Infrakunta ja palvelukunta

3.6.2014

Osmo Soininvaara

Viime aikoina on eri puolilla maailmaa esitetty väite, että suuret kaupungit kohoavat merkityksessä ohi valtioiden, jotka taas menettävät suuren osa päätösvallastaan EU:lle tai jollekin muulle ylikansalliselle elimelle.

Teollisuusmaihin on iskenyt urbanismin uusi aalto. Suuret kaupungit kasvavat, koska yritykset löytävät haluamaansa työvoimaa ja työntekijät hyviä työpaikkoja. Palvelut menestyvät, koska asiakkaita riittää, ja asukkaat viihtyvät, koska on palveluja. Jotta nämä kasaantumishyödyt toteutuisivat, kaupungissa on voitava liikkua vaivattomasti – muutenhan se olisikin monta pientä kaupunkia.

Kaupunki voi menestyä vain, jos sinne halutaan tulla asumaan. Sen on siis oltava viihtyisä. Erityisesti liikenteen pitää toimia niin, ettei se häiritse asukkaita. Ruuhkainen ja pakokaasujen täyttämä kaupunki ei menesty. Ratikka kuuluu kaupunkiin. Kaupunki on monimutkainen kone, jota on suunniteltava kokonaisuutena.

Kaupungeissa kunnilla on Suomessa kaksi aivan erilaista tehtävää –  toisaalta palvelut ja toisaalta elinkeinopolitiikka, kaavoitus, liikenneverkko ja muu sellainen. Olkoon jälkimmäinen nimeltään infrakunta. Kaupunkien merkitys kasvaa nimenomaan infrakuntina päättäessään asumisen ja elinkeinojen olosuhteista.

Olen omasta mielestäni tekemässä Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa paljon tärkeämpiä päätöksiä kuin eduskunnan valtiovarain- tai hallintovaliokunnissa.

Suomessa ei ole kuin muutama kaupunkikunta – siis kaupunki, joka muodostaisi kunnan. Kaupunginosakuntia taas on paljon. Kaupunki on infrakaupunkina kokonaisuus, jota ei voi menestyksellä kehittää osistaan lähtien. Asiasta ei tee helpompaa, että suuret liikenneratkaisut ovat valtion omapäisten virkamiesten takana.

Helsinkiläinen katsoo kateellisena, kuinka Tukholmassa varaudutaan urbanismin uuteen aaltoon suurin strategisin päätöksin. Kaupunkia tiivistetään suunnitelmallisesti ottamaan vastaan satoja tuhansia asukkaita ja raideliikenteeseen investoidaan miljarditolkulla. Helsingillä ei ole mitään edellytyksiä vastata Tukholman ja Tallinnan haasteeseen.

Helsingin seudulla pitäisi antaa metropolille kaikki infrakaupungin tehtävät pilkkomatta niitä isoihin ja pieniin, koska muu vain lisää sekasotkua. Valtion tulisi vetäytyä liikenneinvestoinneista ja korvata tämä vuotuisella euromääräisellä rahalla.

Palvelukunta taas kuuluu lähidemokratian piiriin. Minulla ei ole mitään tarvetta päättää päivähoidosta Myyrmäessä, mutta Kehärata on meidän kaikkien asia.

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja. Kirjoitus on julkaistu alun perin 30. toukokuuta ilmestyneessä Vihreä Lanka -lehdessä.

Tweet