Seksin ostokielto jakaa vihreitä: Naiset kannattavat, nuoret vastustavat

10.8.2012

Vihreät naiset vaatii seksin oston kieltämistä kokonaan Ruotsin ja Norjan mallin mukaan. Nykyisen lain mukaan seksin osto on kielletty ihmiskaupan uhreilta, mutta oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) on ilmoittanut kannattavansa seksin oston täyskieltoa.

Oikeus vai orjuus? Seksin ostamisen kieltäminen jakaa mielipiteitä.

Kuva: SXC

”Täyskielto selkiyttäisi lainsäädännöllistä tilannetta, helpottaisi poliisin toimintaa ja vähentäisi Suomen houkuttelevuutta ihmiskaupan kohdemaana”, sanoo puheenjohtaja Anna Moring Vihreiden naisten tiedotteessa.

Järjestön mukaan Hollannin ja Saksan esimerkit osoittavat, että seksikaupan vapauttaminen ei vähennä siihen liittyvää ihmiskauppaa eikä harmaata taloutta.

”Vaikka prostituutio on esimerkiksi Hollannissa täysin laillista, halukkaita vapaaehtoisia myyjiä ei ole riittävästi kysyntään nähden vaan julkisen bordelliverkoston takana toimii pimeä bisnes, jossa ihmiskaupan uhrit pakotetaan myymään seksiä halvalla ja huonoissa oloissa”, Moring sanoo.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö ilmoitti heinäkuussa vastustavansa oikeusministerin esittämää täyskieltoa.

”Ihmiskauppa on äärimmäisen tuomittavaa toimintaa, jota vastaan on taisteltava kaikin voimin. Ihmisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa on kunnioitettava kuitenkin myös toiseen suuntaan – hyväksyttävä se, että jotkut haluavat tarjota seksuaalisia palveluita maksua vastaan, ja jotkut ostaa näitä palveluita”, puheenjohtaja Hanna Hakko sanoo Vinon sivuilla.

Samaan aikaan vihreät naiset suhtautuvat poikiin...

Jarmo Lius | 10.08.2012 15:07

... näiden oikeutta omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteen halveksuen. Sillä vihreä yleiskokous päätti, ettei poikalasten silpominen ole oikeudellisesti rangaistavaa, vaan se täysin laillista. Naiset ovat äänestäjien enemmistö ja kaikki enemmistöpäätökset tehdään naisten tahdon mukaan.

"Järjestön mukaan Hollannin ja Saksan esimerkit osoittavat, että seksikaupan vapauttaminen ei vähennä siihen liittyvää ihmiskauppaa eikä harmaata taloutta." Aivan kuten Ruotsin kokemukset osoittavat, ettei poikalasten penisten silpomisen laillistaminen estä hämärissä olosuhteissa tapahtuvia silpomisia. Tämän vihreät tiesivät äänestäessään pokalasten oikeuksia vastaan.

Ilmeisesti naisten oikeus omaan kehoonsa on tärkeämpää kuin poikalasten oikeus saada suojaa uskontorituaaliselta peniksen silpomiselta ja esinahan amputoinnilta?

Kieltolakiako tarvittaisiin

Matti Maunu | 11.08.2012 11:02

Muistan kuinka naisrikosylikonstaapeli tv:ssä kommentoi tapauksia, joissa humalainen reppana oli ravintelissa seksin varjolla putsattu putipuhtaaksi. Kuka siinä sitten on uhri?
Aikoinaan Saksan maalla oli samanlaisia kokemuksia. Näitä ammattilaisia sai hätistää pois kopeloimasta.

Ihmiskauppa on tuomittavaa sen kaikissa muodoissa. Kun joku haluaa ansaita rahaa yksityisellä busineksella niin tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta, että vastapuoli tuomitaan rikolliseksi.

Jos halutaan täyskielto niin sen pitää koskea sekä myymistä että ostamista.

Tosin ihmisten tarpeet ei siitä muuttuisi. Lisättäisiin vaan seksimatkailua vapaisiin maihin. Riskinä olisivat ikävät taudit tuomisina.

Meillä oli kieltolaki alkoholille 20-30-luvulla. Seurauksena oli rikollisuutta ja väkivaltaa.

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus joko on tai ei

Jussi Arola | 11.08.2012 12:46

Oikeus omaan ruumiiseen, siitä päättämiseen, kuuluu myös homoille ja seksityöntekijöille, niille heikoimmillekin, jotka Vihreät naiset yrittävät ajaa rikollisten armoille.

"Seksin ostamisessa ja myymisessä ei ole kysymys yksittäisten naisten tai miesten oikeudesta toimia palveluntarjoajina vaan yhteiskunnassamme vallitsevasta ihmiskuvasta ja etenkin naisten asemasta", Vihreät naiset perustelee aloitettaan.

"Homoseksin kriminalisoinnissa ei ole kysymys yksittäisten naisten tai miesten oikeudesta seksiin vaan yhteiskunnassamme vallitsevasta ihmiskuvasta ja etenkin perheiden asemasta", on aivan samanlainen ja paljon paremmin perusteltu väite, koska homojen aseman aiheellinen parantaminen on muuttanut ihmiskuvaamme radikaalisti, mutta edes sitä ei voi hyväksyä, koska jokaiselle kuuluu seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jopa Vihreiden naisten vainoamille.

Vihreät eivät ole eliittikonservatiivien puisto-osasto, mutta ViNan johdosta en mene takuuseen. Onneksi ViNO ja ViNan vähemmistö sentään puolustavat heikkoja ja vammaisia, joille eliittikonservatiiveilla ei näytä olevan ymmärrystä. Muuten Vasemmistoliitolle annettaisiin heikkojen puolustamisen monopoli. Jopa feminismin äiti Mary Wollstonecraft piti prostituutiota avioliittoa rehellisempänä.

Asiantuntijoiden mukaan nykyisiä seksikieltolakeja pitää päinvastoin lieventää ja nykyisellään ne ajavat heikko-osaisimpia prostituoituja rikollisten armoille. ViNan viittaus prostituoitujen auttamiseen on tekopyhä: sysätään heidät rikollisten käsiin ja esitetään kosmeettinen toive omien käsien pesemiseksi. Ruotsin ja Norjan kieltolait eivät ole vähentäneet prostituutiota mutta ovat tehneet siitä entistä vaarallisempaa. Tanskalaisista vain 25 % kannattaa seksikieltolakia maksulliselle avulle.

YK vaatii: bordellit ja paritus pitää laillistaa kaikkialla

Markku Kantola | 13.08.2012 22:49

YK:n pääsihteeri ja UNDP tukevat AIDS-komission raporttia, jonka mukaan paritus ja bordellit pitää laillistaa kaikkialla maailmassa. Homoseksiä, prostituutiota ja ruiskuhuumeiden käyttäjiä rankaisevat lait estävät YK:n pääsihteerin mukaan HIV:n vastaisen taistelun kohderyhmien tavoittamisen. http://www.abc.net.au/unleashed/4128420.html
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/52226-yklta-vaatimus-seksityosta-oikea-...

Tuomari Susan Himel kumosi Kanadan bordellit ja parittajat kieltävän lain vuonna 2010. Himelin mukaan lait rikkovat perustuslain takaamaa ”oikeutta elämään, vapauteen ja turvallisuuteen”. Haasteen olivat tehneet prostituoidut, joista yksi kertoi, miten kieltolain vuoksi hän on joutunut työskentelemään kadulla ja siksi hänet on hakattu ja raiskattu. Seksityöläisiä on jopa murhattu. Vuonna 2012 Ontarion vetoomustuomioistuin vahvisti Himelin päätöksen.

Bordellit ovat laillisia mm. Saksassa, Alankomaissa, Kreikassa, Uudessa-Seelannissa sekä osassa Espanjaa, Australiaa ja Nevadaa. Kehitysmaissa prostituutio on yleensä laitonta. http://liberalismi.net/wiki/Prostituutio

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.