Kolmet häät ja neljä sulhasta

29.9.2010

Leena Lehtolainen

Kuluneen vuoden aikana olen ollut kolmissa häissä. Sitä ennen meni vuosia, ettei lähipiirissäni järjestetty hääjuhlia, vihkiparit vain piipahtavat maistraatissa ilman sen kummempia kekkereitä.

Olin ensi kertaa elämässäni kaasona ystävättäreni häissä marraskuussa. Parempi 45-vuotiaana kuin ei koskaan, vaikka vastuu hermostuttikin. Sulhaselle häät olivat toiset, morsiamelle ensimmäiset.

Myötähäpeää ei onneksi tarvinnut tuntea. Miespappi puhui fiksusti, eikä morsiuspari tahtonut juhliinsa hääleikkejä tai sieppausrituaaleja. Vilkas keskustelu ja puheet riittivät ohjelmaksi.

Keväthäissä vihittiin kyläkauppiaamme, muusikko Kisu. Täpötäysi Degerbyn kirkko todisti, kuinka Tiina-morsiamen aikuiset pojat luovuttivat äitinsä miehelleen. En huomannut eleessä mitään naista alistavaa.

Itketti, kun sulhanen alkoi alttarilla laulaa It is a wonderful worldia. Pappi oli hyväksynyt morsiamelle yllätyksenä tulleen ohjelmanumeron. Häävastaanotolla ihan oikea Pepe Willberg esitti hittinsä Elämältä kaiken sain. Ruokapöydässä keskusteltiin kunnallispolitiikasta.

Kesähäihin osallistuakseni minun piti matkustaa Kanadaan saakka, sillä toinen sulhasista on kotoisin Montrealista. Toimitus oli ensimmäinen Montrealin hiippakunnassa suoritettu samaa sukupuolta olevan parin avioliiton kirkollinen siunaus. Piispa oli antanut sille luvan, joten sain olla mukana tekemässä historiaa.

Suomalaissulhanen on kuulunut rakkaimpiin ihmisiini yli kolmekymmentä vuotta, siis ajalta, jolloin homoseksuaalisuus vielä luokiteltiin sairaudeksi.

Hääseremonian aikana en edes tullut ajatelleeksi, että hääparissa olisi jotakin erikoista. Alttarilla seisoi kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, aivan kuten kaksissa aiemmissakin häissä.

Selvisin korinttolaiskirjeen lukemisesta parkumatta. Sen olin ystävilleni velkaa. Häävastaanotolla minua liikutti erityisesti suomalaissulhasen isän puhe, hän oli niin vilpittömän onnellinen poikansa ja tämän miehen puolesta.

Monet ihmiset, sukupuolisesta suuntauksesta riippumatta, eivät halua mennä ollenkaan naimisiin tai eivät tarvitse liitolleen kirkon siunausta.

Useimmat samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimistä vastustavat väittävät kuitenkin arvostavansa sitoutumista ja uskollisuutta. On epäjohdonmukaista, että he kieltävät tämän sitoutumisen mahdollisuuden osalta ihmisistä.

Vaikka välillä mietin itsekin koko avioliittoinstituution järjellisyyttä, ei juhlia, joita vietetään rakkauden vuoksi, ole tässä maailmassa yhtään liikaa.

Kirjoittaja on kirjailija. Kirjoitus on julkaistu alunperin 24. syyskuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet