Arvotavaraa

18.8.2010

Jonathan Mander

Haluan poistaa häiriöt elämästäni. Siksi siivosimme kesähelteillä kellarimme. Kaaos piti muovata järjestykseksi.

Nostimme kertynyttä omaisuutta pihalle, jossa istuin puutarhatuolilla ja tiirasin kutakin tavaraa paahtavaa aurinkoa vasten. Hiki tuli – tällaista perkaamista ei tee yleensä kuin muutossa, joka on aina muutenkin tilien tekoa menneen kanssa.

Arvioin kaiken arvoa – minulle päätynyttä isäni kirjaa, pikkusmurffiukkoa lapsuudestani tai käyttämätöntä pyörän matkamittaria. En kysynyt ”miksi heittäisin tämän pois”, vaan ”miksi säästäisin tämän”.

Tavaran arvo on suhteellinen. Sen alkuperäisellä hinnalla ei ole merkitystä, koska jos se on tässä, on sen joskus arvioinut maksetun markkamäärän arvoiseksi.

Jälleenmyyntiarvolla ei ole merkitystä, koska tavarasta on jo saatu hyöty. Enkä osaa käydä kauppaa.

Katsoin kirjaa: isäni osti sen Englannissa 25-vuotiaana vuonna 1970, ja 40 vuotta myöhemmin hänen poikansa tytär pudottaa kirjan kastelukannuun Suomessa.

Tavaroilla on muistoarvoa, koska ne kytkeytyvät johonkin säkeeseen omassa historiassa. Smurffi nostaa mieleen muistot pihaleikeistä Käpylässä; matkamittari sen ajan, kun muutin pois kotoa.

Mutta tavarat eivät säilö muistoja – ennemmin ne tukahduttavat muistia. Kun kellari on väärällään muistoja herättäviä tavaroita, oma historia alkaa haista hämähäkinseiteiltä.

Jos ruosteinen vasara on ainoa tapa muistaa jokin rakas hyllynkorjausnikkarointi, niin siitä voi ottaa kuvan.

Tavararöykkiöidensä karsiminen jäsentää omaa historiaa. Kaikkea ei ole määrä muistaa, kaikkea ei kuulu säästää, ja valinnat määrittelevät, mitkä asiat ovat yhä läsnä nykyhetkessä.

Tuijotan Kierrätyskeskuksen pihalla käsissäni olevaa Hot Chip -yhtyeen vinyylilevyä. Mietin pitäisikö ihan hyvä Coming on Strong -albumi sittenkin säästää.

Mutta en tarvitse sitä. Kaikki levyn kappaleet ovat läppärilläni, jos haluan kuulla ne.

Nostan albumin kiertoon menevien vinyylien joukkoon. Hot Chipin levy on arvokkaampi Kierrätyskeskuksesta löydettynä kuin levyhyllyssämme hylättynä.

Ajatus, että joku ilahtuu, kun hän löytää hylkäämäni asiat, rohkaisee jättämään kelvollisia mutta minulle tarpeettomia kirjoja, levyjä ja vaatteita. Tavarat saavat uuden arvon – jonkun toisen hyppysissä.

Tavaran arvo on se, mikä arvo sillä on itselle.

Isäni kirja meni kiertoon, koska ajatus 40-vuotisesta taipaleesta prestonilaisesta kirjakaupasta helsinkiläiseen kastelukannuun säilyy ilman tavaraa. Ja kirjankin reissu jatkuu.

Kirjoittaja toimittaa Kasino Creative Annual -julkaisua.

Tweet