Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luonnonvarojen käyttöön liittyvää byrokratiaa halutaan karsia

23.2.2011 10.04

Lasse Leipola

Eduskunnan talousvaliokunta haluaa karsia luonnonvarojen käyttöön liittyvää byrokratiaa. Sen mietintö valtioneuvoston luonnonvarastrategiasta valmistui eilen tiistaina.

Valiokunnan mukaan on tärkeää saada kotimaiset luonnonvarat tukemaan kestävää talouskasvua. Se haluaa myös lisätä kotimaista omistusta kaivosalalla. Mietinnössä esitetään myös, että Suomen tulee ajaa kansainvälisillä foorumeilla luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Valiokunnassa istuva kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) pitää strategiaa hyvänä lähtölaukauksena, mutta muistuttaa, että se on varsin yleisluontoinen ja vaatii vielä runsaasti jatkotoimenpiteitä, kuten konkreettisia tavoitteita.

”Luonnonvarapolitiikassa ollaan nyt siinä, missä ilmastopolitiikassa oltiin joskus 15 vuotta sitten”, Tynkkynen sanoo.

kaivosteollisuus  luonnonvarat 




Viite