Vaaralliset säkeet

Flickr / Kris Krüg (CC-SA)

Vallankumouksen airut? Mielenosoitus Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikaan vuonna 2009.

14.11.2014 13.34

Lasse Leipola

Naomi Klein kirjoitti järeän pamfletin, jonka mukaan ilmastonmuutos ja kapitalismi ovat yksi ja sama vihollinen.

Ilmastonmuutoksen vastaista taistelua kuvataan usein yhteisinä talkoina, joihin kaikki on saatava mukaan – niin yksityishenkilöt, julkisyhteisöt, valtiot kuin yrityksetkin. Sanotaan, ettei päästöjen vähentäminen onnistu muuten kuin nykyisten talousrakenteiden kautta, vihreällä bisneksellä.

Teollisuusmaissa päästöjä ei kuitenkaan ole saatu vähennettyä, kehittyvissä talouksissa ne kasvavat tulotason myötä. Toimittaja ja tietokirjailija Naomi Klein pitää tätä merkkinä siitä, että tarvitaan suurempi muutos.

Tuore This Changes Everything on samaan aikaan sekä tietokirja että pamfletti. Tietokirjana se on oivallinen katsaus muun muassa kansainvälisen ilmastopolitiikan ongelmakohtiin ja ympäristöliikkeen historiaan. Myös miljardööri Richard Bransonin viherpesukampanjaan sekä ilmastopeukalointiin keskittyvät luvut ovat laadukasta tietokirjajournalismia.

Pamflettina se sisältää kiinnostavaa ja aiheellista kritiikkiä muun muassa vapaakauppaneuvotteluja, ympäristöjärjestöjä ja päästökauppajärjestelmää kohtaan.

Kirjan pääsanoma on sama kuin Kleinin aiemmissa kirjoissa: kiivas kapitalismin vastustaminen. Välillä tuntuu jopa siltä, ettei Kleinia niinkään kiinnosta itse ilmastonmuutos vaan pikemminkin sen tuoma mahdollisuus puuttua nykyisen talousjärjestelmän epäkohtiin. Klein jopa väittää, että ilmaston kannalta olisi parempi ajaa perustuloa kuin heikkoja, markkinoiden ehdoilla valmisteltuja päästövähennysmenetelmiä.

”Tämä ei johdu pelkästään siitä, että perustulo antaa työntekijöille mahdollisuuden kieltäytyä likaisimmista työpaikoista, vaan siitä, että keskustelu universaaleista turvaverkoista luo tilaa täysmittaiselle arvokeskustelulle. Keskustelulle siitä, mitä olemme velkaa toisillemme ja mitä me kollektiivisesti arvostamme enemmän kuin talouskasvua ja yritysten voittoja.”

Kleinin mukaan on ironista että samaan aikaan, kun oikeisto esittää ilmastonmuutoksen vasemmistosalaliittona, suurin osa vasemmistolaisista ja liberaaleista ei tajua, kuinka vahva rajoittamattoman kapitalismin vastainen argumentti se on. On tosin syytä muistaa, että Kleinin pohjoisamerikkalaisesta näkökulmasta kuvaama liberalismi ja vasemmistolaisuus on Euroopassa melkein poliittisen kentän keskustaa.

Niin jalo ja oikeamielinen kuin tämä estottoman kapitalismin vastainen missio onkin, tuntuu ilmastoliikeen kytkeminen tähän usein hävittyyn taisteluun vaaralliselta vaihtoehdolta.

Klein sulkee päättäväisesti silmänsä siltä vaihtoehdolta, että maailmassa olisi yrityksiä, jotka yrittäisivät rahan ohessa tehdä jotain ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tai että vapaiden markkinoiden toiminta voisi edesauttaa puhtaan teknologian kehitystä ja käyttöönottoa. Kaikki yritystoiminta nähdään kirjassa enemmän tai vähemmän fossiilisena. Sen sijaan tarvitaan sota-aikoihin rinnastettavan mittaluokan julkista rahoitusta.

”Uusliberaalin aikakauden kolme tukipylvästä – yksityistäminen, sääntelyn purkaminen sekä julkista kulutusta leikkaamalla saavutettavat verohelpotukset – ovat jokainen yhteensopimattomia niiden toimien kanssa, joita on tehtävä päästöjen alentamiseksi.”

Myös Saksan energiewendeä käsitellään kirjassa samaan tapaan yksisilmäisesti. Se kuvataan paikallisyhteisöjen hankkeena, jossa tavalliset kansalaiset asentavat aurinkopaneeleita ja ottavat siirtoverkot haltuunsa, vaikka tosiasiassa suuri osa uusiutuvasta energiasta ja käänteestä ylipäätään on nimenomaa yritysten kehittämää ja käyttöönottamaa.

Monessa kohtaa yhteiskunnan heikoimmista huolta kantava Klein jättää samalla huomiotta sen, että sähkön kuluttajahinta on Saksassa noussut huomattavasti uusiutuville maksettavien tukien myötä.

Klein on toki oikeassa siinä, että tarvitaan yhteiskunnan läpileikkaava täydellinen muutos, jotta ilmastoasiat alkavat vaikuttaa muun muassa kulutustottumuksiin ja äänestyskäyttäytymiseen.

Klein rinnastaa tarvittavan muutoksen orjuuden lakkauttamiseen.

”Ei ole epäilystäkään, että suurelle osalle tuon ajan hallitsevasta luokasta laillisen riisto-oikeuden menettäminen oli suuri taloudellinen takaisku. Yhtä suuri kuin Exxonin tai Richard Bransonin pitäisi kokea tänä päivänä.”

Tiukassa kapitalismivastaisuudessaan Kleinin teos on kiinnostava, mutta myös vaarallinen näkökulma ilmastokeskusteluun. Yhdysvalloissa juuri ympäristöliikkeen politisoituminen vasemmiston asiaksi jumiutti ympäristölainsäädännön kehittämisen.

Klein uskoo ja toivoo, että uusien tuotantoalueiden ja aiempaa vahingollisempien tuotantomuotojen vuoksi maailman eri kolkissa on nousemassa vahva fossiilista energiaa vastustava verkosto.

Esimerkit väkivaltakoneistojen eri puolilla maailmaa kohtaamista massoista ovat havahduttavia. Jää silti epäselväksi, miksi tämä liike olisi vahvempi tai voittoisampi kuin Kleinin No logossa kuvaama vuosituhannen vaihteen globalisaatiokriittinen liike.