Läheltä ja kaukaa

Iiro Törmä

Erilaiset jonossa. Sara Hornig halusi näyttää, että leipäjonossakin jokainen on yksilö, ja tarkensi kasseihin.

19.2.2015 11.47

Annakaisa Suni

Kuvaajat karttavat politiikkaa Poliittisen valokuvan festivaaleilla.

Ikean kassi, Stockmannin muovipussi, Reilun kaupan kangaskassi. Valokuvataiteen museoon Helsingin Kaapelitehtaalle saapuva kävijä näkee ensimmäisenä seinällisen Sara Hornigin valokuvia Myllypuron leipäjonossa täytetyistä kasseista. Ruoka-avun saajista näkyy vain käsi ja hiha.

”Kuvamateriaali leipäjonoista oli mielestäni aina samanlaista. Halusin tuoda esiin, että jokainen siellä käyvä on yksilö, mitä ei köyhistä puhuttaessa ehkä muisteta”, Hornig sanoo.

Lahden muotoiluinstituutissa opiskelevan Hornigin alun perin koulutyöksi tekemä sarja on osa Poliittisen valokuvan festivaalia. Kuvia ottaessaan hän ei ajatellut, että nyt tehdään poliittista valokuvaa.

”Mulle sana politiikka on tosi iso ja vähän kankea. Siitä tulee mieleen byrokratia ja virallisuus. En liitä sitä itseeni.”

Hornig on itse pienituloisesta perheestä. Hän on koulutukseltaan sosionomi ja työskennellyt aiemmin muun muassa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa ja lastensuojelussa. Leipäjonot eivät olleet hänelle tuttuja, joten hän pestautui Myllypuroon auttamaan ja otti kameran mukaan vasta myöhemmin.

Hornig sanoo olevansa enemmän tekijä kuin analysoija. Kuvillaan hän ei halua käännyttää ketään tai tarjota valmiita vastauksia.
Vaikka hän kavahtaa sanaa poliittinen, hän on ensisijaisesti kiinnostunut valokuvista, joilla on sanoma, ja erityisesti suomalaisesta dokumentaarisesta valokuvasta.

”Nyt on todella hienoa opiskella valokuvausta, koska tuntuu, että alalla tapahtuu paljon ja tehdään kiinnostavia juttuja.”

Sara Hornig kertoo olleensa vähän nuorempana kiinnostunut matkustamisesta ja toisten kulttuurien kuvaamisesta.

”Tällä hetkellä kiinnostaa Suomi ja täällä tapahtuvat asiat. Läheltäkin löytyy monia aiheita, joista puhutaan liian vähän. Haluan syventyä rauhassa tekemiseen. Mua ei kiinnosta mennä viikoksi jonnekin ulkomaille ja tulla takaisin.”

Ruotsalainen David Magnusson tekee päinvastoin: hän kuvaa vierasta kulttuuria ja miettii samalla omia ennakkoluulojaan. Kaapelitehtaan kuvissa poseeraavat yhdysvaltalaiset kristityt tytöt, jotka ovat luvanneet pysyä neitsyinä avioliittoon asti, ja heidän isänsä, jotka lupaavat suojella tyttärensä siveyttä.

Lumihuippuisten vuorten tai öljypumppujen edessä sylikkäin poseeraavat juhlapukuiset isät ja tyttäret näyttävät pohjoismaisen katsojan silmin irvokkailta hääpareilta. Magnusson kuvaa työkseen muun muassa mainoskampanjoita, ja vaikuttaa tietävän, miten katsojia shokeerataan. Hän painottaa kuitenkin, ettei vastusta tai kannata siveyslupauksia juhlivaa Purity Ball -ilmiötä.

”Haluan vapauden olla esittämättä vastauksia, tahdon vain esittää kysymyksiä ja luoda keskustelua”, hän sanoo puhelimitse työhuoneeltaan Tukholmassa.

Magnussonilla ei ole suoraa vastausta siihen, ovatko hänen kuvansa poliittisia.

”Kuvani eroavat joistain muista näyttelyn töistä, joiden tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaa. Se ei ole minun tavoitteeni. Toisaalta voidaan sanoa, että politiikka saa alkunsa keskustelussa.”

Hän kertoo järkyttyneensä, kun kuuli ensi kertaa muun muassa Louisianassa ja Arizonassa järjestettävistä Purity Ball -juhlista. Kuvausmatkalla hän yllättyi siitä, että monet tytöt osallistuivat seremoniaan omasta aloitteestaan. Magnusson ei ohjannut isiä ja tyttöjä läheisiin poseerauksiin, vaan pyysi heitä itse löytämään asennon, joka kuvastaa heidän suhdettaan.

Magnusson oli huolissaan siitä, miten kuvattavat kokevat valmiit teokset ja niiden saaman kritiikin. Esimerkiksi louisianalaiset Jamie ja David Clampitt, jotka poseeraavat hartaan näköisinä silmät suljettuina, olivat kuitenkin kuvastaan todella ylpeitä ja jakoivat sen Facebookissa.

”Töissäni on olennaista, että samaa kuvaa voidaan tulkita monella eri tavalla.”

Perinteisempää poliittista valokuvaa näyttelyssä edustaa italialainen Alex Masi. Hän kuvaa ihmisiä Intian Bhopalissa, jossa kuoli tuhansia ihmisiä vuonna 1984 tapahtuneessa historian pahimmassa teollisuusonnettomuudessa. Hyönteismyrkkytehtaan maahan hautaama jäte saastuttaa edelleen alueen vettä. Yhdysvaltalainen omistaja Union Carbide, nykyään DOW Chemical, on kieltäytynyt auttamasta uhreja.

”Valokuvaus poliittisena välineenä on sitä, että tuodaan yleisön tietoon ongelmia, jotka voidaan ratkaista yhteistoiminnalla ja painostamalla vastuussa olevia”, Masi sanoo Vihreälle Langalle sähköpostitse.

Hän sanoo ottavansa intiimejä ja liikuttavia kuvia, joiden tavoitteena on herättää empatiaa ja saada ihmiset toimimaan. Masin kuvissa myrkkyjen vaikutuksesta epämuodostuneet lapset itkevät lohduttomasti äitinsä sylissä tai katsovat sumein silmin kohti kameraa.

Masi toivoo kuvien saavan useammat ihmiset painostamaan DOW Chemicalia – joka on muun muassa olympialaisten virallinen sponsori vuosina 2010–2020 – ottamaan vastuun tapahtuneesta.

Masi matkusti ensimmäistä kertaa Bhopaliin vuonna 2009, neljännesvuosisata onnettomuuden jälkeen. Kuva seitsemänvuotiaasta Poonam Jatevista, joka vilvoittelee monsuunisateessa kotihökkelinsä edustalla, muutti sekä kuvaajan että kohteen elämää.

Kaksi vuotta myöhemmin ruotsalainen Photographers Giving Back Award lahjoitti Masille 5 000 dollaria annettavaksi Jatevin perheelle. Masi on sopinut perheen isän kanssa, että Poonam ja hänen siskonsa Jyoti käyvät koulut loppuun, ennen kuin he menevät naimisiin. Palkintorahojen loputtua Masi on rahoittanut tyttöjen opintoja kirjojensa myynnillä ja aloitti viime vuoden lopussa joukkorahoituskampanjan, jotta tytöt pääsisivät sisäoppilaitokseen.

”Kuva Poonamista aloitti toisen, myönteisemmän ja pitkäkestoisen projektin, jossa Poonamista ja Jyotista tulee koulutettuja tyttöjä Intiassa, missä alempien yhteiskuntaluokkien tytöt on usein tuomittu pysymään kotona vailla samoja oikeuksia ja koulutusmahdollisuuksia kuin pojilla.”

Tavoitteena on jatkaa tyttöjen elämän kuvaamista aikuisuuteen asti.

Poliittisen valokuvan festivaalin päänäyttely Valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla 12.4. asti. Ilmainen sisäänpääsy joka kuun viimeisenä keskiviikkona.