Pakanan joulu

21.12.2007

Jarkko Tontti

Pakana kun olen, joulu on minulle mitä tärkein juhla. Joulun oikea nimi on tunnetusti Yule, germaanien talvipäivänseisauksen juhla.

Tai sitten se on Saturnalia, roomalaisten keskitalven juhla, jota vietettiin Saturnus-jumalan kunniaksi. Sekin tosin oli kopioitu kreikkalaisten Kronos-jumalan juhlinnasta, mutta ei mennä nyt niin kauas.

Kuten roomalaiset, minäkin juhlin syömällä, vierailemalla ystävien luona, lahjoja antamalla ja muuten vain hauskuttelemalla.

On vuoden pimein hetki. Mutta kas, Sol Invictus, roomalaisten voittamaton aurinko, vie pimeydestä voiton ja päivät alkavat pidetä.

Otetaan sille.

Suvaitsevainen kun olen, minua ei haittaa, vaikka eräs juutalaisten lahko, kristityt, siirsi oman juhlansa valtapoliittisista syistä 300-luvun lopulla Saturnalian kanssa kilpailemaan. Sitä ennen he viettivät juhlaansa tammikuussa.

Kristityt kuulemma juhlivat Jeesus-nimistä jumalaa, jonka isä on Jahveksi kutsuttu toinen jumala.

Lisäksi heillä on pyhä henki, ja vielä Mariakin, mutta en tiedä, koska niitä juhlitaan.

Tämä kaikki panee pääni pyörälle, koska luulin kristittyjen olevan monoteistejä ja uskovan, että jumalia on vain yksi.

Vielä enemmän minua hämmentää se, kuinka leväperäisesti kristityt suhtautuvat pyhien miestensä opetuksiin. Kirkkoisä Tertullianus (155–230), olkoon hän ylistetty, kehotti kristittyjä ankarasti varomaan pakanoiden tapoja.

Erityisesti Saturnalia-juhlassa harrastettua lahjojen antamista ja syömäjuhlia.

Samoin äimistelen, kuinka mitä kristillisimmässä Suomenmaassa oviin ripustellaan vihreitä seppeleitä ja kadut on jouluvaloilla valaistu. Varoittihan Pyhä Gregorios Nazianzilainen (330–389) kunnon kristittyjä omaksumasta moisia pakanallisia tapoja, kuten myös hienosti laitettuja pöytiä, juhlaruokia ja muuta vatsanpalvontaa.

Entä kristittyjen temppelit? Suuri on järkytykseni, kun kuulen niistä raikaavan joulun aikaan kuorolaulua ja urkujen ulinaa.

Pyhä Hieronymys (347–420), Raamatun kääntäjä, sanoi nimenomaisesti, että urkupillien soitto on pakanallista hapatusta, jota kristittyjen ei ole syytä harrastaa.

Toisaalta tämä kertoo, että kristitytkin ovat kunnon roomalaisia – vai pitäisikö sanoa eurooppalaisia. Omaksuvat uusia tapoja avoimin mielin eivätkä suostu johtajiensa määräiltäviksi.

Kosmopoliittista pakanaa lämmittää myös, että joulupöydän antimien suhteen Suomessa ei takerruta kansallisiin perinneruokiin, vaan etsitään uusia vaikutteita kaukaa.

Kuten perunoista tehtyä laatikkoa. Perunan alkuperä on tunnetusti Etelä-Amerikassa.

Tai riisipuuroa. Riisi ei Suomessa kasva, mutta onneksi on olemassa maailmankauppa ja muuta kulttuurista vaihtoa.

Mistä maailmankolkasta ovat peräisin piparitaikinan mausteet kardemumma ja neilikka? Joulusinapin ainesten alkuperää en uskalla edes arvailla.

Tämä on joulussa parasta. Se on avoimen monikulttuurinen ja moniuskontoinen sekasotku, jota mikään yksittäinen kulttuuri tai uskonto ei voi väittää omistavansa.

Tweet