Kaiken muun lisäksi Trump horjuttaa vielä terveyttänikin

1.12.2016

Riikka Suominen

Pyörin aamuyöt valveilla ja aamiainen takertuu kurkkuun. Donald Trumpin voitosta saakka olen voinut huonosti. Huoli maailmantilanteesta on kaatanut ruuhkavuosien korttitalon. Arjesta vielä selviäisin rimaa hipoen, mutta mielipuolipresidentti on liikaa.
Tällä viikolla väsymys kasvoi sellaisiin mittoihin, että hakeuduin työterveyslääkärille.

Lääkäri kirjoitti melatoniinia nukahtamisvaikeuksiin. Hän olisi antanut myös lähetteen työpsykologille, mutta koska käyn jo ennestään terapeutilla, totesimme, että se keskusteluapu riittää.

Yllättävintä oli se, mitä lääkäri sanoi sivulauseessa. Hänen mukaansa en suinkaan ole ensimmäinen saman huolen takia vastaanotolla käynyt. Presidentinvaalien jälkeisenä aamuna oli useampi ihminen hakenut ahdistukseensa sairauslomaa.

Olin yhtä aikaa hämmästynyt ja ehkä vähän helpottunut. Vika ei olekaan minussa, vaan maailmantilanne huolestuttaa muitakin.

Trump-ahdistuksessa erityisen häiritsevää on se, että se vie voimani hetkellä, kun pitäisi toimia. Olen vankasti sitä mleltä, että politiikkaan pystyy vaikuttamaan ja haluaisin nyt enemmän kuin koskaan olla puolustamassa liberaaleja arvoja ja demokratiaa. Mutta viikkotolkulla valvottua tuntuu todella raskaalta tarttua toimeen.

Lisäksi pohdin pahentaisiko poliittinen toiminta vain ahdistustani entisestään. Olen nimittäin vuosi sitten kirjoittanut jutun siitä, miten selättää ilmastonmuutoksesta johtuva ahdistus. Siinä yhteydessä asiantuntijat antoivat kahtalaisia neuvoja. Toisten mukaan kannattaa mennä mukaan ilmastotoimintaan ja yhdistää voimansa muiden asiasta huolestuneiden kanssa. Toisten mukaan kannattaa hoitaa ensin ahdistuksensa esimerkiksi läsnäoloharjoitusten avulle ja vasta sitten pohtia, jaksaako mennä mukaan ilmastotoimintaan.

Soitan asiantuntijoille saadakseni selvyyden.

”Trump on vain syntipukki ahdistukselle”, täräyttää Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. Hänen mukaansa ihminen etsii käsittelemättömälle ahdistukselleen aina jonkun syyn ja minä näen nyt syyllisen Trumpissa. Sydänmaanlakan mukaan ahdistus ja masennus ovat kokonaisuuksien summia. Eniten mielenterveyteen vaikuttavat lähisuhteet. Maailmanpolitiikan epävarmuus kylläkin voi lisätä psyykkistä kuormitusta. Silloin tilanne pakottaa käsittelemään ahdistusta.
”On hyvä, että ihminen käy läpi itseään suhteessa ympäröivään maailmaan.”

Sydänmaanlakan mukaan Trump-ahdistukseen kannattaa hakea apua juttelemalla tunteesta muiden kanssa. Illanistujaiset ja hyvät keskustelut ovat hänestä vaivaani yhtä hyvä apu kuin ammattiterapeutti. Erityisen hyvä olisi jutella monenlaisten ihmisten kanssa, ei vain niiden, jotka ovat yhtä huolissaan.

”On ideologinen valinta haluaako neutraloida tunnetta ja rauhoitella itseään vai hakea samanmielisten seuraa, vahvistaa asiantuntemustaan ja toimia asioihin vaikuttaakseen”, Sydänmaanlakka sanoo.

Minun on vaikea yhtyä toiminnanjohtajan arvioon. Tottakai kokenut mielenterveyden asiantuntija tietää, mistä hän puhuu. Toisaalta, mistä hän voi olla niin varma, ettei Trump ole oikea uhka turvallisuudelleni? Koska jos niin on, eikö huoleni silloin ole aiheellista, eikä vain syy käsitellä lähisuhteitani? Onko  yhteiskunnallinen tilanne Sydänmaanlakasta koskaan niin paha, että se on ahdistuksen oikea syy?

Tyynnyttely melkeinpä pahentaa oloani. Tunnen oloni vainoharhaiseksi, sellaiseksi tuomiopäivän profeetaksi, joka luulee olevansa ainoa, joka ymmärtää lähestyvän uhan.
 
”Vaikeassa elämäntilanteessa ihmisellä on pula toivosta. Jos politiikka tai katastrofit tai terrorismi huolettavat, niin se kasvattaa kuormaa ja ihminen kokee turvattomuudentunnetta ja ahdistuu”, sanoo Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskustoiminnan johtaja Outi Ruishalme.

Mielenterveyssseuran kriisipuhelimeen ei ole soitettu erityisesti Trumpin ja maailmanpolitiikan vuoksi. Aiheeseen kyllä viitataan keskusteluissa.

Ruishalme suosittelee minua rajoittamaan uutisvirran seuraamista ja keskittymään siihen, mikä on omassa elämässä ja Suomessa hyvin.

Unettomuuteen voi auttaa huolien kirjaaminen paperille. Valvoneena asiat vaikuttavat helposti synkemmiltä kuin ovatkaan.

”Ihminen tarvitsee lepoa, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Kun perusasiat ovat kunnossa, jaksaa kantaa maailmantuskaa paremmin”, Ruishalme sanoo.

Nukkuminen auttaakin vähän. Heti kun olen melatoniini voimalla saanut yhtenä yönä paremmin unta, on olo hitusen toimintakykyisempi. Jaksan kirjoittaa tämän kolumninkin.

Mutta minun on edelleen mahdoton keskittyä siihen mikä on hyvin. Jos näen lasin puolitäytenä, niin enkö silloin ole osallisena hyväksymässä Trumpin hullutuksia? Eniten hänen valtaannousussaan minua pelottaa, että se normalisoi syrjinnän, loukkaavan kielenkäytön ja epädemokraattisen poliittisen sekoilun.

Paras taktiikka, jonka olen toistaiseksi keksinyt, on kehittää resilienssiä. Resilienssi on vähän ärsyttävä muotisana, mutta se tarkoittaa fiksua asiaa, nimittäin ihmisen sopeutumiskykyä.

Tarvitsen selvästikin tällä hetkellä kaikkia mahdollisia apuja sietää stressiä ja elää hyvin huolimatta vastoinkäymisistä. Siksi on oivallista, että resilienssiään voi kehittää. Hyvä fyysinen kunto, sosiaaliset suhteet, kouluttautuminen ja taitojen hankinta auttavat kaikki kestämään kriisejä. Minun siis kannattaa univajeisenakin raahautua urheilemaan ja nähdä kavereita. Ei siksi, että huijaisin ajatukset pois maailmanpolitiikasta, vaan jotta jaksan paremmin toimia muuttaakseni tilannetta.

Resilienssiä kasvattaa myös se, että kokee toimivansa osana suurempaa kokonaisuutta. Hyvinkin vaikeissa tilanteissa selviydymme sen avulla, että olemme toisiamme varten ja elämällämme on merkitystä toisille ihmisille. Siksi sillä on merkitystä, että me demokratiaan ja liberaaleihin arvoihin uskovat jaksamme yhdessä vastustaa Trumpin politiikkaa. Sillä on merkitystä omalle jaksamisellemme ja vielä enemmän niille, joita Trumpin valta uhkaa meitä suoremmin.

Tweet