Mantelikalalla päähän

15.10.2010

Elina Heino

Kumpi on tuottavampi, sata mantelikala-annosta tunnissa vääntävä työpaikkaruokalan emäntä vai yhden taianomaisen aterian loihtiva Michelin-ravintolan kokki? Tämä on yksi esimerkeistä, joilla Osmo Soininvaara koetti viime vuonna selvityksessään valaista julkisen sektorin tuottavuuden mittaamisen ongelmia.

Syyskuussa mittaririita kärjistyi. Työryhmä, jonka piti keksiä miten ja paljonko valtion ja kuntien tuottavuutta pitää parantaa, hyytyi alkumetreille. Elinkeinoelämä ja palkansaajat riitaantuivat perusasioista: voiko hoitotyötä mitata touhun määrällä vai pitäisikö tarkkailla sen tuloksia. Riita kertoo rakennemuutoksesta.

Kuten tutkija Ilkka Tuomi kirjoitti Helsingin Sanomissa (26.9.), tuottavuuden käsitteemme on peräisin puutteen ja massatuotannon aikakaudelta, jolloin määrän kasvu tarkoitti kehitystä. Säästäväisyydestä tuli varkain edistyksen symboli.

Nyt massatuotannon aika alkaa olla ohi, tulevaisuudessa tehot löytyvät ihan muusta kuin materiasta. Tuomen mukaan vanhentuneen tuottavuus-termin käyttämiselle pitäisi määrätä haittavero.

Tuottavuudesta puhuminen jarruttaa kehitystä, joka on ollut käynnissä kaksi viime vuosikymmentä: tuotantokone ei pian enää jauha arvotavaraa raaka-aineista, vaan arvo syntyy yhä enemmän uusia merkityksiä luovasta taloudesta, uudesta ajattelusta.

Tänään ilmestyvässä Vihreässä Langassa naulataan massatuotannon arkkuun yksi naula lisää – Anu-Elina Lehti kertoo tulevaisuuden tavaratuotannosta, 3D-printtereistä.

Pinnan alla etsitään muutenkin uutta suuntaa. Keskiviikon Kauppalehdessä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus tiedotti kokeilusta, jossa testattiin kerettiläistä mittaria vanhuspalvelujen tuottavuuden seuraamiseksi. Siinä hoitajien työpanosta verrataan vanhusten toimintakyvyn parantumiseen. Tuloksia on luvassa marraskuussa.

Ennakkotietojen mukaan uusi mittari antoi vanhustenpalvelun tuottavuudesta valoisamman kuvan kuin vanha Tilastokeskuksen käyttämä.

Kirjoittaja on Vihreän Langan tuottaja.

Tweet