Valkoisen feminismin myrkyllisyydestä

10.2.2018

Annika Ojala

Sadat tuhannet protestoijat täyttivät jälleen Yhdysvaltojen suurimpien kaupunkien kadut, kun Donald Trumpin presidenttikaudesta täyttyi vuosi. Trump on ensitekoinaan leikannut miljoonia seksuaali- ja lisääntymisterveyden kansainvälisestä tuesta, painanut aborttioikeuden ahtaalle ja horjuttanut kestävää kehitystä palkkaamalla Valkoiseen taloon ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Viesti on ollut selvä ja brutaali.


Naiset marssivat voimalla, mutta huomiota herättävää oli marssijoiden valkoisuus ja marssin viestin cis- ja heteronormatiivisuus. (toim.huom. Cis-sukupuolinen tarkoittaa henkilöä, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta.) Feminismin yksioikoinen ymmärrys valkoisten heteronaisten seksuaalioikeuksiin keskittyvänä liikkeenä sai monet tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi. Vaginat olivat keskiössä, vähemmistöt marginaalissa. Marssia boikotoitiin julkisesti. 

Missä olivat alkuperäiskansoihin kuuluvien, vammaisten ja paperittomien naisten puolustajat ja liittolaiset? Miksi vaginakeskeisyys määrittää yhä naiseutta? Eivätkö transnaisten syrjintäkokemukset ole yhtä vakavia loukkauksia? Missä olivat nämä miljoonat valkoiset naiset, kun heitä tarvittiin #blacklivesmatter-marssien tueksi?


Valkoisena suomalaisena cis-naisena mietin, kuinka ottaa kantaa aiheeseen. Tutkimusten mukaan arviolta 53 prosenttia Yhdysvaltojen valkoisista naisista äänesti Donald Trumpia presidentiksi. Jaan monet Trumpia äänestäneiden naisten etuoikeuksista, mutta arvomme eriävät. Minun feminismini ei ole pussy hattuja ja vaaleanpunaisia vaginoita, jollaisena valkoinen feminismi usein nähdään. Sen sijaan se on perustavanlaatuista ihmisoikeuksien puolustamista, joka ei saa olla yhden etuoikeutetun ryhmän yksinoikeus. Moninaista syrjintää kohtaavien ihmisten syrjäyttäminen keskustelusta on raukkamaista ja itsekeskeistä. 


Jokaisen feministin polku on ainutlaatuinen ja muokkautuu suhteessa aikaan, paikkaan ja historiaan. Jollekin pussy hatin päähän vetäminen voi olla vallankumouksellinen teko. Ei ole kohtuullista lytätä ketään, joka tänä aamuna kuuli ensimmäisen kerran Chimamanda Ngozi Adichien nimen. Jokainen askel kohti valtarakenteiden murtamista on loikka oikeaan suuntaan. Mutta ensiaskeleiden muuttuessa vakaaksi, tulee meidän vaatia myös itseltämme enemmän. Mikään liike ei voi todella saada pysyvää muutosta aikaan, ellei se puhuttele moninaisten naisten tarpeita.


Muutos on hidasta, ja valtarakenteet myös omissa organisaatioissamme ovat tiukassa. Yhdenvertaisuus ei toteudu suomalaisella feministisellä kentällä. Ensimmäisenä suomalaisten feministien tulee tunnustaa valkoisuutemme, ja sen vaikutukset arkeemme ja jokaiseen kanssakäymiseen. Valkoisuus ottaa eri muotoja eri yhteyksissä ja konteksteissa, mutta sen vaikutus on aina sama: se hiljentää, eriarvoistaa ja syrjäyttää. Valkoisuuden tuomien etuoikeutuksien valitseminen on mukavuusalueella pysymistä, toisin sanoen syrjivien rakenteiden ylläpitämistä. Hiljaisuus on vallankäytön muoto, halusimme tai emme. 


On meidän vastuullamme ymmärtää mitä on tokenismi, valkoinen ylivalta ja ottaa selvää sorron eri muodoista. (toim.huom Tokenismi on vähemmistöjen näennäistä huomioimista.) 

Kenen sortoon emme puutu? Minkälaisia kokemuksia on korkeakoulutetun, ableistisen ja valkoisen kuplan ulkopuolella? (toim.huom. Ableismi on feministinen termi käsitykselle, että vammattomuus on normaalia ja vammaiset ulkopuolisia.) 

Kenen ääni ei kuulu toiminnassamme? Meidän on tunnistettava sortavat vallankäytön keinot ja puututtava niihin. Sillä jos ylläpidämme syrjiviä rakenteita omissa yhteisöissämme, kuinka arvokkaita ovat saavuttamamme tasa-arvon tulokset? 

Suomessa keskustelu valkoisesta feminismistä on vielä lapsenkengissä, vaikka tietoa onkin saatavilla. Ongelma on, ettei omia sokeita pisteitä haluta kohdata.

Tunnelinäölle ei tule antaa enää tilaa feministisessä liikkeessä: pystymme parempaan. Haasteemme ovat moniulotteisia, kehittyviä ja hankalia. Mutta niin olemme mekin. 

Difficult women, unite! 




feminismi  womens march