Lehti ei ole kaveri

8.2.2016

Alvar Totinen

Kirjoittaja on alan mies, joka ampui puskasta, koska se oli helppoa. Nyt sarja päättyy.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Myös kaikki huono. Tämä on viimeinen pakinani.

Puskasta ampujan aika alkaa olla ohi median taistelukentällä. Kerran kuukaudessa lasauttava ampuu auttamatta maaliin, joka on jo kaatunut, potkittu hengiltä ja kuopattu. Vauhti on niin kova, ettei epäonnistumisille ehdi enää kunnolla nauraa.

Eniten tällaista oman pesän likaajaa hämmentää, ettei pesä ole enää entisensä. Kovasti ollaan kiinnostuneita siitä, mikä lukijaa kiinnostaa. Mihin suuntaan sen vietit vetää, mitä se klikkaa? Pidetään sitä samalla penikkana tai vaistoelukkana, jonakin journalismin eteen höynäytettävänä.

Sellaista journalismia ei lukija kunnioita, eikä se kunnioita lukijaa. Journalismi yrittää olla kaveri, kovin falski sellainen.

Oikein tolkun olio...

Vanhan journalistisen pilkan lait eivät tuollaiseen venkurointiin päde.

Kun journalismi kosiskeluna viedään äärimmilleen, saadaan MV-”lehti”. Se on muuttunut journalismin kääntöpuoleksi, tarkoitukselliseksi huijaukseksi. MV-saasta on idiootin paras ja ainoa kaveri. Se, joka sanoo, että ollaan yhdessä väärässä.

MV:n viehätyksen ymmärtää. Kukapa ei silloin tällöin toivoisi, että voisi sulkea kaiken väärän pois, tietää olevansa oikeassa omassa maailmassaan.

Tätä Janitskin myy. Turvaa ja illuusiota huomiosta. Ja sitä vailla MV-jengi on.

Kun kukaan ei tunnu välittävän, niin MV kertoo, että valtamedia huijaa, johtaa tahallaan harhaan. Siis kusettaa juuri Sinua. Sinusta välitetään niin paljon, että jossain Pasilan kompleksin alla salaisessa komentokeskuksessa punotaan juonia juuri Sinun pääsi menoksi!

Eikä mikään ole Sinun syysi. Maailmassa on pahoja voimia: islam, juutalaisuus, suvakit, Suomen Punainen Risti.

Janitskin vakuuttaa tätä Sinulle päivittäin, ja Janitskinin suojissa, Facebook-sivuilla ja kommenttipalstoilla Sinusta tulee Me. Kerrankin Me voimme puhua asioista niiden rumilla nimillä.

Tämän sontanuotion löyhkäävässä lämmössä pääsee vihdoinkin rauhaan. Ymmärtää, ettei ole itse väärässä, vaan se 99 prosenttia ihmisistä on.

Tätä Janitskin myy. Tätä journalismi ei voi eikä saa myydä. Siksi tiedotusvälineen ei pidä yrittää olla lukijan kaveri. Journalismi voi olla joskus kivaa ja kilttiä, mutta se ei saa nuoleskella. Journalismin asia on välillä lyödä naamaan ja panna ihminen huutamaan vastaan.

Ihmiset saavat typeryyksilleen riittävästi kannustusta muutenkin. Journalismia ei siihen tarvita.

Journalistin työ on etsiä totuutta.