Vuoroin vapaakaupassa

25.4.2008 0.00

Elina Hirvonen

”Aamulla, päivällä ja illalla syömme maissipuuroa.” Näin kertoo eteläafrikkalainen kolmen lapsen äiti Elisabeth Mosikane Mail & Guardian -lehden haastattelussa. Työtön yksinhuoltaja saa valtiolta 82 euron verran rahaa kuussa. Nyt ruuan hinnat ovat nousseet, eikä raha tahdo riittää syömiseen.

Moniin muihin verrattuna Elisabethilla menee silti hyvin. Kamerunissa 40 ihmistä kuoli helmikuussa nälkään. Norsunluurannikolla, Mauritaniassa, Marokossa, Egyptissä, Etiopiassa, Madagaskarilla ja monissa Aasian valtioissa on levinnyt viime viikkojen aikana väkivaltaisia protesteja, joiden syy on yksi ja sama: nälkä.

Ruokakriisi ei tullut yllätyksenä. Maailmanpankin talvella julkaisema Maailman kehitysraportti varoitti, että ruuantuotantoon kohdistuu jatkuvasti enemmän paineita ja energian hinnannousu, ruuan ja biopolttoaineiden kasvava tarve, pula vedestä sekä ilmastonmuutos heikentävät ruokaturvaa.

Niin tapahtui. Afrikan ja Aasian maissa sadekausi jäi poikkeuksellisen lyhyeksi. Myös maissa, joissa nälkä on toistuva ongelma, peltoja käytetään biopolttoaineiden viljelyyn. Taustalla on toive päästä irti öljyriippuvuudesta. Energian ja öljyn hinta nousee – ja sen mukana ruuan hinta.

Maailmanpankin raportissa vaadittiin rikkaita maita lopettamaan köyhiä vahingoittava politiikka. Tämä ehkäisisi ruokapulan aiheuttamia kriisejä.

Kun avustusjärjestöt miettivät ruokakriisin ratkaisua, EU-maat neuvottelevat taloudellisen kumppanuuden sopimuksista Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa.

EU-maiden toive on, että sopimukset solmitaan tämän vuoden loppuun mennessä. Kehitysmaiden johtajat, avustusjärjestöt ja kansainväliset rahoituslaitokset haluaisivat muuttaa koko sopimusten sisällön.

Kansalaisjärjestö Oxfam julkaisi kuluneella viikolla raportin, jossa se analysoi kumppanuussopimusten vaikutuksia kehitysmaiden talouteen. Johtopäätös on tyly: sopimusten solmiminen suosisi EU:ta ja köyhdyttäisi entisestään kehitysmaita.

Oxfamin ekonomistni Mouhamet Lamine Ndiayen mukaan reilu sopimus tarkoittaisi, että EU avaisi markkinansa kehitysmaiden tuotteille täysin, vaatimatta vastapalveluksia.

Kuulostaa mahdottomalta. Paitsi että juuri sillä logiikalla rikkaiden maiden ja kehitysmaiden suhteet ovat pitkään toimineet. Yksipuolisesta vapauttamisesta vain ovat vastanneet köyhät maat, ja hyödyn ovat keränneet rikkaat.

1980-luvun alussa kansainväliset rahoituslaitokset painostivat Afrikan maat thatcheriläisen ideologian mukaisiin talouden “rakennesopeutusohjelmiin”. Afrikan maista tuli vapaiden markkinoiden laboratorioita samalla, kun rikkaat maat suojelivat markkinoitaan. Rikkaiden maiden maataloustuet kasvoivat ja ylituotanto dumpattiin kehitysmaihin. Afrikan osuus maataloustuotteiden maailmanmarkkinoilla pieneni ja köyhät köyhtyivät.

Avustusjärjestö Caren pääsihteerin Robert Glasserin mukaan televisiokuvat ruoka-avun kiidättämisestä kriisialueille eivät kerro myötätunnon voitosta, vaan siitä, ettei maailma toiminut ajoissa.

Kriisien ehkäisemiseksi tarvitaan hätäavun sijaan rakenteellisia muutoksia ruuan tuotannossa. Näitä ovat muun muassa kehitysmaiden maatalouden tukeminen, rikkaiden maiden maatalouden vientitukien lakkauttaminen ja markkinoiden avaaminen köyhien maiden tuotteille. Rikkaat maat voivat aloittaa tutustumalla oppeihin, joita ne itse tarjosivat velkakriisiin joutuneille kehitysmaille.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.