Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
20.4.2016
Toissa viikkoisen hallituksen linjauksen jälkeen sote-keskustelu on käynyt taas kuumana. Yksi paljon puhuttava aihe on asiakkaiden valinnanvapaus. Se herättää vahvoja mielipiteitä.
Valinnanvapaus on mitä suurimmassa määrin kansalaisia koskettava asia. Siksi keskustelua seuratessa ihmetyttää, miksi juuri kansalaisten näkökulmat tahtovat unohtua. Sen sijaan esille nousevat ideologiset jakolinjat sote-uudistuksen takana.
Oikeistolle valinnanvapaus ja laajat sote-palveluiden markkinat tuntuvat olevan itsessään päämäärä. Vasemmisto vastaavasti vastustaa kehitystä yhtä hanakasti omista ideologisista lähtökohdistaan.
Minusta valinnanvapautta tulisi tarkastella ennen kaikkea välineenä: Miten valinnanvapaus voisi edistää parempia sosiaali- ja terveyspalveluja? Mitä hyötyä valinnanvapaudesta olisi ja mihin palveluihin se lopulta sopisi?
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kirjo on suuri. Tämä tuntuu valitettavasti valinnanvapauskeskustelussa unohtuvan. Siinä selvästi korostuu perustason terveyspalveluiden näkökulma.
Yksi mielenkiintoinen näkökulma tarkastella valinnanvapautta ovat kokemukset mielenterveys- ja päihdepalveluista.
Useiden tutkimusten keskeinen johtopäätös on se, ettei ole mitään yhtä ainoaa kaikille sopivaa hoitomuotoa, vaan asiakkaan ja ammattilaisen välinen suhde on tärkein hoidon onnistumista selittävä tekijä. Keittiöpsykologisin termein kyse on siis siitä, että asiakkaan ja ammattilaisen väliset "kemiat kohtaavat".
Olisiko tästä johdettavissa jonkinlainen nyrkkisääntö, jolla arvioida valinnanvapauden mielekkyyttä laajemminkin?
Valinnanvapaus olisi tällöin hyvin perusteltavissa sellaisissa palveluissa, joissa asiakkaan ja ammattilaisen välisen vuorovaikutuksen merkitys on suuri. Jo tälläkin hetkellä esimerkiksi mielenterveyskuntoutusta antavat psykoterapeutit ja vammaisten henkilökohtaiset avustajat ovat asiakkaan itsensä valitsemia. Nyt pitäisi aktiivisesti pohtia sitä, että mihin muualle tällaista käytäntöä voitaisiin laajentaa?
Samaa periaatetta toisin päin soveltamalla voidaan tarkastella niitä palveluita, joissa valinnanvapaudella ei juuri ole merkitystä. Näitä palveluita on ainakin kahdenlaisia.
Ensinnäkin suuren enemmistön nuhaflunssien tai nyrjähtäneiden nilkkojen hoito tuskin siitä paranee, että asiakas saisi valita hoitavan tahon.
Toiseksi monet erityisosaamista edellyttävät palvelut, kuten vaativa erikoissairaanhoito on luonteeltaan sellaista, että siinä olennaisinta on hoitavan henkilökunnan pitkälle viety erikoistuminen. Tällaista osaamista on yleensäkin rajallisesti ja vaativan hoidon ylikapasiteetin ylläpito voisi tulla hyvinkin kalliiksi.
Valinnanvapauteen tulisikin suhtautua pragmaattisesti. Parhaimmillaan se parantaa tiettyjen palveluiden vaikuttavuutta sitä kautta, että kansalaiset kokevat tulevansa ammattilaisten paremmin kohtaamiksi. Toiseksi se voi parantaa palveluiden saatavuutta, jonka eriarvoistuminen on kuitenkin nykytilan pahin ongelma.
Samaan aikaan on muistettava se, että ihmisten kokema palvelujen tarve on rajaton ja siksi yhteisistä varoista ei voida koskaan maksaa kaikkea sitä mitä erityisesti terveysbisneksessä keksitään markkinoida.
Tweet