Hyvien uutisten vuosi

21.1.2013

Alvar Totinen

Vuoden aluksi haluan levittää hyvää sanaa. Kiittää ja kannustaa. Nyt lasi ei ole puolityhjä vaan piripintaan täytetty.

Vuoden tärkein uutistapahtuma on ohi jo tammikuussa. Helsingin Sanomat kertoi laveasti siitä, että lehteä aletaan painaa pienemmälle paperille. Ilkeä ihminen sanoisi, että turha innostua, kun vanhoja ne uutiset ovat tabloidissakin. Tällä paperilehden saattohoidolla on jo moni maakuntalehti lopullisesti pilattu.

Mutta Hesari on eri asia. Se pieneni vain, koska halusi ja tuli siitä entistä paremmaksi.

Onhan paperiin kiinni kasvanut ikäluokka niin suuri, että paperilehdellä voi olla edessään parikymmentä vuotta tasaisen hidasta levikinlaskua ennen kuin se seuraa lukijakuntaansa hautaan.

Oli myös kivaa, kun Sanomatalossa kerrankin tehtiin työtä niin motivoituneena, että syke tuntui lukijan silmämunissa saakka. Ei turhaa kyynisyyttä tai epäilyä, vaan vankkaa uskoa tulevaisuuteen. Maailma pysähtyi katsomaan, ja Hesari paljasti itsensä. Livenä.

Helsingin Sanomain päätoimittaja Mikael Pentikäinen ansaitsee erilliset kiitokset uuden, avoimen ajan aloittamisesta. Pentikäinen julisti joulukuussa, että EK:n ja Suomen edut ovat samat. Suomellahan tarkoitetaan päätoimittajia ja muita omistavaan ja rikkaaseen kansanosaan kuuluvia.

Pentikäisen avoimesta linjasta tuli trendi, kun Maikkarin Merja Ylä-Anttila tunnustautui tammikuun alussa julkisesti presidentti Sauli Niinistön uskolliseksi seuraajaksi.

Eräänlaisessa hyvän kierteessä Pentikäinenkin diggaili Niinistöä Twitterissä ja kiitteli tätä vielä pääkirjoituksessaan.

Ylä-Anttila ja Pentikäinen eivät vielä ilmoittaneet, kuinka paljon laskevat omia palkkojaan, mutta innostuksesta päätellen summa ei ole pieni.

Kestävästä Kollaasta Ihantalan ihmeen kautta talkoisiin, joiden avulla pelastetaan maan kilpailukyky. Siitä hyötyvät aivan kaikki. Se on totuus.

Vai onko sittenkään? Vallitsevan totuuden haastaa pitkän journalismin projekti Long Play.

Long Play muuttaa suomalaisen journalismin. Siitä tykkää yli neljä tuhatta kantakaupungissa asuvaa trendikästä media-ammattilaista ennen yhdenkään jutun julkaisua.

Nihkeilijänä epäilen, miten hyvin Suomessa täysin uusi, hyvin vaativa journalismin muoto onnistuu. Varsinkin, kun se tehdään pääasiassa oman toimen ohella, ilman aihepiirirajausta ja kohderyhmää. Miten tällainen julkaisu leviää laajennetun kaveripiirin ulkopuolelle?

Jos projektin pitäisi elättää vaikka kaksikin kahden tonnin kuukausipalkalla, vuodessa pitäisi raapaista kasaan liki sata tonnia.

Laskelmat vittuun ja Long Playlle lykkyä pyttyyn. Nyt jo ilmestynyt juttu on epäilemättä hyvä. Ja epäilemättä vuoden tai viiden päästäkin LP julkaisee edelleen yhtä hyvää settiä.

Tsemiä kaikille. Seuraavalla kerralla sitten ikäviä juttuja.

Juttu on julkaistu alun perin 18. tammikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet