Ilmastosaurus Rex

18.1.2017

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja.

Yksi Donald Trumpin keskeisistä vaalilupauksista oli suon kuivattaminen. Suot ovat arvokkaita elinympäristöjä monenlaisille eliöille, mutta Trumpin tapauksessa kyse oli onneksi vertauskuvasta. Hän halusi puhdistaa Washingtonin vakiintuneesta eliitistä, poliittisista broilereista ja lobbareista.

Trump alkoi kasata omaa esikuntaansa ja hallitustaan pian vaalituloksen ratkettua. Samalla kävi selväksi, että suon kuivattaminen tarkoitti lähinnä relevantin poliittisen kokemuksen välttelemistä. Lobbarit eivät joudu pakenemaan, vaan saavat töitä hallinnosta.

On vaikea arvioida, mikä on ollut Trumpin räikein temppu. Ainakin oma vävypoika Lähi-idän rauhanneuvottelijana tai ilmastoskeptikko johtavana ympäristövirkamiehenä nousevat listalla melko korkealle.

Ulkoministeri on kuitenkin Yhdysvaltojen ilmastopolitiikan keskeisin henkilö. Siinä missä kotimaan ilmastotoimet jakautuvat eri toimijoiden – presidentin, liittovaltion viranomaisten, osavaltioiden tai yksityisen sektorin – kesken, on kansainvälinen ilmastopolitiikka – kuten YK-neuvottelut – ulkoministerin vastuulla.

Trumpin valinta tähän tehtävään on Rex Tillerson. Hän on pitkän linjan partiolainen ja öljymies. Syntynyt Teksasissa, opiskellut insinööriksi Teksasissa, asuu Teksasissa. Ulkoministeriö on hänen yli 40-vuotisen työuransa toinen työpaikka.

Tähän asti – tai ainakin tähän asti – hän on ollut öljy-yhtiö Exxonin mies. Hän on edennyt yhtiön sisällä ja toiminut monessa tehtävässä maailman eri kolkilla. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut yhtiön pääjohtajana.

Myös Tillersonin eläkepaketti on vahvasti sidottu Exxonin menestykseen ja esimerkiksi Venäjään kohdistettujen pakotteiden lakkauttamisesta olisi hänelle ja Exxonille merkittävää hyötyä. Tosin hän saattaa joutua luopumaan omistuksistaan, jos senaatti hyväksyy hänen valintansa.

Lupaavaa on toki se, että Tillerson ei ole ilmastoskeptikko. Hän vaikuttaisi luottavan tieteeseen ainakin sen verran, että hän uskoo ihmisen toiminnan lämmittävän ilmastoa. Tämä ei tosin ole kovin yllättävää, jos ottaa huomioon sen, että Exxonin sisällä on tiedetty ilmastonmuutoksesta jo 1970-luvulta lähtien.

Tillersonin kaudella Exxon otti hieman sovittelevamman roolin ilmastotoimia kohtaan. Viime syksynä yhtiö lupasi ottaa "rakentavan roolin" Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa.

Vielä vuonna 2012 Tillerson sanoi, että ilmastonmuutokseen liittyvää uhkaa on liioiteltu ja että ihmiskunta pystyy sopeutumaan. Samassa yhteydessä hän sanoi ymmärtävänsä öljynporaukseen liittyvät riskit, mutta pitävänsä vahinkoja pieninä saatavaan energiaan suhteutettuna.

Samaa kiemurtelua nähtiin jälleen viime viikolla, kun Tillerson oli senaattorien kuultavana. Hän vahvisti uskonsa ilmastonmuutokseen sinänsä, mutta viittasi tutkimustiedon ristiriitaisuuteen, kun puhe oli ilmastonmuutoksen vaikutuksesta esimerkiksi äärisäiden tai konfliktien yleistymiseen.

Kuulemisen ehkä kiinnostavin kohta koski Pariisin sopimusta, jonka Trump on vakuuttanut romuttavansa. Tillerson sanoi sen sijaan, että on tärkeää, että Yhdysvalloilla on paikka pöydässä. Se, mitä Tillerson tällä käytännössä tarkoitti, jäi epäselväksi.

Hän ei myöskään pitänyt tärkeänä, että Yhdysvallat ottaisi johtajan roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Ilmastonmuutoksen hillintäkeinona Exxon ja Tillerson, jotka ovat ainakin tähän asti olleet kannoiltaan erottamattomat, kannattavat päästöveroa.

"Hiilivero olisi myös tehokkain tapa tuoda hiilen hinta mukaan kaikkeen päätöksentekoon", Tillerson sanoi vuonna 2009 pitämässään puheessa.

Päästöjen verottaminen voi olla tehokas tapa vähentää päästöjä, mutta yhtä hyvin se voi olla täysin hyödyntön keino. Sen teho riippuu siitä, kuinka ankarasti päästöjä verotetaan. Öljy-yhtiöissä taidetaan usein laskea sen varaan, että omat lobbauslihakset riittävät varmistamaan lopputuloksen, joka ei häiritse bisneksiä.

Uusiutuvat eivät innosta Tillersonia. Toissa vuonna hän sanoi, ettei Exxon sijoita uusiutuvaan energiaan, koska se ei halua menettää rahoja tahallaan. Samalla hän korosti, että ihmiskunnalla on valtava kapasiteetti kohdata vastoinkäymisiä.

Tillersonin ajattelutapa vaikuttaakin olevan, että koska mikään ei voi estää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, olisi syytä keskittyä sopeutumiseen eikä hillintään. Se on julma kanta, joka uhkaa satoja miljoonia ihmisiä maailman kuumimmissa ja köyhimmissä maissa.

Ehkä eniten julkisuudessa ollut huoli Tillersoniin liittyen ovat hänen suhteensa Venäjään. Hänellä tiedetään olevan vahvat yhteydet ja suhteet Venäjään, erityisesti presidentti Vladimir Putiniin ja Rosneft-pomo Igor Setshiniin.

Vahvat Venäjä-suhteet kertovat toisaalta myös siitä, että öljy-yhtiön johtotehtävissä on – vähän kuin ulkoministerinäkin – pystyttävä luovimaan valtionpäämiesten seurassa.

Brookings-instituutissa tutkijana työskentelevä entinen Exxonin työntekijä Suzanne Maloney muistuttikin Twitterissä, että valtavien energiapoliittisten hankkeiden johtaminen yksityisen sektorin puolella vaatii syvällistä ymmärrystä.

"Ulkoministeriölle olisi voinut käydä paljon huonomminkin."

Diplomaattisten taitojen osalta Maloney voi olla osittain oikeassa. Ainakin, jos Tillerson ympäröi itsensä oikeasti ulkopolitiikassa pätevöityneillä, kokeneilla diplomaateilla.

Epäpätevyyttä suurempi ja huolestuttavampi kysymys on se, kenen asiaa Tillerson ajaa. Tästä näkökulmasta sekä vahvat suhteet Venäjään että vuosikymmenten tausta öljy-yhtiöstä herättävät huolta.

Exxonista kirjan kirjoittanut Steve Coll kirjoitti joulukuussa New Yorkerin sivuille henkilöprofiilin Tillersonista. Hänen mukaansa Tillersonin menestys Exxonissa perustui juuri hänen vahvoihin suhteisiinsa Venäjälle.

Collin kirjan nimi The Private Empire viittaa Exxoniin omistajiensa etuja ajavana ylikansallisena toimijana, jolla on oma ulkopolitiikkansa. Hänen mukaansa Exxonin ulkopolitiikalla on joskus jopa suurempi vaikutus kuin Yhdysvaltain ulkoministeriöllä.

”Exxonin itsenäisen ulkopolitiikan tavoitteena on edistää maailmaa, joka suopea öljyn ja maakaasun käytölle”, Coll sanoo.

Olisi planeetan etu, että Tillersonin ja Exxonin kannat erkaantuisivat neljän vuosikymmenen yhteiselon jälkeen.