

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Janne Junttila / Into
Hanna Nikkanen
6.10.2011 10.53
Kirjailija ja toimittaja Hanna Nikkanen saa tämänvuotisen Valtion tiedonjulkistamispalkinnon tutkivasta journalismista, erityisesti teoksesta Viaton imperiumi – Kolme kertomusta suomalaisesta yritysvastuusta, jonka on julkaissut Into-kustannus.
Palkintoperustelujen mukaan Viaton imperiumi avaa suomalaisten suuryritysten toimintaa maailmalla. Kirja vie lukijan Kongon kaivoksista Iranin mielenosoituksiin ja Brasilian sellutehtaisiin. Se näyttää, miten Suomesta on kasvanut vaikutusvaltainen maa, jonka yritystoiminta esimerkiksi metsäteollisuuden ja tietotekniikan aloilla vaikuttaa monen muun maan kansalaisten hyvinvointiin.
1981 syntynyt Hanna Nikkanen on tutkiva toimittaja ja Voiman
julkaiseman verkkolehti Fifin entinen päätoimittaja. Nikkanen on
toiminut globaalia oikeudenmukaisuutta ajavissa aktivistiliikkeissä ja
osallistunut avoimen verkkojournalismin kehittämiseen
Indymedia-verkostossa. Aikaisemmin hän on käsitellyt muun muassa digitaalisia
oikeuksia, Etelä-Amerikkaa, siirtolaisuutta ja
kansalaisaktivismia.
Euroopan komission myönsi Nikkaselle viime vuonna syrjinnän ja köyhyyden vastaisen journalismin erikoispalkinnon.
Hän on toiminut myös muun muassa Vihreän Langan kolumnistina.
Tweet