Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Siirtymät 2011–2015. Ei puoluekantaa -ryhmässä ovat myös nuoret, jotka olivat viime vaaleissa alaikäisiä. Osuudet ovat kunkin puolueen äänimäärästä, eli prosentti on esimerkiksi kokoomuksella suurempi äänestäjämäärä kuin kd:llä.   Iiro Törmä

Siirtymät 2011–2015. Ei puoluekantaa -ryhmässä ovat myös nuoret, jotka olivat viime vaaleissa alaikäisiä. Osuudet ovat kunkin puolueen äänimäärästä, eli prosentti on esimerkiksi kokoomuksella suurempi äänestäjämäärä kuin kd:llä.  

Gallup: Demareilta valuu kannatusta joka suuntaan

19.9.2014 9.57

Juha Honkonen

Vihreän Langan tilaamasta, äänestäjien liikkuvuutta kuvaavasta gallupista paljastuu muutama merkittävä siirtymä puolueesta toiseen. Pienimmillä puolueilla menee huonosti.

Kaikkein suurin vuoto kulkee rkp:stä kokoomukseen. Peräti yhdeksän prosenttia rkp:tä 2011 äänestäneistä aikoo raapustaa kokoomuslaisen numeron seuraavissa eduskuntavaaleissa.

”Rkp ja kokoomus ovat aatteellisesti lähellä toisiaan – molemmat ovat hyvätuloisten puolueita. Kaksikielinen Alexander Stubb vetää hyvin ruotsinkielistenkin ääniä. Hän voisi hyvin olla rkp:ssäkin”, kommentoi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.

Toiseksi merkittävin siirtymä on kd:stä keskustaan. Kristillisiä äänestäneistä kahdeksan prosenttia on vaihtamassa keskustan riveihin. Ilmeisesti tyytymättömyys puheenjohtaja Päivi Räsäseen saa ihmiset vilkuilemaan ympärilleen.

Iltalehdelle tekemässämme ministerigallupissa Räsänen pärjäsi huonosti. Kristilliset ja keskusta ovat ideologisesti lähellä toisiaan. Kummatkin ovat kristillis-konservatiivisia puolueita”, Rahkonen sanoo.

Myös kolmanneksi suurin loikkaus on keskustan suuntaan. Perussuomalaisten entisistä kannattajista seitsemän prosenttia on karkaamassa Juha Sipilän johtamiin joukkoihin. Kumpikin pääoppositiopuolue on vastavoima urbaanille liberalismille.

Perussuomalaiset ovat Rahkosen mukaan saamassa lisää ääniä erityisesti sdp:ltä ja eduskunnan ulkopuolisilta puolueilta, kuusi prosenttia kummastakin ryhmästä.

”Perussuomalaiset ja sdp ovat kummatkin duunaripuolueita. Demarit menettävät äänestäjiä muutenkin, ja miehet tuntuvat suuntaavan perussuomalaisiin.”

Pienpuolueet ovat näillä näkymin seuraa­vien vaalien suurimpia häviäjiä. Uusia äänestäjiä ei ole tulossa juuri mistään, mutta kannatusta valuu paitsi perussuomalaisiin myös keskustaan. Protestiäänet ovat siis suuntautumassa eduskunnan oppositioon.

Puolueuskollisuus on vihreitä heikompaa vain sdp:llä. Demareista vain 58 aikoo pysyä äänestäjäkunnassa. Myös perussuomalaisten kannattajista yli kolmasosa aikoo nostaa kytkintä.

Paras uskollisuus on keskustalaisilla. Noin kahdeksan kymmenestä puoluetta äänestäneistä aikoo pyöräyttää kepulaisen numeron lappuun myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Toisaalta vertailu tehtiin viime vaaleihin, joissa keskustaa äänestivät vain uskollisimmat.

”Keskustalaisuus imetään äidinmaidosta. He ovat usein luita ja ytimiä myöten puolueen kannattajia”, Rahkonen sanoo.

Myös kokoomuksen ja vasemmistoliiton kannattajat ovat lojaaleja puolueelleen. Puolueuskollisuus on siis vahvaa poliittisen kentän äärireunoilla ja keskustassa. Iäkkäät ovat huomattavasti lojaalimpia kuin nuoret.

Merkittävää on, että viime vaalien suurimman voittajan perussuomalaisten puolueuskollisuus on notkahtamassa selvästi, 73:sta 65 prosenttiin. Kaikista äänestäjistä kolmasosa on liikkuvia eli kannattaa eri puoluetta kuin viimeksi.

Puolueiden välinen liikenne selviää Vihreän Langan Taloustutkimuksella teettämästä selvityksestä. Tutkimuksessa kysyttiin, mitä puoluetta äänestettiin 2011 ja mitä sama henkilö aikoo äänestää ensi eduskuntavaaleissa. Mukana on 5356 suomalaisen vastaukset.

eduskuntavaalit 




Viite