Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kukka Ranta

Nimi alle. Yliopistolaisten yleiskokous keräsi satoja osallistujia.Kukka Ranta

Nimi alle. Yliopistolaisten yleiskokous keräsi satoja osallistujia.

Yliopiston kapinakokous täytti salin äärimmilleen

29.1.2009 14.00

Lasse Leipola

Helsingin yliopistolla tänään torstaina järjestetty opiskelijoiden ja henkilökunnan yleiskokous keräsi järjestäjien mukaan yli 500 osallistujaa. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet Porthanian saliin seuraamaan keskustelua.

”Salissa on pidetty hyvin intohimoisia puheenvuoroja ja ihmiset ovat innolla ilmoittautuneet työryhmiin”, Ilpo Puhakka Opiskelijatoiminta-verkostosta kertoo.

Hänen mukaansa toimintamuotoja aletaan suunnitella tänään muodostetuissa työryhmissä. Yhtenä vaihtoehtona Puhakka mainitsee yliopistolaisten lakon.

”Puhetta on ollut muun muassa koetilaisuuksien estämisestä”, Puhakka sanoo.

Sen lisäksi on tarkoitus järjestää mielenosoitus ja kerätä nimiä adressiin.

Puhakka muistuttaa, että uudistusta vastustavat opiskelijoiden lisäksi myös monet yliopiston työntekijät.

Toiminta aiotaan saada näkyvästi käyntiin ennen kuin eduskunta käsittelee asiaa helmikuussa.

Vanhalla ylioppilastalolla järjestetään ensi viikon tiistaina tilaisuus, jossa ovat kuultavana Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson, kansleri Ilkka Niiniluoto ja kehitysjohtaja Ulla Mansikkamäki.

Yliopistouudistuksen vastustajat pelkäävät, että yliopistolain uudistaminen vie yliopistojen autonomian.

Erityistä huolta aiheuttaa elinkeinoelämän vallan lisääntyminen yliopistojen hallituksissa, minkä seurauksena tieteellisen tutkimuksen pelätään kaupallistuvan ja tieteenalojen arvostuksen määräytyvän taloudellisin perustein.

Juttua on päivitetty 30.1. klo 09.13.

opiskelu 




Viite