Annan lähti Syyrian neuvotteluista - Haavisto: lohdutonta

3.8.2012

Kofi Annanin vetäytyminen Syyrian rauhanneuvotteluista on lohduton uutinen, kirjoittaa kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) blogissaan.

Entinen YK:n pääsihteeri aloitti neuvottelujen vetäjänä helmikuussa. Annanin kuusiosaiseen suunnitelman kuului tulitauon lisäksi kaikkien osapuolten yhteistyö rauhanvälittäjän kanssa, humanitaarisen avun salliminen, pidätettyjen vapauttaminen, lehdistön työn salliminen ja kansalaisten mielipiteen vapaus.

Annan ilmoitti torstaina eroavansa tehtävästä. Hänen mielestään YK:n turvallisuusneuvosto ei ollut tukenut häntä riittävästi. Hän myös katsoi, etteivät Syyrian konfliktin osapuolet halua rauhaa riittävästi.

Haavisto uskoo, että Annanin suunnitelman pohjalta olisi päästy tulitaukoon ja neuvotteluihin, jos tahtoa vain olisi löytynyt.

"Niitä neuvotteluja ei koskaan syntynyt. Kansainvälinen yhteisö ei pystynyt painostamaan presidentti Bashar al-Assadin hallintoa, koska YK:n turvaneuvosto ei pystynyt sopimaan sanktioista. Oppositiokin lähti etsimään neuvottelujen sijaan sotilaallista voittoa Assadin hallinnosta – ehkä uskoen, että ennemmin tai myöhemmin sen tueksi tulee kansainvälinen sotilaallinen interventio Libyan malliin", Haavisto kirjoittaa.

Hänen mielestään Libyan ja Syyrian tilanne ovat kuitenkin aivan erilaisia. Muammar Gaddafin tukena oli heikko palkka-armeija, kun taas Syyrian asevoimat ovat vahvat ja Venäjän ja Iranin hyvin varustamat.

Libanonin sisälissota puhkeaa uudestaan

Kari Hämäläinen | 03.08.2012 11:57

Eipä aikakaan, niin Libanonissa soditaan täysillä. Mahtitekijä Assad-Syyria kun siirtyy sivuun niin kilpajuoksu alkaa.

Kurdistankin tuntuu olevan yhä lähempänä toteutumistaan eli lohkaisevat oman osansa Syyriasta? Kurdistan on taas sitten jo uhka Turkille ja Iranille.

Täytyy muista se tosiasia, että alaviitteja eli valtaapitäviä on VAIN n 10 %:a tai alle populasta. Silkka sunnimuslimien massa jo pistää pelin selväksi(ajan kanssa), kun he kerran ovat lähteneet liikeelle.

T"he population of Syria is 74% Sunni (mostly Sunni Arabs, but also Kurds, Circassians and Turkomans), 12% Alawi and Shia (mostly Arabs), 10% Christian (Arab Christians, Assyrians and Armenians) and 3% Druze"

Tilanteen tulemasta kertoo se tosiasia, että Venäjä hakee jo nyt laivastotukikohtaa Seychelleiltä, Kuubasta ja parista muusta paikkaa joissa on neuvottelut kesken. Google earthissa ei myöskään ole enään venäläisiä isoja sotalaivoja Tartusin tukikohdassa Syyriassa jotka päivystivät siellä(päivitysaikaväliä GE:lle en tiedä). Kaksi ohjusfregattia + yksi sulkalrintorjuntaalus helikoptereilla oli vakiona laiturissa + muuta alukset ankkurissa. Nyt on tyhjää. Ainoastaan Syyrian omat "Osa" luokan veneet + etc ovat paikallaan.

Onko Suomi valmis ottamaan vastaan allaviitteja?

Kari Hämäläinen | 04.08.2012 10:39

Yksi kysymys. Onko Suomi valmis otamaan vastaan Syyrian allaviitteja vaikka he ovat olleet se elitisti kansanosa joka on sortanut suurta enemistöä? Tilanne on muuten nimenomaan se hyvin pian. Syyriassa nimittäin jahdataan pian etnisin perustein alaviitteja kostomielessä.

Pieni moraalinen pulma.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.