Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
2.12.2011 13.30
He ovat sinua varten, jos olet mielestäsi älykäs ja liberaali.
BARACK OBAMA valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi kolme vuotta sitten. Yksi syy valintaan oli, että hän korosti puheissaan ja kirjassaan Audacity of Hope sovittelukykyään, jolle oli – ja on edelleen – tarvetta Yhdysvaltojen kärjistyneessä poliittisessa ilmapiirissä.
Hyvistä puheista huolimatta Obama ei ole onnistunut tässä eikä monessa muussakaan tavoitteessaan. Suomessa vihreiden Pekka Haavisto on onnistunut paremmin profiloitumaan rauhanvälittäjänä ja suomalaisen diplomatian sanansaattajana maailman kriisipesäkkeissä tekemänsä työn ansiosta.
Molemmat ovat hyviä puhumaan ja kertomaan asiansa tiiviinä tarinoina. Molemmilla hiusten harmaantuminen on lisännyt karismaa ja molemmat ovat yliopistokaupunkien liberaaliälykköjen suosikkeja.
Vähemmistöjen edustajina molemmat myös edistävät ehdokkuuksillaan suvaitsevaisuutta ja ihmisten välistä tasa-arvoa.
Monet asiantuntijat ovat viime aikoina kallistuneet uskomaan Obaman jatkokauteen, vaikka epävarma taloustilanne heijastuu väistämättä istuvan presidentin suosioon. Haavisto on tuoreimpien gallupien perusteella hyvässä kyttäysasemassa kärkijoukon tuntumassa.
Tweet