Epämiellyttävä vaalikysymys

9.4.2015

Lasse Leipola

Ilmastoteemalla ei voiteta vaaleja. Tämä tuntuu olevan totuus, joka tunnustetaan meillä ja muualla yli puoluerajojen.

Esimerkiksi Britanniassa, jossa Suomen tapaan valmistaudutaan vaaleihin, agendalla ovat aivan muut aiheet. Yhdysvalloissa ilmastoteemaa on ajettu vaaleihin rahan voimalla ja vaikka lopputulokset ovat jääneet vaatimattomiksi, miljardööri Tom Steyer aikoo yrittää vielä uudelleen.

Suomessakaan ilmastonmuutos ei juurikaan näy väittelyissä, vaalikoneissa tai puolueiden ohjelmissa. Kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö ilmastopolitiikassa olisi paljon pelissä tulevina vuosina. Suomessa pitää muun muassa ottaa ilmastolaki käyttöön ja päättää, miten EU:n 2030-tavoitteisiin päästään. EU:ssa pitää korjata päästökauppa sekä varmistaa oman ilmastopolitiikan kunnianhimo suhteessa maailman muiden maiden toimiin. Lisäksi tulevan hallituksen ympäristöministeri – jos sellaista edes päädytään nimeämään – voi ottaa Pariisin ilmastokokouksessa aktiivisen tai passiivisen roolin.

”Kun on rakentava pelaaja, saa myös pitää palloa enemmän. Silloin voi ajaa omia tavoitteitaan paremmin kuin kentän laidalta huutelemalla”, ympäristöministerinä aktiivisesti vuosien 2011–2013 ilmastokokouksiin osallistunut Ville Niinistö sanoi viime viikolla järjestetyssä entisten ympäristöministerien tiedotustilaisuudessa.

Uusiutuvaa energiaa ajava Energiaremontti-kampanja on sentään saanut vähän väreitä aikaan: vihreiden Niinistön lisäksi puheenjohtajista kampanjalle ovat antaneet tukensa keskustan Juha Sipilä ja vasemmiston Paavo Arhinmäki sekä mittava joukko ehdokkaita kaikista puolueista.

Energiaratkaisut, niin vaikeita kuin ovatkin, ovat tavallaan aika mukava tapa puhua ilmastonmuutoksen torjunnasta: henkilökohtaisten uhrausten sijaan puhutaan siitä, mihin investoidaan ja millä aikataululla teknologia parantaa energiatehokkuutta. Ratkaisuja on helppo myydä, sillä usein ne vähentävät päästöjä ja lisäävät työpaikkoja.

Vaikka energiaratkaisut ovat keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa, pitäisi keskustella myös esimerkiksi ruoka- ja liikennetottumusten muuttamisesta vähäpäästöisempään suuntaan. Ne eivät enää olekaan niin mukavia puheenaiheita toreille ja vaalitilaisuuksiin, koska niissä tarvitaan keppiä, kun riittävään määrään porkkanoita ei ole varaa.

Niin ikäviä kuin tällaiset arkeen kohdistuvat uhraukset ovat, suurin ongelma ilmastonmuutoksen nostamisessa vaalien agendalle on kuitenkin se, että kyseessä on pelottavan synkkä ja kammottava asia.

”Ilmastokatastrofi on pian samassa asemassa kuin kuolema itse: se on kammottava, väistämätön fakta, jonka haluamme työntää marginaaliin, jolloin meidän ei tarvitse ajatella sitä”, Guardianin Jonathan Freedland kiteytti erinomaisessa kirjoituksessaan.

Freedlandin mukaan ilmastonmuutos on medialle – ja sama koskee tavallaan myös poliitikkoja – kuin kryptoniittia, sillä se ei juuri miltään osin sovi yleisöä kiinnostavaksi tarinaksi. Se ei ole uusi asia eikä sillä ole mitään tarkasti määritettävää takarajaa. Sitä ei voi paikantaa tiettyyn paikkaan eikä selittää yksinkertaisesti. Siitä puuttuvat myös selkeät pahikset ja hyvikset.

”Ja erityisesti se on ankea aihe. Suuri osa uutisista on masentavia – Isis, lasten hyväksikäyttö, talouskuri – mutta tässä on kyse maailman muuttumisesta asumiskelvottomaksi. Kukapa ei puhuisi mieluummin pojasta, joka meni kouluun Christian Greyksi pukeutuneena?” Freedland kysyy.

Guardian on tänä keväänä pyrkinyt ratkaisemaan ongelman tekemällä ilmastonmuutoksesta tarinan otsikolla Keep it in the ground. Siten se on saanut aiheeseen selkeän synopsiksen: ilmastonmuutos voidaan pysäyttää pitämällä fossiiliset polttoaineet maan uumenissa. Tarinalla on nyt selkeä pahis: öljy- ja hiiliyhtiöt. Sankarin viittaa tarjotaan suurille rahastoille kannustamalla niitä luopumaan fossiiliseen polttoainetuotantoon tekemistään sijoituksista.

Niin Suomen kuin Britannian vaaleissa valituksi tulevien mahdollisuudet ohjata sijoitustoimintaa ovat toki olemattomat, mutta kyseessä on kuitenkin esimerkki keskustelusta, jota meilläkin voitaisiin käydä – esimerkiksi miljardien eläkevarallisuutta pyörittävien yhtiöiden suhteen.

Energiaremontin tapaan Guardianin kampanja tarjoaa nimittäin selkeän, uskottavan ja toimivat ratkaisun, josta kärsivät tavallisten ihmisten sijaan lähinnä vanhat rakenteet. Tällaisia esitystapoja tarvitsemme lisää, sillä silloin ilmastonmuutos voi olla aiheena muutakin kuin tylsä, monimutkainen ja masentava.

Lääketieteen professori Anthony Costello herätteli yleisöä viime vuonna Helsingissä järjestetyssä ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksia käsitelleessä seminaarissa pyytämällä jokaista valitsemaan viidestä väitteestä sen, joka kuvaa parhaiten kunkin omaa suhtautumista ilmastonmuutokseen:

1. Ilmastonmuutosta ei ole pystytty todistamaan vaan kyseessä on myytti.
2. Ilmastonmuutos saattaa olla hitaasti käynnissä, mutta meillä on monia tärkeämpiä asioita hoidettavanamme.
3. Ilmastonmuutos on vakava uhka, mutta siihen löytyy teknologinen ja poliittinen ratkaisu.
4. Ilmastonmuutos on vakavin globaali ongelma ja sen torjuminen vaati välittömiä toimia.
5. Ilmastonmuutos on katastrofaalinen eikä sille voida tehdä mitään.

Vaalikeskustelua, niin median kirjoittelua kuin puolueiden ja ehdokkaiden kampanjointia, seuraamalla vaikuttaa, että Suomessa on lähes liikuttava yksimielisyys siitä, että väite numero kaksi pitää paikkansa. Se on kuitenkin väärä vastaus, mutta niin on onneksi myös väite numero viisi.

Tweet