Päivähoito pakolliseksi!

14.3.2008

Jarkko Tontti

Muutama vuosi sitten ruotsalaisprofessori Bengt-Erik Andersson julkaisi päivähoidon vaikutuksia selvittäneen tutkimuksensa tulokset.

Andersson ja hänen tutkimusryhmänsä seurasivat yli 20 vuoden ajan sekä päivähoidossa olleita lapsia että kotona hoidettuja lapsia. Tutkimusryhmää kiinnostivat muun muassa lasten koulumenestys ja sosiaaliset kyvyt.

Tulokset hätkähdyttävät. Alle yksivuotiaana päivähoidossa aloittaneista 70 prosenttia menestyi myöhemmin hyvin tai erittäin hyvin. Kotona koulun alkuun saakka olleiden ikätoverien keskuudessa luku oli 38 prosenttia.

Mitä aikaisemmin päivähoito aloitettiin, sitä todennäköisempää oli pärjääminen. Ja kyseessä oli siis menestyminen elämässä yleensä, ei todennäköisyys päätyä ison Mersun rattiin.

Suomessa nämä tiedot on tyystin unohdettu tai vaiettu kuoliaaksi. Surullisen usein kuulen väitteitä, joiden mukaan oma koti on lapselle paras paikka vähintään kolmivuotiaaksi.

Mitään perusteluja tälle ei koskaan esitetä. Vakaumus kumpuaa syvältä isän tai äidin sisimmästä. Se on uskonkappale, jonka kyseenalaistaminen on lähes henkilökohtainen loukkaus.

Tuntuu, kuin nämä vanhemmat luulisivat omistavansa lapset kuten kotieläin omistetaan. He ovat hurmoksellisen vakuuttuneita, että he – ja vain he – tietävät, mikä heidän lapselleen on hyväksi.

Usein kyse on silkasta itsekkyydestä. Lapsesta tehdään oman egon jatko, vallankäytön kohde, jonka avulla aikuinen voi päteä.

Suuri osa vanhemmista on tosin vimmassaan aivan vilpittömiä, vaikkakin väärässä. Vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena he luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona ahtaassa ydinperheessä ensimmäiset elinvuotensa.

Ei ole.

Toivottavasti Anderssonin tutkimusryhmän tulokset herättävät vanhemmat vihdoin ajattelemaan lapsensa etua oman etunsa sijaan.

Ydinperheen muurien sisään vangitseminen on kasvatusmallina historiallinen poikkeus. Suurin osa ihmiskuntaa kasvaa nykyisinkin aikuisuuteen osana kotiseutunsa yhteisöä, ei kotiäidin tai koti-isän tärkeydentunteen välikappaleena.

Parhaimmillaan lapset oppivat päiväkodissa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mikä on kaikkein tärkein taito elämässä. He oppivat tuntemaan erilaisia aikuisia ja lapsia, eivät vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, kuten kotiin teljetyt lapset.

Lapset ovat yksilöitä ja kaikki erilaisia. On paljon lapsia, joille päivähoito ei sovi, ja se tulee ottaa huomioon.

Mutta suurelle enemmistölle lapsista päiväkoti on hyväksi, vaikka omistushaluiset vanhemmat mitä vänkäisivät. Se on tukeva perusta, jolta ponnistaa elämään.

Mahdollisimman varhaisen päivähoidon tulisi olla osa oppivelvollisuutta, ei vapaaehtoista.

Tweet