Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Harjavallan nikkelivuodosta tutkintapyyntö – Valvontaan vaaditaan lisäsatsausta

14.7.2014 16.16

Jukka Vahti

Varsinais-suomen Ely-keskus on päättänyt tehdä poliisille tutkintapyynnön Norlisk Nickelin Harjavallan tehtaalla reilu viikko sitten tapahtuneesta, historiallisen suuresta nikkelivuodosta Kokemäenjokeen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle. Päätös tutkintapyynnöstä varmistui ely-keskuksen sisäisessä kokouksessa tänään maanantaina.

"Pyyntö tehdään käytännössä lähipäivinä. Keräämme asiaa varten viranomaistietoja ja taustoja, jotta tutkinta lähtee juoheasti liikkeelle", kertoo Satakunnan Kansan haastattelema johtava lakimies Pauli Rajala Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaalta pääsi Kokemäenjokeen 66 tonnia nikkeliä viikko sitten viikonloppuna noin 30 tunnin aikana. Sallittu määrä nikkelipäästöille on puolitoista kiloa vuorokaudessa. Kyse on Suomen historian suurimmasta nikkelipäästöstä.

Samalla veteen pääsi pienempiä määriä myös kobolttia, kuparia, lyijyä ja kadmiumia.

Onnettomuuden syyksi on maanantain aikana tarkentunut tekninen vika lämmönvaihtimessa, jolla viilennetään nikkeliliuosta. Lisäksi tapahtumaan ovat vaikuttaneet "inhimilliset tekijät", joita Norlisk Nickel ei vielä halua avata yksityiskohtaisemmin.

Yhtiön mukaan järjestelmä muutetaan tapahtuman johdosta suljetuksi, jolloin vuorovaaraa ei pitäisi olla.

Onnettomuuden jälkipyykki on käynnistymässä kunnolla viikko itse tapahtuman jälkeen. Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö julkaisi eilen sunnuntaina Facebookissa tilapäivityksen, jossa hän osoitti tukensa Kokemäenjokivarren asukkaille.

Samalla Niinistö vakuutti, että Ely-keskus saa kaiken tarvitsemansa tuen riittävien mittausten toteuttamiseksi päästön vaikutuksista eliölajeille ja veden laatuun.

"Päästön mittaluokka on niin suuri, että myös siihen johtanut tapahtumaketju on tutkittava tarkkaan. Ympäristölupa ja lainsäädäntö eivät salli tällaista. Yhtiön on tunnettava suurta vastuuta tapahtuneesta ja korjattava toimintatapojaan", Niinistö kirjoitti.

Viime päivien aikana Kokemäenjoen rantamilta ja vedestä on löydetty satoja kuolleita simpukoita. Norlisk Nickel myönsi maanantaina, että simpukkakuolemat johtuvat nikkelipäästöstä. Yhtiö on varautunut korvaamaan luonnolle aiheutuneita vahinkoja.

Ympäristöministeri tutustuu Kokemäenjoen tilanteeseen paikan päällä tiistaina.

Vihreiden varapuheenjohtaja, Huittisista Satakunnasta kotoisin oleva Anne Bland puolestaan arvioi maanantaina Yle Satakunnan haastattelussa, että onnettomuus on seurausta ympäristön alistamisesta teollisuudelle ja ympäristöviranomaisten puutteellisista resursseista valvoa teollisuutta.

"Meiltä puuttuu valvovilta Ely-keskuksilta rahoitusta. Työ- ja elinkeinoministeriön pitäisi miettiä, alistetaanko ympäristö bisnekselle ja teollisuudelle vai lisätäänkö rahoitusta valvontatyöhön. Tällä hetkellä ympäristörikosten tapahtuessa ollaan aika kädettömiä", Bland sanoo.

Blandin mukaan Kokemäenjoen nikkelipäästö on jatkoa ympäristörikosten sarjalle, johon kuuluvat myös esimerkiksi Eurajoen saastuminen ja Talvivaaran kaivoksen aiheuttamat päästöt. Ratkaisuksi hän ehdottaa tiukempia sanktioita, parempaa valvontaa ja mahdollisuutta tehdä epäillyistä ympäristörikoksista ryhmäkanne.

vihreät  nikkeli  vesistö  Harjavalta 




Viite