Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Palestiinan lippu.

Vihreiden mukaan Palestiinan valtio voidaan tunnustaa ”lähivuosina”

17.10.2014 8.03

Sammeli Heikkinen

Vihreät on puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan valmis tunnustamaan Palestiinan valtion. Niinistön mukaan tunnustaminen ei saa jäädä vain symboliseksi.

”Vihreät on suhtautunut myönteisesti siihen, että palestiinalaishallinnolle annetaan mahdollisuus alueensa hallintaan.”

Palestiinan tunnustaminen nousi Suomessa keskusteluun, kun Ruotsin uusi pääministeri Stefan Löfven kertoi Ruotsin aikovan tunnustaa Palestiinan itsenäisyyden. Suomen presidentti Sauli Niinistö totesi, että Suomi kannattaa kahden valtion mallia, mutta edellyttää Israelin hyväksyvän Palestiinan ennen sen tunnustamista.
Vihreiden mielestä itsenäisyyttä ei voi jättää Israelin tahdon varaan.

”Kahden valtion toteuttamismallin suhteen ei voi mennä niin, että Israelilla olisi veto-oikeus Palestiinan tunnustamiseen”, Ville Niinistö sanoo.

Suomi on tunnustanut ainakin Kosovon itsenäisyyden huolimatta siitä, ettei entinen emämaa, Serbia, ole sitä hyväksynyt.

Palestiinan tunnustamisesta keskusteltiin vihreiden puoluehallituksen kokouksessa viime viikonloppuna. Niinistön mukaan vihreiden näkemys on, että Palestiinan valtio voitaisiin tunnustaa ”lähivuosina” niin, että tunnustaminen sidottaisiin Lähi-idän rauhanrakennukseen.

”Israelilta edellytettäisiin aiem­pien sopimusten vastaisten miehitystoimien lopettamista ja sitoutumista rauhanprosessiin. Itsenäisyyden tunnustaminen olisi vaatimus palestiinalaishallinnolle siitä, että heidän pitää sitoutua neuvotteluihin Israelin kanssa.”

Niinistön mukaan Israelin liittolaisten pitää tehdä selväksi, ettei viimekesäisen kaltainen voimapolitiikka enää käy. Niinistö arvioi, että Israel kriisiytti tilanteen itse hyökkäyksellä Gazaan. Palestiinan uusi yhtenäishallitus oli keväällä valmiina käymään neuvotteluja  eikä edes Hamas vastustanut niitä.

”Tämän jälkeen Israel käynnisti iskut Gazaan. Israelille on osoitettava, ettei tuollainen käy.”

Niinistö vaatii, että asekauppa Israelin kanssa on keskeytettävä ja että laittomissa siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden alkuperä on merkittävä tarkemmin.

”Osapuolia on velvoitettava palaamaan neuvottelupöytään.”

Vihreät  israel  palestiina 




Viite