Kenelle poliitikko viestii

26.10.2010

Rosa Meriläinen

Poliitikot juttelevat toisilleen paitsi kokouksissa, kahvilla ja niissä kuuluisissa kabineteissa, myös median välityksellä.

Välillä meinaa aivot nyrjähtää pinnistyksestä, kun yrittää päätellä jonkun medialausunnon perusteella onko viesti tarkoitettu a) omille kannattajille, b) muiden puolueiden ex-kannattajille, joiden ääniä havitellaan vai c) muille poliitikoille.

Joskus tuntuu joidenkin poliitikkojen unohtavan, että kuka tahansa näistä ryhmistä saattaa kuvitella kaikkien lausuntojen olevan tarkoitettu myös heille ja ihan vakavasti otettavaksi eli poliitikko viestiessään tarkoittaisi mitä sanoo. Ei tämä meille kolumnisteillekaan helppoa ole.

Kun Soini kertoo mieluisimmaksi hallituskumppanikseen demarit, viesti tuskin on tarkoitettu muille poliitikoille. Ensinnäkään Soini tuskin pääsee valitsemaan, toisekseen minun on edelleen hyvin vaikea uskoa perussuomalaisten ylipäätään havittelevan hallitusvastuuta.

Eihän heillä oikein ole mitään toteutettavissa olevaa poliittista ohjelmaakaan, vaan meininki perustuu nokkelaan vierestä vittuiluun. Lisäksi Soini varmasti muistaa, miten smp:lle aikoinaan kävi. Niinpä häntä ei haitanne lainkaan, vaikka kokoomus ja keskusta vetäisivät jotain jyrkkiä johtopäätöksiä Soinin haluista.

Uskon Soinin viestineen tässä tapauksessa niille demareiden entisille kannattajille, jotka vielä vähän empivät Soinin kelkkaan hyppäämistä: entä jos hän onkin enemmän porvareiden puolella.

Mikael Jungner tuskin myöskään viesti kokoomuksen suuntaan mitään sillä, että kritisoi kokoomuksen populismia. Kunhan yritti nostaa yhteishenkeä omassa puolueessaan. Voisi nimittäin kuvitella, ettei sinipunavaihtoehto olisi demareille mikään kauhistus – päinvastoin.

Demareilla alkaa olla vain pikku hiljaa kortit käytetty, jos mielii vielä viestiä myös mahdollisille tuleville hallituskumppaneille päin. Kynnyskysymysten listaaminen ja eläkeleikkauksilla pelottelu ei saa sydämiä sykkimään säätytalolla.

Kynnyskysymyksistä me vihreät tiedämme tämän kantapään kautta, sillä totta munassa on vaikea neuvotella meidän kaltaisen porukan kanssa, jolla yhdessä jos toisessa asiassa peräseinä on jo etuovella. Ehdottomuudella harvoin voi voittaa. Joustavuudella kyllä.

Mutta eipä sitä itsekään aina lausuntoja jaellessa ole muistanut miettiä kenelle tässä viestii. Joskus sitä vain reagoi ja vastaa kysymyksiin. Muiden puolueiden tyypit sitten tulevat tivaamaan, että mikä ilkeä suunnitelma meidän viestintätiimillä taas on. Koska mitään suunnitelmaa ei ole, päädyn vain vastauksena hymyilemään typerää hymyä – klassikko defenssi-ilmeeni kiusallisissa tilanteissa.

Joskus tuntuu, että ainoa porukka jolla on mediastrategia, on toimittajat. Varsinkin viihteellisessä mediassa osataan rakentaa usean päivän jatkokertomuksia niin, että niihin osallistuvat puhuvat päät kyllä hoksaavat heille ennalta kirjoitetun roolin, mutta eivät osaa muuta kuin toimia sen mukaisesti.

Politiikan tutkimuksessa samoin kuin muissakin tavoissa ymmärtää politiikan maailmaa on yhtenä heikkoutena ihan sama juttu kuin perinteisessä taloustieteessä: kuvitellaan ihmisten olevan rationaalisia toimijoita ja unohdetaan poliitikkojen olevan ihmisiä.

Tweet