Mr. Puhtoinen

8.12.2006 5.50

Riikka Kaihovaara

Euroopan vihreiden nuorten puheenjohtajaksi valittu Jehki Härkönen päätyi vihreään puoluepolitiikkaan sattumalta.

Tapaan Jehki Härkösen, 22, kahvila Soihdussa Etu-Töölössä. Kahvila ei ole vielä auki, mutta pääsemme silti livahtamaan takahuoneeseen. Soihdun omistaa osaksi Prometheus-leirin tuki ry, jossa Härkönen on leipätyössä. Osa-aikaisella järjestösihteerillä on aikaa toimittajille – ja politiikalle.

Härkönen istuu rennosti tuoliin ja alkaa kertoa, miten hänestä tuli ammattiaktivisti. Hänellä on päällään vihreä huppari, ja vasemmassa korvassa killuu hänen tavaramerkkinsä: suuri hakaneula.

Härkönen on ehtinyt ikäisekseen paljon. Hän on ollut Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton ViNOn varapuheenjohtaja, järjestänyt kansainvälisiä mielenosoituksia ja vallannut taloja. Viime talvena Härkösestä tuli isä. Pari viikkoa sitten hänet valittiin Euroopan vihreiden nuorten puheenjohtajaksi.

Kuka tämä supermies oikein on?

Kansalaisaktivismin siemen istutettiin Härköseen Luonto-Liiton leireillä, joilla hän kävi seitsemänvuotiaasta. Politiikkaan Härkönen päätyi vuodenvaihteen 1999–2000 paikkeilla, kun globalisaatiokriittinen liike nosti päätään. Hän oli tuolloin 15-vuotias.

”Iällä ei ole merkitystä, vaan kokemuksella. Ja kokemusta voi olla nuorenakin, jos on sattunut aloittamaan tosi varhain”, Härkönen sanoo vaatimattomasti. ”Itse asiassa en koe enää olevani nuori politiikassa, päinvastoin. Nyt tulee jo 1990-luvulla syntyneitä aktivisteja mukaan kuvioihin.”

Aktivistiuran käännekohta oli EU-huippukokouksen vastaiset mielenosoitukset Göteborgissa. ”Se oli voimakas kokemus. Sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti pois liikkeestä. Ne jotka jäivät, ovat jääneet pysyvästi.”

Suuret kansainväliset mielenosoitukset kuivuivat kokoon, mutta samalla virisi uutta paikallista toimintaa. Vuosina 2001–2005 pääkaupunkiseudulla vallattiin kymmenkunta taloa.

”Koivula Lapinlahdessa, TÖI Etelä-Haagassa, Siperia Herttoniemessä, Käpsä Käpylässä, Omega Vuorikadulla, Merikadettikoulu, Kalevankadun valtaus...”, Jehki Härkönen luettelee valtauksia, joissa hän oli mukana.

Uusi valtausliike ei vaatinut nuorille asuntoja, vaan tiloja poliittiselle toiminnalle. ”Me halusimme luoda oman, yhteiskunnan valtarakenteiden ulkopuolella olevan tilan”, Härkönen selittää.

Hänen puheessaan vilahtelee jatkuvasti sana ”me”. ”Me halusimme...” ja ”me keksimme...” Keitä ovat ”me”?

”No, se on epämääräinen kaveriporukka, joka koostuu 2000-luvun alussa mukana olleista ja sen jälkeen mukaan tulleista ihmisistä. Ei meillä ole mitään yhteistä identiteettiä tai yhteistä ideologiaa, jonka voisi nimetä.”

Se sama kaveriporukka päätti kuusi vuotta sitten lähteä mukaan poliittisten puolueiden nuorisotoimintaan. ”Totesimme, että on hyödyllistä tuntea päättäjiä ja olla sellaisessa asemassa, että voi tuoda julkiseen keskusteluun aiheita ja vaikka edesauttaa vallattujen talojen laillistamista.”

Silloiset aktivisti jakaantuivat Härkösen sanoin ”jollain logiikalla” vasemmistonuoriin ja vihreisiin nuoriin. Härkönen itse päätyi vihreisiin ”aika sattumalta” vuonna 2001, jolloin ViNOn syyskokous täyttyi silloisille aktiiveille uusista kasvoista.

”Ei se mikään taistolainen järjestön valtaus ollut. Pikemminkin kävi niin, että kun menimme uusina vihreiden nuorten syyskokoukseen, niin meitä vain oli niin paljon suhteessa järjestön kokoon, että saimme heti läpi oman puheenjohtajan.”

Tuo puheenjohtaja oli Markus Drake.

Härkönen on pahoillaan siitä, että Drakesta tuli kannabiskohun jälkeen Suomessa persona non-grata. Jotain kohusta kuitenkin opittiin. ”Draken kampanja paljasti sen, että ei voi mennä johonkin puolueeseen tai järjestöön sisään ja toimia sen etujen vastaisesti.”

Härkönen itse liittyi Vihreään liittoon jo monta vuotta sitten. ”Kun kansalaisliikkeet katosivat alta, havaitsin, että toiminkin ensisijaisesti vihreissä. Kun verissä on, että jotain pitää tehdä, niin suuntasin sinne, mikä tuntui elinvoimaiselta.”

Puolueen nuorisojärjestöllä on löyhiin kansalaisliikkeisiin verrattuna tiettyjä etuja: toimitilat ja rahaa, mikä luo jatkuvuutta. ”Olisi henkisesti raskasta, jos pitäisi koko ajan aloittaa kaikki alusta”, Härkönen myöntää.

Härkösen oma julkikuva on puhdas, suorastaan siloinen. Onko hänellä luurankoja kaapissa vai onko mielikuva tietoisesti luotu? ”En tiedä, millä logiikalla se määräytyy. Olen kyllä ihan avoimesti kertonut kaikesta, missä olen ollut mukana. En keksi mitään, mikä nolottaisi.”

Viime keväänä Härkönen valittiin Euroopan vihreiden nuorten hallitukseen, ja kaksi viikkoa sitten hänestä tuli järjestön puheenjohtaja. Päästessään puhumaan Euroopan politiikasta Härkönen innostuu.

”Kunnollisia eurooppalaisia poliittisia liikkeitä ei ole vielä olemassa, niitä vasta luodaan. Ei ole mitään tabuja, vaan kaikenlaisia asioita voi nostaa esiin”, hän sanoo. ”Kukaan ei kysy, millä tavalla muutat Euroopan unionia, että saat tämän idean läpi.”

Härkönen valittaa, että Suomessa poliittinen keskustelu typistyy helposti väittelyksi toteuttamismahdollisuuksista. Hän kertoo esimerkin vapun jälkeisestä A-studiosta. Toimittaja kysyi häneltä, miten Suomen verotusjärjestelmää pitää muuttaa, jotta perustulo voitaisiin toteuttaa. ”Ei siihen voi antaa kymmenessä sekunnissa tyhjentävää vastausta, eikä se ole edes meidän tehtävämme. Sitä varten on ministeriöt ja virkamiehet.”

Härkösen suuri inhokki on parhaan argumentin periaate, eli että aina pitäisi pystyä esittämään olemassa olevan järjestelmän varaan rakennettu malli, ennen kuin saa sanoa mielipiteensä. Sellaiseen keskusteluun hän ei halua enää osallistua.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kehuu vihreitä siitä, että puolue on esittänyt esimerkiksi perustulomallin toteuttamisesta realistiset laskelmat.

Härkösestä ei saa pyytämälläkään irti kritiikkiä vihreitä kohtaan ”Ei ainakaan ennen vaaleja. Olen siinä mielessä uskollinen puolueelleni, että vaaleihin pitää mennä yhtenäisenä, jotta saadaan paras mahdollinen tulos.”

Soihtu-kahvila aukeaa viimein, ja Härkönen tilaa vihreän teen. Hörpimme juomiamme ja palaamme hetkeksi ajassa taaksepäin.

Vuonna 2004 Härkönen oli ehdolla Europarlamenttiin, ollessaan 19-vuotias. Kiertäessään Suomea vaalikampanjan aikana hän törmäsi kansalaisten tietämättömyyteen EU-asioista.

”Aika harva tiesi, että Euroopan parlamentti on olemassa ja mitä siellä tehdään. Kampanjasta suuri osa meni siihen, että kertoi ihmisille perusasioita EU:n hallinnosta”, hän kertoo.

Eurooppa-suuntautuneisuus kuuluu Härkösen puheessa. Hänen suustaan lipsahtaa välillä nimitys Suomen parlamentti, kun hän tarkoittaa eduskuntaa.

Euroopan vihreissä on Härkösen mukaan kaksi ryhmää: kaikki suhtautuvat EU:hun melko kriittisesti, mutta siinä missä toiset haluavat erota, toiset näkevät, että ”tehdään helvetisti töitä”, että saadaan EU:ta muutettua siihen suuntaan, mihin halutaan. Härkönen itse kuuluu jälkimmäisiin. ”Odotan EU:lta paljon. Näen unionin vaihtoehtona kansallisvaltioille.”

Härkönen uskoo ylikansalliseen päätöksentekoon. Näin siitä huolimatta, että koko nykyinen EU on syntynyt kaupallisista intresseistä lähteneen hiili- ja teräsyhteisön päälle. ”Kyllä, mutta jo Rooman sopimuksesta alkaen siitä alkoi tulla poliittinen yhteenliittymä.”

Kotiläksyt on selvästi luettu. Härkönen tunnustaa koettaneensa perehtyä muun muassa EU:hun lukemalla historiaa. Tunnollisen nuoren miehen kuva vahvistuu.

Mutta mitä ovat ne ne ”asiat”, joita Härkönen haluaa Euroopassa ajaa?

Härkönen suoristautuu tuolissaan, jotta hänen t-paitansa näkyy kunnolla. ViNOn painattamassa paidassa lukee ”Migrants welcome – Bring your families” eli ”Tervetuloa siirtolaiset – Tuokaa perheennekin”. Härkönen kuuluu siis niihin, jotka arvostelevat EU:n siirtolaispolitiikkaa ja puhuvat linnake-Eurooppaa vastaan?

”En ole vähään aikaan käyttänyt linnake-Eurooppa -ilmaisua, sillä se kuulostaa siltä, että rajat auki ja kaikki sisään”, Härkönen tarkentaa. ”Ihmisiä tulee tänne joka tapauksessa riippumatta siitä, minkä muurin rajalle rakentaa. Tärkeintä olisi luoda väylä, jota kautta tänne voisi tulla laillisesti. Myös Euroopassa jo olevat siirtolaiset pitäisi laillistaa.”

Olemme puhuneet politiikkaa jo tunnin. Läpeensä poliittisesta ihmisestä on vaikea saada irti mitään henkilökohtaista.

Jehki Härkönen tulee omien sanojensa mukaan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä. Äiti on opettaja, isä on monen mutkan kautta päätynyt toimittajaksi.

Vuoden alussa Härköselle ja hänen avovaimolleen syntyi lapsi: Opri Härkönen. Oprin takia Jehki Härkönen oli kesällä kolme kuukautta pois työelämästä. Lapsi pisti Härkösen miettimään ajankäyttöään. ”Sosiaalista elämää on ollut pakko rajoittaa. En ole silti sulkeutunut neljän seinän sisään. Liian monelle lapsen hankkiminen tarkoittaa vetäytymistä poliittisesta toiminnasta ainakin ensimmäisten vuosien ajaksi.”

Nyt Härkönen on taas töissä, ja äiti kotona yksitoistakuukautisen Oprin kanssa. Politiikka vie aikaa perheeltä, eikä valinta Euroopan vihreiden nuorten puheenjohtajaksi ainakaan helpota tilannetta. ”Kyllähän se harmittaa, että joudun reissaamisen takia olemaan niin paljon poissa kotoa”, Härkönen myöntää.

Poistumme kahvilasta. Härkönen osoittaa seinässä olevaa Mysteeriteatterin julistetta. ”Meillä on tuollainen vapaa teatteriryhmä, jossa amatöörien apuna on muutama ammattilainen”, hän kertoo. Vuosi sitten ryhmä esitti Käytetty sukupuoli -näytelmää, keväällä on vuorossa Kellopeliappelsiini.

Teatteri ei ole pelkkä harrastus. Härkönen opiskelee neljättä vuotta teatteritiedettä Helsingin yliopistossa.

”Teatteri on koko ajan kulkenut rinnalla. Se on loistava vaihtoehto, jos jää jumiin, eikä pysty ajamaan politiikassa haluamiaan asioita. Teatterissa sen voi aina tehdä.”