Lasse Leipola

Miten käy köyhimpien, kun kehitysyhteistyöllä houkutellaan yksityistä rahaa?

15.12.2016 12.32

Lasse Leipola

Suomi kulkee trendien mukana ja ohjaa yhä enemmän kehitysyhteistyövaroja yksityisen sektorin tueksi.

”Kehitysponnisteluista on tullut voitontekoa ja lainojen merkitys on lisääntynyt. Myös Suomen kehitysapua käytetään entistä enemmän yksityisen rahoituksen houkuttelijana. Kehitysavulla halutaan taata Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvien investointien riskit sekä tukea innovaatioita kehitysmaissa”, sanoo Kepan asiantuntija Eva Nilsson.

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan tänään torstaina julkaiseman Kuin laittaisi rahaa pankkiin -raportin mukaan köyhät maat tarvitsevat jopa 1 400 miljardia dollaria vuodessa, jotta YK:n kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa. Se tarkoittaa, että uusien rahoitusvirtojen tarve on massiivinen, sillä kehitysyhteistyö on nykyisin vain 130 miljardia dollaria vuodessa.

Kehitysyhteistyön säännöt laaditaan teollisuusmaiden talousjärjestö OECD:ssä, joka pitää myös kirjaa kehitysyhteistyön tasosta. Näiden maiden yhteenlaskettu tuki pysynyt jo vuosia 0,3 prosentissa niiden bruttokansantulosta.

Lisäksi on Kiinan kaltaisten vaurastuneiden kehitysmaiden kehitysyhteistyö, joka jää OECD:n raportoinnin ulkopuolelle ja siten erilaisten arvioiden varaan. Tällaisen etelä-etelä-yhteistyön arvioidaan kuitenkin nelinkertaistuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Teollisuusmaiden rahaa käytetään kuitenkin samaan aikaan yhä luovemmin, sillä OECD kelpuuttaa kehitysyhteistyöhön muun muassa pakolaisten vastaanottamiseen liittyviä kuluja. Ruotsi oli esimerkiksi viime vuonna oman apunsa suurin vastaanottajamaa, ja Kepa varoittaa, että sama on tapahtumassa myös Suomessa.

Säännöt voivat löystyä tulevaisuudessa vielä lisää. Kehitysyhteistyöksi lasketaan tulevaisuudessa muun muassa ääriliikkeiden vastainen taistelu avunsaajamaissa.

Tähän asti kehitysyhteistyön kriteerinä on ollut myös se, että neljännes varoista pitää olla niin sanottua pyyteetöntä lahjarahaa ja että lainamuotoinen tuki on annettava edullisin ehdoin.

Uudistuksien tavoitteena on houkutella julkisen rahan kylkeen yhä enemmän yksityistä rahaa. Samalla on kuitenkin riski, että tukea antavat maat voivat raportoida jo olemassa olevia rahavirtoja "uutena" kehitysyhteistyönä.

Aiemmin kehitysyhteistyöhön kaavailtiin uutta rahaa muun muassa globaaleilla haittaveroilla, kuten esimerkiksi rahoitusmarkkinaverolla. Koska näistä ei ole päästy sopuun on trendi kääntynyt yksityisen rahan houkuttelemiseen.

Uusi linja sinetöitiin viime vuonna YK:n kehitysrahoituskokouksessa Etiopian Addis Abebassa. Kepan mukaan yksityisen rahan mobilisointi saattaa vaarantaa tukihankkeet, jotka eivät ole helposti kaupallistettavissa. Tällaisia ovat muun muassa kaikkein köyhimpien auttaminen sekä hankkeet, joilla edistetään demokraattisia ja osallistavia yhteiskuntia.

Yksityinen raha ei yleensä päädy köyhimpiin maihin. Esimerkiksi vuosina 2012–2014 kehitysyhteistyöllä houkuteltua yksityistä rahaa saivat eniten jo melko hyvin toimeentulevat Turkki, Chile, Intia, Pakistan ja Serbia. Norsunluurannikko ja Ghana olivat ainoat kärkikymmenikköön yltäneet Afrikan maat.

”Tarvitaan reippaasti enemmän poliittista tahtoa parantaa kansainvälistä investointi-, vero- ja velkapolitiikkaa niin, että yksityiset rahavirrat hyödyttävät kaikkia ihmisiä”, Nilsson sanoo.

Tweet