Hengähdyksen paikka

29.9.2006 5.55

Riikka Kaihovaara

Rosa Meriläinen haluaa antaa itselleen mahdollisuuden viisastua, jotta voisi paremmin parantaa maailmaa.

Rosa Meriläinen, 30, istuu kahvilapöydän ääressä ja tuijottaa tiukasti silmiin. Silmissä väreilee kyyneliä. Helsingin keskustan Café Ursula on torstaiaamuna lähes tyhjä, joten Meriläinen saa rauhassa kertoa tarinansa. Päätös luopua ehdokkuudesta ei ole ollut helppo. ”Olen oivaltanut, että elämä ja politiikka on vaikeaa. Kriittiseen ajatteluun kuuluu myös se, että myöntää asioiden vaikeuden.”

Helppoa ei ole myöskään työn ja perheen yhdistäminen. Meriläinen saapui haastatteluun junalla suoraan Tampereelta. Lähes yhdeksänkuukautinen Frans-poika jäi täksi päiväksi isänsä Simo Frangénin hoiviin. Meriläinen myöntää, että jatkuva reissaaminen Tampereen ja Helsingin välillä rasittaa ja syö perheen yhteistä aikaa. ”Tuntuu, että kiire on tyhmistänyt minua ja paineet ovat heikentäneet kykyäni ideoida yhteiskunnallisia uudistuksia”, Meriläinen sanoo.

Kuulostaa siltä, että politiikan arkipäivä olisi selättänyt nuoren idealistin. Mutta ei, Meriläinen korostaa, ettei ole pettynyt eduskuntaan tai puoluepolitiikkaan. Hän luopuu kansanedustajuudesta, koska on pettynyt itseensä. ”Ei auta, vaikka olisin kuinka ahkera ja onnistuisin tekemisissäni. Koen, että olen pohjimmiltani vääränlainen poliitikoksi”, hän kertoo.

Ennen kansanedustajuuttaan Meriläinen työskenteli Satu Hassin avustajana vuosina 1997–1999 ja valmistui myöhemmin yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi. Kansanedustajana hän ei ole pystynyt täyttämään omia odotuksiaan. Nyt on hengähdystauon paikka. ”En missään nimessä sulje pois mahdollisuutta, että asetun myöhemmin ehdolle joissain vaaleissa. En ole tekemässä mitään pesäeroa päivänpolitiikkaa tai lähdössä ovet paukkuen. Haluan vain antaa itselleni mahdollisuuden viisastua, jotta voisin paremmin parantaa maailmaa.”

Edustajakauden alussa Meriläistä pidettiin vihreiden nuorena lupauksena. Varsin pian Meriläinen leimattiin kuitenkin häiriköksi ja muiden mielipiteistä piittaamattomaksi räyhääjäksi. Eduskunnan virallisen kauhukakaran rooli on ollut raskas. Nuoruus, naiseus ja vähemmistöjen puolustaminen nostivat Meriläisen eduskuntaan, mutta päätöksenteossa Meriläinen on joutunut taistelemaan uskottavuusongelmien kanssa. Muunkinlaiseen vähättelyyn hän on törmännyt. ”Aikaisemmin äänivaltani kasvatukseen, koulutukseen ja perhepolitiikkaan liittyvissä asioissa saatettiin kiistää, koska en ollut vielä äiti. Pidän sitä yhtä pöyristyttävänä kuin syrjintää iän tai sukupuolen takia.”

Nyt Meriläinen on äiti, mutta ei usko äidinvaistojen tehneen hänestä parempaa poliitikkoa. ”Ei ihmisen poliittinen ajattelu voi perustua siihen, että on itse kokenut kaiken.” Meriläisen mielestä kaikki hyvä ja käytännöllinen poliittinen toiminta pohjautuu teoreettiseen ajatteluun, vaikka päivänpolitiikassa joutuu usein keskittymään konkreettisten pikkuratkaisujen etsimiseen. ”Olen hyvin oppivainen tyttölapsi. Kykenen lukemaan asiakirjoja ja muistamaan mitä niissä on todettu. Se on poliitikon tehtävistä helpoin. Vaikeampaa on yhdistää oma teoreettinen ajattelu käytännölliseen taidokkuuteen.”

Puheryöpyn jälkeen Meriläinen hörppää vettä ja on hetken hiljaa. Suuttumus ja varmuus vaihtuvat äkkiä epävarmuudeksi. ”En ole ollut poliitikkona tarpeeksi viisas ja rohkea. Koen, että oman teoreettisen ajatteluni kehitys on kesken. Toivon, että voisin palata siihen onnelliseen tilaan, jossa minulla oli aikaa lukea kirjallisuutta ja kehittää ajatteluani.”

Meriläinen on juuri saanut valmiiksi käsikirjoituksen kirjaan Puheet ovat tekoja, jossa hän käy läpi kansanedustajan työtä sekä itselleen tärkeitä teemoja pätkätyöläisyydestä pakolaispolitiikkaan. Kirjan on määrä ilmestyä vielä tänä syksynä. En voi olla huomauttamatta, että ”Puheet ovat tekoja” vaikuttaa epäilyttävästi vaalikirjalta, jolla on tarkoitus hehkuttaa omia ansioitaan ja kalastella ääniä. Meriläinen hermostuu. ”Kirjan merkittävyys ei vähene siitä, että en asetu ehdolle näissä vaaleissa. Se on eräänlainen toimintakertomus jossa kerron maailman epäkohdista ja aikaansaannoksistani eduskunnassa.”

Meriläinen suuttuu motiiviensa kyseenalaistamisesta ja vetäytyy kahvilan sohvalla taaksepäin. ”Politiikka ei ole mikään minä-projekti. Useimmat lähtevät politiikkaan siksi, että haluavat muuttaa yhteiskuntaa. Jopa minulla, joka olen kansanedustaja, on oikeasti mielipiteitä. Politiikka ei ole minulle peliä ja vaalitaktiikkaa.” Mutta joillekin on? ”Vitustako minä sen tiedän.”

Meriläinen valittaa, että ihmiset suhtautuvat kansanedustajiin vainoharhaisesti. ”On vaikea vakuuttaa olevansa pyyteetön. Se on poliitikon elämässä rasittavaa ja paineita luovaa.”

Meriläinen oli edustajakaudestaan reilut neljä kuukautta sairaslomalla työuupumuksen ja masennuksen takia. Alkuvuonna hän jäi kahdeksaksi kuukaudeksi äitiyslomalle. Pakolliset hengähdystauot saivat Meriläisen tajuamaan, että ”ihminen voi vaikka vuoden piereskellä sohvalla, eikä elämä siihen lopu”.

Koetko, että olet pettänyt äänestäjäsi, koska olet ollut paljon poissa etkä asetu enää ehdolle? ”En, sillä olen ollut ahkera”, Meriläinen vastaa. ”Sitä paitsi en miellä edustuksellista demokratiaa sillä tavalla, että konkreettisesti edustaisin niitä 5050 ihmistä, jotka minua äänestivät.”

On hieman outoa kuulla kansanedustajan arvostelevan edustuksellista demokratiaa. Meriläinen ei usko eturyhmäajatteluun. ”Olisi helpompaa ajaa jonkun pirkanmaalaisen ryhmän etua, kuin yrittää hahmottaa pitkällä aikavälillä mikä on koko maapallon etu ja kaikkien ihmisten ja eliöiden kannalta oikein ja reilua ja miten saataisiin rauha ja tasa-arvo maailmaan. Itse yritän jälkimmäistä”, hän latelee ja naurahtaa sitten, kuin olisi huvittunut omasta idealismistaan.

Meriläinen on paahtanut perinteistä puoluetyötä jo kymmenisen vuotta. Hän on ollut vihreiden varapuheenjohtaja, puoluehallituksen jäsen sekä puolueen valtuuskunnan ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Meriläinen antaa eduskuntaryhmälle erinomaisen arvosanan tästä vaalikaudesta. ”Opposition tehtävä on esittää vaihtoehtoja eikä tyhjiä retorisia kysymyksiä. Vihreä oppositiopolitiikka on ollut kunniallista ja hyvää. Meillä on ollut esimerkiksi selkeät vaihtoehtobudjetit.”

Eikö mitään muka ole jäänyt hampaan koloon? ”Olen erittäin sitoutunut vihreiden yhteiseen linjaan ja kannan siitä vastuuta. Jos haukun vihreitä, haukun itseäni”, Meriläinen kuittaa. Jälleen kerran esiin nousee itsesyytöksiä. ”Raskaimmat epäonnistumiseni olen kokenut Tampereen kaupunginvaltuutettuna. Lähdin kunnallispolitiikkaan koska halusin lisätä kevyen- ja joukkoliikenteen osuutta. Siitä huolimatta autoistuminen Tampereella on räjähtänyt huikeaan kasvuun verrattuna kaikkiin muihin kaupunkeihin. Joukkoliikenne on selvässä laskussa, ja Tampereen pyörätieverkko on surkea.”

Hämmentävää. Maalaisjärki sanoisi, että paikallisella tasolla on helpompi saada vaatimuksiaan läpi kuin valtakunnallisella. ”Maalaisjärki ei ole tutustunut Tampereen aseveliakseliin”, Meriläinen sanoo viitaten kokoomuksen ja demarien valtaliittoon.

Koko ura ei sentään ole ollut pelkkiä epäonnistumisia ja julkista nöyryytystä. Poliittisiksi saavutuksikseen Meriläinen nimeää pätkätyöläisten aseman nostamisen poliittiselle agendalle sekä ulkomaalaisten opiskelijoiden työnteon helpottamisen.

Kansanedustajakollegat ja ystävät kehuvat Meriläisen työtä vuolaasti. ”Rosa on laaja-alainen ja aikaansaava, hänellä on hyvä poliittinen silmä ja oikeudentuntoa”, Anni Sinnemäki luettelee. ”Rosa vastasi eduskuntaryhmässä isoista kokonaisuuksista, kuten vihreiden köyhyyspaketista ja opintojen lyhentämiseen tähtäävästä ohjelmasta.” Meriläistä läheltä seuranneet ovat sitä mieltä, että hän ei ole epäonnistunut varsinaisessa poliittisessa työssä, vaan pikemminkin kansanedustajan julkisen kuvan hyväksymisessä. 

Tunnelma kahvilan pöydän ääressä on tiivis. Meriläinen pitää puhuessaan pitkiä taukoja. Huomaa, että hän on miettinyt paljon asioita äitiyslomansa aikana. ”Toki se, että minulla on pieni lapsi, on helpottanut päätöstä luopua ehdokkuudesta. Oman elämän tarkoitusta ei tarvitse enää pohtia, enkä koe hyppääväni tyhjän päälle.”

Viime aikoina on puhuttu kolmekymppisistä naisista, jotka valitsevat perheen uuvuttavan pätkätyöputken sijaan. Koetko olevasi yksi heistä? ”Ei sitä tarvitse niin juhlallisesti ilmaista. Miksi ainoa tapa tehdä uraa olisi juosta hengästyneenä koko ajan?”, Meriläinen heittää vastaukseksi.

Hänen omat urasuunnitelmansa ovat auki. Tutkijan paikka yliopistolla oli ja meni. Meriläinen ei aio hakea uusia töitä yliopistolta, muttei liioin ryhtyä kotiäidiksi. Hän jatkaa Tampereen kaupunginvaltuutettuna ja toivoo löytävänsä uusia vaikuttamisen paikkoja puolueesta ja kansalaisjärjestöistä. ”Haluaisin jatkaa vihreiden puolueohjelman kehittämistä. Se on yksi mielekkäimmistä yhteiskunnallisen osallistumisen muodoista.”

Meriläisen kasvoilta kuvastuu vuoroin innostus, vuoroin suru ja epätietoisuus. Uraan liittyvän päämäärän puuttuminen on hänelle aivan uusi tilanne. ”Tunnen suurta haikeutta, sillä olen hyvin kunnianhimoinen ja tavoitteellisesti toimiva ihminen”, hän myöntää. Parantumattoman maailmanparantajan taakka on raskas. ”Päälle kaatuvat asiat tuntuvat musertavilta. En voi olla ajattelematta, että pakolaiset kuolevat kontteihin koko ajan, jos minä en tee mitään.”

Anni Sinnemäki epäilee, että juuri Meriläisen itse itselleen asettamat tavoitteet olivat yksi syy uupumuksen taustalla. ”Rosa on kysellyt nettipäiväkirjassaan miten maailma on parantunut hänen teoillaan kullakin viikolla. Politiikassa pitäisi kestää sekin, että omat näkemykset voivat jäädä häviölle.”

Kahvit on juotu ja lähdemme hitaasti kävelemään kohti eduskuntaa. Meriläinen on vaitonainen, mutta vaikuttaa hyväksyneen tulevan elämänmuutoksen. ”Kun olen saanut päätöksen tehtyä, olen tuntenut varmuutta ja rohkeutta, joita olen toivonut takaisin elämääni.”

”Mielestäni kansanedustajan pitäisi kyetä ottamaan turpiin vaikka joka päivä. Vaikka kukaan ei tukisi, pitäisi jaksaa seisoa pystypäin.”