Oikeaa maanpuolustusta

5.11.2015

Sammeli Heikkinen

Kirjoittaja on Vihreän Langan vs. päätoimittaja.

Lehtemme kertoo tällä viikolla inttijutun. Siinä Annakaisa­ Suni sai muutaman päivän kosketuksen armeijaan. Kyse oli puolustusvoimien viestintäkurssista. Sen tarkoitus on paitsi näyttää silmäys armeijan arjesta, myös vahvistaa myönteistä mielikuvaa maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta.

Kuten jutusta ilmenee, varsinaista käännyttämisen tarvetta ei ole. Armeijan asema on Suomessa vahva ja Venäjän tilanteen muuttuminen on vahvistanut sitä entisestään.

Asevelvollisuus yhdistää suurta osaa miesväestöstä yli luokka- ja sukupolvirajojen. Siinä on hyvät puolensa.
Asevelvollisuus ja armeijan kyseenalaistamaton rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin johtaneet yhteiskunnan tiettyyn militarisoitumiseen. Tai jos militarisoituminen on liian vahva ilmaus, niin ainakin siihen, että maanpuolustus käsitetään kovin kapeasti.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mielestä jokainen sukupolvi tarvitsee annoksen talvisotaa, ehkä kirjallisuuden kautta.

Mutta ehkä tarvitsisimmekin laajemman näkemyksen siitä, miten maata puolustetaan. Kenties pohtimisen arvoista on, miten maa pidetään puolustamisen arvoisena.

Viimeisten vuosikymmenien perusteella vahva yhteiskuntarakenne ja tasa-arvoisuus vähentävät konfliktin riskiä. Kun valtio on ehjä, ääriliikkeiden pesiytyminen on vaikeampaa, eivätkä vihreät miehet loiki rajojen yli.

Suoran hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on toki eri asia, mutta silloinkin riittävä kansallinen yhtenäisyys on puolustautumisen lähtökohta. Talvisodan alussa Suomen johdossa pelätiin, että osa kansasta siirtyisi hyökkääjän puolelle. Olihan sisällissodasta vain parikymmentä vuotta.

Mutta yhteiskunnan sisäisiä jännitteitä lievittävää politiikkaa oli tehty tarpeeksi ja 1930-luvun lopun taloudellinen nousukausi oli satanut riittävästi myös vähävaraisten laariin. Kansa pysyi kasassa ja armeija sitä myötä.

Todellinen maanpuolustus ei ehkä nojaakaan rynnäkkökivääreihin ja Hornetien rynnäkköaseistukseen, vaan siihen, että kansalaiset tuntevat valtion kodikseen ja itsensä muiden vertaisiksi. Siis kaikki kansalaiset, myös ne, joiden seksuaalinen suuntautuminen, ihonväri tai uskonto on toinen kuin enemmistöllä.

Tämä olisi puolustusministerin puolueen ja hallituksen hyvä pitää mielessä.