Orgaaneja ja seksofoneja

1.4.2015

Jukka Nikulainen

"Tämän vuosikymmenen radikaalit ovat parhaasta päästä olleet liberaaleja, sinänsä sympaattisia nuoria miehiä jotka löysivät Kekkosen ja 64 vasemmiston. He olivat myös parantumattomia idealiseja jotka päätyivät puoleisiin, puoluetoimistoihin ja eduskuntaankin — ja sinne ovat latistuneet. Uusi polvi ei enää saa tehdä samaa virhettä; yli kolmikymmentävuotiaitten hallitsemiin järjestöihin ei juuri ole luottamista."

Yllä oleva lainaus on kirjoitusvirheineen kaikkineen nostettu kuvassa olevasta International Organ -lehden ensimmäisestä numerosta vuodelta 1967. Tämä julistus löytyy siis lehden happoraportin ja pääkirjoituksen välistä.

Edellinen auttaa LSD:n käytön alkuun ja kuvailee sen aiheuttamia hallusinaatioita. Seuraavan numeron happoraportti lupaa kertoa kaiken "LSD:n aiheuttamista geenimutaatioista". Jälkimmäinen tarjoaa palstatilaa kaikelle "mikä ei mahdu Länsimaisen arvohierarkian pakkopaitaan." Lehden päätoimittajan, taiteilija Mattijuhani Koposen yhtye soitti muun muassa nerokasta instrumenttia, seksofonia, jonka vinkunaa voi käydä kuuntelemassa YLE:n elävässä arkistossa.

Samaan yhteiskunnan marginaaliin kuuluu sarjakuvalehti Iiris vuodelta 1970. Se julistaa, ettei synnynnäistä lahjakkuutta ole olemassakaan ja että paras taide on amatöörien tekemää. Lehden sarjakuvat yrittävät ilmeisesti todistaa tätä väitettä todeksi.

Teinilehti ei taannoisen valtavan levikkinsä ja jo ulkonäkönsäkään puolesta edusta aivan samaa henkeä kuin kuvan muut dyykityt lehdet. Teiniliitto oli tosin jo vuonna 1969 vasemmistojohtoinen, mikä näkyykin lehden jutuissa. Ensimmäisessä jutussa Reino Paasilinnaa tentataan hänen johtamansa erikoistoimituksen politiikasta. Se ei kirjoittajan mukaan selvästi ole riittävän oikeaoppisesti vasemmalla.

Vaikka lehtien jutuille on helppo nauraa, on niissä myös vakavampi puoli. Kaikkia lehtiä yhdistää pienpainatelehtien zinekulttuuri. Jutuista paistaa läpi kirjoittajien hirveä tarve tehdä jotain ja toimia. Niissä kulttuurin idea ei ole tehdä rahaa, vaan tehdä jotain. Tämä omintakeinen toimintamuoto on internetin myötä osittain kadonnut, ellei pidä zinelähtöistä BoingBoingia sen suorana jatkona.

Omassa nuoruudessani luin joitain punkpienpainatteita ja jostain sain käteeni lesbofeministien Torajyvä-lehden numeroita. Oli mieltä avartavaa tutustua valtavirran ulkopuolisiin ja itselle aluksi vieraisiin ajatuksiin. Pienpainatteiden voimaa ei pidä väheksyä. Olivathan Komposti- ja Suomi-lehdetkin Vihreän Langan ja koko vihreän liikkeen äänenkannattajia ja esiintuojia.

Ehkä International Organ oli ihan oikeassa. Kun ylitin kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykin, olin jo sisäistänyt systeemin odotukset. Onneksi vanha zinehenki elää blogeissa ja niissä linkeissä, joita Google ei tarjoa ensimmäisellä hakutulosten sivulla. Minun pitää mennä etsimään omaa radikaalia nuoruuttani Usenetin arkistoiduista keskusteluista.

Tweet