Huuhtooko sade totuuden turpeesta esiin? "Täysin väärä kuva päästöistä"

25.7.2012

Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää, että kesän rankkasateet ovat tehneet vesien suojelusta mahdotonta monilla turvetuotantoalueilla. Järjestön mukaan ainakin Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla vedet ovat tulvineet tänä vuonna yli suojelurakenteiden, murtaneet patoja ja huuhtoneet laskeutusaltaista maa-aineksia vesistöihin.

SLL:n tiedotteen mukaan jopa 90 prosenttia koko vuoden orgaanisen aineen päästöistä voi syntyä muutaman ylivaluntapäivän aikana. Päästöt eivät näy vaikutusarvioinnissa, koska lyhytkestoisten rankkasateiden aikana ei yleensä tehdä mittauksia ja hetkellinen kuormituspiikki jää näkymättömiin.

"Viranomaisten antamissa turveluvissa on yleensä määrätty käynnistämään häiriötilanteissa erityistarkkailu vesistöön päätyvien haittojen toteamiseksi. Jos luvan haltijat noudattaisivat lupaehtoja, heidän tulisi pikavauhtia aloittaa tehotarkkailu rankkasateilla. Epäilemme, että ilmoituksia jätetään tekemättä ELY-keskuksille ja rikotaan näinkin lupaehtoja", puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo järjestön tiedotteessa.

"Turveteollisuuden raportit ovat antaneet täysin väärän kuvan päästöjen kokonaismäärästä. Huippuvirtaamien päästöjenmerkitys kokonaispäästöihin on ollut tiedossa 1980-luvulta saakka. Nyt nämä todelliset ongelmakohdat on vihdoin saatava osaksi ympäristölupajärjestelmää."

Eihän turvetta muu kuin kotimaisuus puolusta energiakäytössä

Kari Hämäläinen | 25.07.2012 20:50

Turve on kotimaista - ei mikään muu puolla turpeen enrgiakäyttöä.

Kyllä - se paskoo vedet.
Kyllä - siitä tulee mittavia radioaktiisia päästöjä ja osa turvesoita onkin bannattu radioaktiivisuuden vuoksi.
Ja kyllä hiilidioksidisaldo on negatiivinen vaikka turve uudistuu hitaasti.

Mutta - kuinka kauan meillä on varaa ostaa kallista energiaau lkomailla ja läjhettää se raha sinne vai käyttää tuirvetta ja jättää merkittävä osa rahasta tänne?

Ostaahan Suomi nytkin tsernobyl-sähköä eikä taatusti saa korvausta jos sosnovy borissa kamahtaa yksi neljästä tserno-reaktorista eli grafiittihidasteinen ydinreaktori.

Ostaahan Suomi nytkin makaasua Venäjältä vaikka putkistovuodot on tunnettu juttu. Venäjän putkistovuodoistahan on tullu ydinpommin kaltaisia räjähdyksiä parikin kappaletta - niin paljon on energiaa huykattu putkistovuodoissa eli vuotomäärät ovat olleet masiiviset.

Ja kivihiilen ongelmat me kaikki tiedämmne.

Jostain syystä kuitenkin meikäläinen kallistuu turpeen käytölle nimenomaan tälläisessä taloustilanteessa. Pakko ola pragmaattinen.

Liittyen turpeeseen energiatuotannon kautta

Kari Hämäläinen | 25.07.2012 21:37

"Sähkössä on lähes ennätysale"
Turvetuotanto on siis tällä hetkellä totaalisen nettokannattamatonta (siis tällä hetkellä - korostan)sillä vesivoimalat jo pyörivät sateisen kesän kannalta kannattavuusrajoissa.

Milenkiintoinen kysymys - MIKÄ siis on kannattavampaa kuin tuottaa vesivoiman kautta sähköä? Älkää vain sanoko, että kivihiili?! Ydinvoima on toinen vaihtoehto sillä pannu on pakko pitää lämpimänä ja samallahan siinä tuotetaan sähköä.

Mutta kuten kaikissa asioissa niin sitä kannattavuutta ei mitata hiljaisen sesongin aikaan vaan huippusesongin aikana tehdään käytännössä se koko tulos. Periaateessa siis "sähkössä on ennätysale" komentti on vähäsen harhautusta tai merkityksetön erikoisdetalji.

http://www.taloussanomat.fi/energia/2012/07/25/sahkossa-on-lahes-ennatys...

"Sähkössä on lähes ennätysale"

"– Sähköä ei melkein enää kannata tehdä vesivoimalla, sanoo pääanalyytikko Johan Linnarsson Fortumilta Dagens Industri -lehdelle.

Linnarssonin mukaan kannattavuuden raja on lähellä seitsemää euroa megawattitunnilta, jonka lähellä ollaan jo käyty."

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.