Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
9.10.2009
Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.
Vietin viime kesänä viisi viikkoa maailman suurimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa. Siksi en lainkaan tunnista sitä "islamia", josta suomalaiset lehdet ovat tämän viikon aikana kirjoittaneet Timo Vihavaisen Länsimaiden tuhon innoittamana.
Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.
Tuntemani muslimiaktivistit eivät uhkaa länsimaita, vaan yrittävät ratkaista oman maansa köyhyys- ja ympäristöongelmia. Muslimituttavieni käsitys naisten asemasta on lähempänä omaani kuin lestadiolaisten.
Yksi heidän parhaista jutuistaan on käytäntö, jossa kaikki riidat on pakko sopia kerran vuodessa ennen paaston päätösjuhlaa. Kaunaiset suomalaiset tarvitsisivat jotain vastaavaa.
Näiden kokemusten jälkeen en ymmärrä, miksi suomalaiset mielipidevaikuttajat päätoimittajia myöten ovat lähteneet mukaan esittämään kielteisiä yleistyksiä ja uhkakuvia islaminuskosta – tai epämääräisesti määritellystä "islamismista", joka ilmeisesti tarkoittaa islamia, joka noudattaa heidän kielteisiä yleistyksiään.
Ehkä syynä on se, että päätoimittajat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä: miehiä, jotka eivät uraa rakentaessaan ole ehtineet hankkia ystäviä vieraista maista.
Suomessa muslimit ovat joka tapauksessa syrjitty vähemmistö. Siksi on pelottavaa, että myös älymystö on lähtenyt mukaan populistisiin vaatimuksiin, että muslimeista ja heidän uskonnostaan pitää saada puhua mitä tahansa. Keskustelussa alkaa jo olla kristalliyön kaikuja.
Maahanmuuttajien määrään ja kotouttamiseen liittyvät ongelmat ovat aivan toinen asia. Niistä pitääkin puhua, mutta uskontoon liittyvien sivistymättömien yleistysten avulla keskustelu ei etene.
Tweet