Synnytä, kuole tai taistele

4.4.2018

Annika Ojala

Vatsanpohja tipahtaa ja kyynelet nousevat silmiin. Kun luen uutisen 14-vuotiaan paraguaylaisen tytön kuolemasta, tuntuu maailmalta romahtavan pohja. Raiskauksesta raskaaksi tullut tyttö ei saanut maansa tiukan lainsäädännön takia oikeutta raskauden keskeyttämiseen, ja joutui haluamattaan kantamaan raskautensa loppuun. Synnytyksen aikana ilmentyneiden komplikaatioiden aikana hän sai veritulpan ja kolme sydämenpysähdytystä, ja menehtyi lopulta sairaalassa. Tytön nimeä ei julkaistu, eikä tulla koskaan julkaisemaan. Lapsi on hengityskoneiden varassa.

Samalla maaliskuun viikolla seurasin tiiviisti Puolan protesteja aborttilain tiukennuksia vastaan. Uusi esitys rajoittaisi aborttioikeutta, eväisi oikeuden jälkiehkäisyyn ja vaikeuttaisi laillista  raskaudenkeskeytystä. Lukiessani uutisia, päässäni pyöri. Katsoin ympärille kokoushuoneessa, jossa istuin.

Olin YK:n päämajalla New Yorkissa. Naisten aseman toimikunnan 62. istunto oli kerännyt yhteen lähes 8000 naisten oikeuksien edistäjää. Salit olivat viimeisiä seisomapaikkoja myöten täynnä. Kaikilla tuhansilla osallistujilla oli yhteinen agenda: edistää naisten oikeuksia ja kestävän kehityksen tavoitteita. Miten voi kuitenkin olla, että tytöt edelleen kuolevat vastentahtoisiin synnytyksiin? Kaikkien vuosien taistelujen jälkeen, emmekö me kansainvälisessä yhteisössä todella pysty parempaan?

Patriarkaatilla on monia muotoja, mutta yksikään maa ei ole sen vaikutuksilta suojassa. New Yorkin istunnon kaltaisissa tapaamisissa huomaa toisaalta ne erot, jotka tasa-arvon edistämisen taktiikoissa on. Valtioiden välisenä erona esiin nousee erityisesti seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia koskeva kahtiajako. Seksuaalisuus koetaan päätöksenteossa yhä biologisena ja yksityiselämän aspektina, vaikka kyseessä on koko elämän läpileikkaava osa-alue. Silloin kun päätökset pitää tehdä yhteisymmärryksessä, on seksuaali- ja lisääntymisterveyden puolustaminen erityisen hankalaa. Aihetta vastustavilla mailla ja ryhmittymillä on usein neuvotteluissa vahva asema. Esimerkiksi Puola kuuntelee aborttia vastustava Ordo luris-järjestöä.

Trumpin Yhdysvalloista virtaa rahaa anti-choice-järjestöille. Se on mahdollistanut toimistojen perustamisen vaikuttamisenteon ytimiin Brysseliin, Geneveen ja Varsovaan. Nämä organisaatiot julistavat abortin kieltämisen olevan parasta naisten oikeuksien edistämistä. He väittävät näin tekevänsä ihmisoikeustyötä.

Anti-choice-liikehdintä näkyi myös voimakkaasti New Yorkissa. Sivutapahtumissa toimijat myyvät aatettaan toinen toistaan huterampien raporttien voimalla. He kertoivat luovia ja dramaattisia ”faktoja” esimerkiksi siitä, kuinka abortin hankkineet henkilöt kuolevat suurella todennäköisyydellä onnettomuudessa. Tilaisuudet olivat täynnä homofobista retoriikkaa ja muovisia sikiönukkeja silmäripsineen kaikkineen. Karismaattiset puhujat vetosivat seksistä kieltäytymiseen ja uskoon tulemiseen ainoina ratkaisuina selviytyä pahassa maailmassa.

Toiminta on jotain, jonka kauheudelle ei voi kuin nauraa, kunnes tajuaa, kuinka monen miljoonan ihmisen elämään heidän toimintansa vaikuttaa. Kunnes tajuaa, kuinka kansainvälisellä yhteisöllä on käsissään 14-vuotiaiden tyttöjen verta, koska anti-choice-toimijoiden vaikutus on niin suuri, ettei seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksia saada turvattua.

Jokaisessa yhteisössä on omia ongelmia, ja matka kohti ihmisoikeuksien universaalia toteutumista on pitkä. Oli  kyse mistä yhteisöstä tahansa, meidän on pystyttävä parempaan. Enää ei riitä, että oletamme nykymenon riittävän. Niin kauan kuin 14-vuotiaita kuolee synnytyspöydälle, se ei yksinkertaisesti riitä.

Oikeus omasta kehosta ja lisääntymisen ehdoista päättäminen kuuluu kaikille. Se kuuluu seksityöntekijöille, hiv-positiivisille, LGBTIQ-väestölle, nuorille, iäkkäille, paperittomille, vammaisille ja niillekin, jotka eivät siitä vielä tiedä. Myöskään uskonto tai poliittinen suuntautuminen ei saa määrittää henkilön lisääntymisterveyteen liittyviä päätöksiä, ellei henkilö itse näin halua.

Meidän on vaadittava enemmän päättäjiltämme, yhteistyökumppaneiltamme ja itseltämmekin. Jokainen meistä ylläpitää abortin stigmaa ja kannattelee yhteisöissämme vallitsevia seksuaalisuuden tabuja, ellemme aktiivisesti toimi niiden murtamiseksi. Ellemme pidä ääntä seksuaalioikeuksien puolesta, valitsemme vastavoimien puolen.

Ravistelimme maailmaa #MeToo:lla. Nyt on aikamme sanoa #NiUnaMenos, #StopTheBan sekä #TogetherForYes. Meidän on taisteltava, jotta yhtäkään elämää ei enää menetetä turhaan.

seksuaalioikeudet  abortti  feministi-blogi