Elämää apokalypsin alla

22.5.2015

Vesa Sisättö

Uusimman Vihreä Lanka -lehden numeron voi ostaa Lehtiluukku-palvelusta.

Olen käyttänyt suuren osan elämästäni maailmanlopun odotteluun. Ei, en ole uskonnollinen hihhuli, vaan olen yksinkertaisesti ollut kiinnostunut maailman asioista siitä lähtien kun aloin lukea lehtiä. Tämä tapahtui joskus vuosien 1977–78 tienoilla.

Vuosikymmenien kuluessa median minulle esittelemän maailmanlopun muoto on vaihdellut uudesta jääkaudesta ydinsodan, happosateiden, otsonikadon ja Y2K:n kautta ilmastonmuutokseen. Toisinaan tiedesivuilla on esitelty jokin uusi eksoottinen maailmanloppu pelättäväksi, kuten pienikokoiset mustat aukot, supersäikeet tai auringonpurkaukset.

Ihmiskunnan mieliin mahtuu yksi huolenaihe kerrallaan. Kun se on murehdittu loppuun, kuvitellaan että uhka on kadonnut. Olemme vähän niin kuin kaupunki Vesuviuksen rinteellä:  Tulivuori on jököttänyt naapurissa iät ja ajat vaarattomana ja siihen on totuttu. Tuskinpa se koskaan purkautuu.

Tosiasiassa suuri osa globaaleista vaaroista on edelleen ajankohtaisia. Paras esimerkki on ydinsota. Suurvalloilla on edelleen tarpeeksi ydinaseita hävittämään kaikki elämä maapallolta. Niitä ohjaillaan pääosin 1970-luvun atk-laitteistolla ja kylmän sodan aikainen jaettu huoli niistä on kadonnut. Voi olla että ydinsota on nykyään jopa todennäköisempi uhka kuin joskus 1983.

Meidän pitäisi siis pelätä entistäkin enemmän. Siihen nähden, että ajattelen miltei päivittäin erilaisia maailmanloppuja ja luen mieluusti niistä kertovia tieteisromaaneja, huomaan kuitenkin eläväni arkeani niin kuin päällämme ei roikkuisi tuomion miekkaa. Kyse lienee turtumuksesta. Ei kukaan halua pelätä koko ajan, saati varautua jatkuvasti sivilisaation romahdukseen.

Olen tässä väärässä. Suomessakin on ihmisiä, jotka huomioivat arjessa sen, että maailma saattaa loppua minä päivänä tahansa. Enkä nyt puhu vain uskonnollisista hihhuleista, vaikka siltäkin pohjalta varautuvia löytyy. Netissä on hyvin moderoitu keskustelufoorumi osoitteen www.survivalismi.com alla. Sen keskusteluissa vertaillaan muun muassa erilaisia selviytymistarvikkeita, pohdiskellaan uhkaavia skenaarioita ja annetaan monipuolisia selviytymisvinkkejä. Aseille on oma iso osastonsa.

Olen aina suhtautunut epäluuloisesti survivalismiin. Kokonaisvaltaisen katastrofivalmiuden ajatus osoittaa mielestäni suurta epäluottamusta sekä yhteiskuntaa että toisia ihmisiä kohtaan. Miksi aatteeseen tuntuu liittyvän ajatus, että sivilisaation romahdettua kaikista ihmisistä tulee välittömästi vihollisia toisilleen? Survivalistin maailmankuvassa on kyynistä lohduttomuutta.

Tosin foorumia selatessa huomaa, että monilla survivalismi tuntuu olevan lähinnä hyödyllinen harrastus. Sen puitteissa liikutaan luonnossa ja opetellaan erilaisia käteviä taitoja.

Eniten minuun survivalismissa vetoaa järkevyys. On järkevää varautua poikkeustilanteisiin, sillä oikeastaan pienimuotoisia sellaisia sattuu vähän väliä. Maailmanlopun ei tarvitse olla dinosauruksentappaja-luokan asteroidi tai zombiapokalypsi. Jo pitkä sähkökatko riittää muuttamaan modernin elämän todella hankalaksi. Siksi on järkevää valmistautua ikävyyksiin.

Tämän viikon Vihreässä Langassa testaan ainakin pieneltä osalta valmiuttani kriisitilanteissa ja pohdiskelen arjen haavoittuvuutta. Varsinaisessa jutussani en käsittele survivalismia, vaan koetan pitää paranoian ja huolestuneisuuden tason sellaisena, että meistä jokainen voi siihen samastua.

Yön pimeinä tunteina voi sitten miettiä, ovatko survivalistit sittenkin oikeassa.