-lehteen kirjoittamassaan jutussa jättäneensä kaivoksen ympäristöriskit aluksi malmin alle.

Koko ajan oli kuitenkin selvää, että kyseessä on valtava avolouhos, Euroopan suurin nikkelikaivos. Valtava reikä maassa, vieressä metallitehdas. Laitos, joka käyttää hillittömiä määriä vettä ja myrkyllisiä kemikaaleja.

Jotenkin se myytiin meille iloisena biolaitoksena, jossa bakteerit hiljaisesti ja puhtaasti irrottavat metallit kallioperästä. "Kasassa muhivat luontaiset bakterit katalysoivat arvometallit liuokseen. Metallien talteenottolaitoksessa saadaan metallit erotettua lietteeseen happamuutta säätämällä", Hesarissa makusteltiin kesällä 2009.

Todellisuudessa prosessi ja metallitehtaan toiminta vaatii rekkalasteittain happoa sun muuta vuorokautta kohti. Se ei ollut mikään salaisuus vuonna 2009. Kaksi vuotta aiemmin annetussa ympäristöluvassa kemikaalimäärät on kerrottu.

Kaivosyhtiön ruusuisin pastellivärein maalattu kuva upposi sukkana tiedotusvälineisiin.

Kyllä Hesarissakin kirjoitettiin jo joulukuussa 2007 Talvivaaran mahdollisista pöly- ja vesistöhaitoissa. Mielipidekirjoituksessa.

Ruotisin tässä yhteydessä omia juttujani Talvivaaran alkutaipaleesta, mutta niitä ei ole. Varsinaiseen työnkuvaani Talvivaara ei tuolloin kuulunut, mutta olisin voinut varmasti siitä kirjoittaa. Jos olisin ymmärtänyt, jos olisin yrittänyt enemmän. Epäonnistuin siinä missä muutkin.

Suurin selittäjä epäonnistumiselle on, etteivät kaivoksen antamat tiedot toiminnasta ole pitäneet paikkaansa. Tämä on suurin syy myös sille, että ympäristö on päässyt Talvivaarassa pilaantumaan.

Vesistöpäästöt arvioitiin liian alas, minkä vuoksi tehtiin kohtalokas päätös jakaa päästötaakka kahteen eri vesistöön. Seurauksena kahden vesistön joutuminen vaaraan. Pölypäästöt aliarvioitiin, hajupäästöjä ei ennakoitu, uraani jätettiin alkuvaiheessa pimentoon.

Näihin toiminnanharjoittajan antamiin tietoihin viranomaistenkin piti luottaa. Eikö ole siis kohtuutonta vaatia, että toimittajat olisivat huomanneet jonkin olevan pielessä, kun lähtötiedot olivat näin virheelliset?

Ehkä, mutta kriittistä asennetta voi vaatia aina. Ja kuten vanhoista jutuista näkee, edes näitä tietoja ei ole enimmäkseen etsitty saati käytetty.

Nykyisen yhteiskunnan toiminta vaatii metalleja. Niiden saanti vaatii kaivoksia ja metallitehtaita. Kun kerran metalleja käytämme, olisi väärin kieltää kaivostoiminta Suomessa. Mutta yhtä väärin on luoda siitä kuvaa ihmeidentuojana ja pelastajana.

Talvivaaraa on nimitetty poikkeukseksi; mätämunaksi, joka pilaa kaivosalan maineen. Se on ennemminkin varoittava esimerkki.

Suuri avolouhos käyttää malminerotusteknologiasta riippumatta valtavasti energiaa, kemikaaleja ja vettä. Se on aina valtava ympäristöriski, josta saatava taloudellinen hyöty voi nykytilanteessa helposti häipyä ulkomaille.

Toimittajakin voi oppia, uskon näin vakaasti.

Ei enää faniteta suuria hankkeita niiden suuruuden vuoksi. Ei tuijoteta miljardeja euroja ja tuotannon tonnimääriä. Luetaan sen sijaan tarkasti lupahakemuksia ja papereita. Jäljitetään ennakoidujen rahavirtojen suuntaa. Selvitetään kuka saa hyötyä ja kuka kärsii.

Ei pidetä kaivoksia tai mitään muutakaan Kansan Pelastajana. Ei enää mennä Talvivaara-ansaan.

media  kaivosteollisuus 

Tweet