Onko meillä enää toivoa?

17.11.2016

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja, jonka blogissa pohditaan ilmastotieteen ja -politiikan suhdetta.

Vanhan sanonnan mukaan toivottomuus on moraalitonta, mutta viime viikolla alkoi näyttää siltä, että toiveikkuuteen on aika vähän syitä.

Ennen Yhdysvaltain presidentinvaalia tilanne näytti jollain tapaa paremmalta kuin ikinä aiemmin. Pariisissa neuvoteltu, odotuksia kunnianhimoisempi, ilmastosopimus oli saatu ennätysajassa voimaan ja tiedotusvälineet lauloivat kilvan, kuinka uusiutuvasta energiasta on tulossa halvin tapa tuottaa energiaa.

Vaikutti siltä, että Barack Obaman ilmastopolitiikkaa jatkavasta Hillary Clintonista tulee maailman mahtavimman maan presidentti.

Sitten kaikki tuntui romahtavan. Surullisen kuuluisat vaalit olivat vain ensimmäinen askel, sillä viime viikon vakavin ilmastouutinen jäi täysin vaalianalyysien varjoon.

Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan lämmin ilmasto on huomattavasti viileää ilmastoa herkempi hiilidioksidin aiheuttamalle lämpenemiselle. Kuulostaa tekniseltä, mutta tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että ilmaston lämpeneminen kiihdyttää ilmaston lämpenemistä aiemmin arvioitua enemmän.

Kun tutkijat korjasivat ilmastomalleja viimeisen 784 000 vuoden aikana kertyneen aineiston perusteella, he päätyivät arvioimaan, että ilmasto lämpenee jopa 4,8–7,4 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.

Tunnettu ilmastotutkija Michael Mannin mukaan tutkimus – yhdistettynä Yhdysvaltain vaalitulokseen – viittaa siihen, että peli on ilmastonmuutoksen osalta pelattu.

”Tarkoitan tällä mahdollisuuksia rajoittaa lämpeneminen alle vaarallisen, kahden asteen tason”, Mann tarkensi.

Tietokonemallien lisäksi synkältä näyttää myös se, mitä ilmastosta on tänä vuonna mitattu. Tästä vuodesta on nimittäin tulossa kolmas peräkkäinen ennätyskuuma vuosi – WMO:n tuoreen arvion mukaan jopa 1,2 astetta esiteollista aikaa lämpimämpi. Vain kaksi vuotta sitten kuuminkaan vuosi ei ollut yltänyt yhteen asteeseen.

Tästä vuodesta on tulossa myös ensimmäinen kerta, kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on pysynyt koko vuoden yli 400 miljoonasosassa. Kaikilla järkevillä aikaväleillä ajateltuna raja on nyt ylittynyt pysyvästi, ellei ihmiskunta kehitä keinoa poistaa ilmakehästä massiivisia määriä hiilidioksidia.

Ilmaston lämpeneminen etenee siis vähintäänkin juuri niin pelottavan nopeasti kuin on koko ajan pelätty.

Ja sitten on vielä herra nimeltään Donald Trump. Hänen valinnastaan Yhdysvaltain presidentiksi on kulunut jo reilu viikko, mutta synkältä pilveltä puuttuu yhä hopeareunus.

Heti vaalituloksen ratkettua alkoi pohdinta, miten Trump lähtee toteuttamaan vaalilupauksiaan. Ensimmäisten merkkien perusteella alkoi näyttää siltä, etteivät lupaukset Obaman terveydenhuoltouudistuksen romuttamisesta tai Meksikon rajalle rakennettavasta muurista välttämättä toteudu aivan yhtä rajuina kuin ne esiintyivät kampanjavaiheen puheissa.

Yhdestä lupauksesta Trump ei kuitenkaan ole luistamassa. Ja se on se kaikkein vaarallisin.

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan romuttamisen valmisteleminen on nimittäin jo vauhdissa. Trump on nimittänyt Myron Ebellin johtamaan ympäristövirasto EPA:n uudistamista. Viraston ajamat vähennykset voimalapäästöihin ovat merkittävin käytännön keino, jolla Yhdysvallat voisi päästä Pariisin sopimuksessa antamaansa sitoumukseen. Ebell tunnetaan ilmastoskeptikkona.

Trumpin energiaohjelmassa mainitaan uusiutuvat ja ympäristönsuojelu, mutta käytännössä ohjelma keskittyy fossiilisten polttoaineiden rajoittamattomaan hyödyntämiseen. Trump on muun muassa luvannut poistaa hallinnollisia esteitä, nopeuttaa lupaprosesseja sekä avata liittovaltion maa- ja vesialueita fossiilisen energian tuotannolle.

Moni on asettanut toiveensa markkinoihin ja siihen, että uusiutuvasta energiasta on tullut jo hintansakin puolesta kilpailukykyistä fossiilisen energian kanssa. Tämä on totta ja antaa toivoa, mutta ilmastopolitiikkaa tarvitaan yhä kipeästi niissä paikoissa, joissa vanhat rakenteet nojaavat fossiiliseen energiaan. Edistykselliset ovat kyllä edistyksellisiä politiikasta riippumatta.

Sen lisäksi että Trump aikoo vesittää käytännön ilmastotoimet, hän on Reutersin mukaan käynnistänyt jo selvitykset siitä, miten Yhdysvallat pääsisi nopeutetusti eroon Pariisin ilmastosopimuksesta.

Sopimuksesta voi erota kolme vuotta sen jälkeen, kun se on astunut voimaan ja tämän jälkeen eroprosessi kestää vuoden. Käytännössä Trump voisi siis laittaa eron vireille 4. marraskuuta 2019, jolloin ero astuisi voimaan tasan vuoden myöhemmin – ja yhden päivän vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen.

Käytännössä Trumpin haikailema nopeampi eroprosessi voi tarkoittaa, että Yhdysvallat eroaa kokonaan YK:n ilmastoneuvotteluprosessista, johon se lähti mukaan republikaanipresidentti George H.W. Bushin johdolla 1990-luvun alussa. Siitä olisi mahdollista erota vuodessa.

Pieni valonpilkahdus on toki se, että Yhdysvaltain presidentin valtakausi kestää vain neljä vuotta, mikä on loppujen lopuksi melko lyhyt aika.

Toisekseen Yhdysvaltain osuus globaaleista päästöistä on vain kuudenneksen ja muu maailma vakuuttaa parhaillaan Marrakechin ilmastoneuvotteluissa, että Pariisin sopimuksesta pidetään kiinni riippumatta siitä, mitä Yhdysvallat tekee.

Ja Trumpiin vedotaan nyt laajalla rintamalla. Kiina muistutti eilen keskiviikkona Trumpia siitä, ettei ilmastonmuutos voi olla kiinalaisten keksimä huijaus, koska hänen oma republikaanipuolueensa oli laittamassa ilmastoneuvotteluja käyntiin 1980-luvulla.

Ilmastopolitiikan romuttamisella voi olla Yhdysvalloille myös taloudellisia seurauksia. Kiina varoitti Trumpia jo ennen vaaleja kauppapoliittisista seuraamuksista, jos Yhdysvallat lipeää ilmastosopimuksesta.

Vaalien jälkeen vastaavia varoituksia on kuultu muualtakin. Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy väläytti viikonloppuna hiilitulleja yhdysvaltalaisille tuotteille. Suomessa samaa keskustelua herätteli maanantaina vasemmiston Hanna Sarkkinen.

Virallisella tasolla EU ei ole ollut aivan näin suorapuheinen, mutta sen kannasta saatiin alkuviikosta melko selvä kuva.

”Lähetämme tällä hetkellä amerikkalaisille viestin, että on Yhdysvaltain oman edun mukaista edistää puhdasta energiaa ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa”, EU:n ilmastokomissaari Miguel Arias Cañete sanoi Marrakechin ilmastokokouksessa.

Ranskan ympäristöministeri Ségolène Royal sanoi puolestaan jo viime viikolla uskovansa, että Trumpin puheissa on kyse kampanjalupauksesta sellaiselle väestönosalle, joka ei ymmärrä, mistä ilmastonmuutoksessa on kyse.

”Epäilen, että kun hän astuu virkaansa, hän näkee, että monenkeskeisistä sitoumuksista ja ilmastovelvoitteista lipeäminen heikentäisi Yhdysvaltoja”, Royal sanoi.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että muu maailma on yhdessä rintamassa torjumassa ilmastonmuutosta ja Trumpin aikeita ohjata maansa energiapolitiikka takaisiin hiilenmustaan historiaan.

Neljä vuotta on kuitenkin myös pitkä aika ja maailma on täynnä maita, joilla lyhytnäköisiä intressejä vesittää ilmastopolitiikkaa. Entistä enemmän jää siis sen varaan, että Kiina ja EU pystyvät pitämään rintaman yhtenäisenä. EU:lla saattaa brexitin jälkimainingeissa riittää tekemistä omissakin riveissään.

Mahdollisuudet torjua vaarallista ilmastonmuutosta ovat ehkä ohuet, mutta ne ovat nyt paremmat kuin koskaan ennen – tai enää koskaan myöhemmin. Ja jos Trump onnistuu tuhoamaan vuosikymmenten työn tuloksen, ei liene lainkaan liioiteltua väittää, että hän muodostaa suurimman uhkan ihmiskunnalle sitten Adolf Hitlerin. Pitkällä aikavälillä Trumpin aiheuttama vahinko saattaa osoittautua vielä paljon suuremmaksi.

Sitä vastaan voi ja pitää taistella.