Seitsemän maata saavuttanut päästötavoitteen - Suomi vielä kaukana

2.8.2012

Suomalaiset ostavat suuripäästöisempiä autoja kuin muut eurooppalaiset.

Liikaa päästöjä. Suomessa rekisteröidään enemmän hiilidioksidia päästäviä autoja kuin muualla EU-alueella.

Kuva: Sammeli Heikkinen

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan tämän vuoden ensipuoliskolla Suomessa rekisteröityjen uusien henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö oli noin 142 grammaa kilometrillä. Koko EU:n alueella ensirekisteröityjen autojen keskipäästö oli viime vuonna noin 136 grammaa kilometriltä.

Merkittävä raja on 130 grammaa kilometriltä, sillä EU:n tavoite on, että vuonna 2015 rekisteröitävien autojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö on korkeintaan tuo. Rajan saavuttaminen ei ole mahdotonta, sillä Tanskassa, Belgiassa, Ranskassa, Maltalla, Irlannissa, Alankomaissa ja Portugalissa se tehtiin jo viime vuonna.

Johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner Trafista arvioi, että Suomella on vielä tekemistä, jos 130 gramman raja halutaan alittaa 2015.

"Aikaa on enää kolme vuotta, matkaa paljon."

Nykyinen päästöjen vähenemistahti ei riitä, sillä viime vuoteen verrattuna henkilöautojen keskipäästö on alentunut vain 2,6 prosenttia.

"Toisaalta ihmisten ostokäyttäytymistä on vaikea arvioida. Eli miten paljon esimerkiksi ympäristöasiat vaikuttavat. On myös hyvä huomioida, että polttoaineiden hinta tuskin tulee laskemaan, mikä varmaan lisää vähän kuluttavien ja pienien autojen suosiota", Lohko-Soner pohtii.

Syynä Euroopan vanhin autokanta

Kari Hämäläinen | 02.08.2012 19:24

Syynä Euroopan vanhin autokanta eli verotus on niin hirvittävä, että ei ole varaa ostaa uusia.

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/suomessa+on+euroopan+vanhin+autokanta/...

Autosta on tullut jo nyt sellainen tuote, että sitä pitää välttää kaikin keinon jos mahdollista. Ja ne joilla on se, niin yrittävät ajaa mahdollisimman halvalla eli vanhalla autolla ja nyrkkipajassa/tuttavalla koraamassa/huoltamassa. Nykyautot on niin tehokaasti tekniikalla erikoiskuorrutettu, että on pakko ostaa se merkkiliikeen huolto ja siitähän ostaan hinnoitlla.

Aikamoista autioittamis politiikkaa maassa joka on harvaan asuttu.

Jonkun pitää sitä metsäkonetta ajaa.
Jonkun pitää sitä tukkirekkaa ajaa.
Jonkun pitää istuttaa se metsä.
Ja varmaan jonkun pitää se maakin viljellä jotta kaupunkilaiset saisivat syödäkseen.

Ja kaikkeen tähän tarvitaan henkilö/pakettiautoa.

Metsänistutusta ei tehdä perämettillä fillarilla ajellen vaikka joskus yritinkin. Viimeistään siinä vaiheessa tulee ongelma, kun raivaussahakin pitäisi saada mukaan. Koettakaapa ajaa fillarilla jos siinä sivussa on 4-5 cm paksu raivaussahan tanko jossa se vaijeri/akseli on. Fillarin keskitangon paksuus on yllättävn tarkkaa asia.

Ei ole

Sammeli Heikkinen | 03.08.2012 9:46

Tähän nimenomaan ei ole syynä vanha autokanta. Kysehän on uusien henkilöautojen rekisteröinneistä, kuten jutusta käy ilmi.

En oikein tiedä, kuka vaatii metsänistutuksen päätyökaluksi fillaria.

Suomen auto-ongelma ei ole syrjäseuduilla tai ensisijaisesti edes pienissä kaupungeissa.

Aika paljon auttaisi, jos tuo yksin autoissaan ruuhkissa istuva pk-seudun jengi saataisiin fillarin selkään ja julkisiin. Pääsisi asiallinen autoliikenne kulkemaan ihan eri tavalla ja kansanterveys nousisi kohisten...

jengi saataisiin fillarin selkään

Kari Hämäläinen | 03.08.2012 10:09

Toi fillarin selkään onnistuu vielä nuorelta ja lapsettomalta. Vie kolme kersaa fillarilla päivähoitoon 5 kilsan päähän ja polje taksiain 10 kilsaa päästäksesi työpaikalle.

Pitäisi osata asenoitua normaali duunarin housuihin/hameeseen. Sattuneesta syystä katson, että auto on perheenäidille enemmän kuin tarpeellinen työkalu perheen rutiinin pyörittämisessä. Varmasti löytyy päinvastaisia esimerkkejä, mutta elämäntapafakiireita löytyy kyllä esimerkiksi ihan mihin tahansa asiaan. Se ei silti kuvaa sitä mitä se suuri massa kaipaa ja vaatii.

Ihmettlen kyllä syvästi tuota pyörilyhinkua, kun kaksi viimeistä talvea on ollut aamusella sellaisessa kondiksessa, että hyvä jos on kävellen päässyt. Tiedän montakin rolaattorivanhusta joka oli saarettu 3 päivää asuntoonsa, kun se rolaattori ei kulje lumessa tai vaatii ainakin voimamiehen siihen touhuun. Perheelliset vihreät tietävät lastenrattaista saman asian jos eivät asu hyvinhoidetussa kantakaupungissa vaan vähän syrjemmällä.

Mitä lähemmäs kehä III tullaan sitä huonommin julkinen liikenne toimi aurauksista sun muusta puhumattkaan.

Fillarista sun muusta

Sammeli Heikkinen | 03.08.2012 11:05

Kun päivittäin olen ajellut fillarilla ruuhkassa jumivien autojen ohi, niin ei ne mitään perheenäitejä ole. Karkeasti laskien 70 prosentissa autoista istuu mies yksinään. En tiedä ovatko menossa hakemaan kolmea lastaan päiväkodista. Epäilen.

Pääkaupunkiseudulla tuo viiden kilometrin matka päiväkotiin on poikkeus, kymmenen kilometrin työmatka ei. Minulla on päiväkotiin puoli kilometriä ja tuo kymppi töihin. Tästä kuviosta selviää hyvin ilman autoa.

Tosin ruuhka-ajan ulkopuolella homma voisi toimia nopeammin ja mukavamminkin henkilöautolla.

Tässä keskustelussa ongelma vain onkin se, että sekoitetaan oma mukavuus ja pakko.

Tuosta kehä kolmosesta en oikein hahmota kumpaan suuntaan tarkoitat joukkoliikenteen heikkenevän. Kokemukseni perusteella pk-seudun joukkoliikenne toimii hyvin, kunhan on radan (juna- tai metro-) varrella tai sitten hyvin vetävän sisääntuloväylän lähellä. Poikittaisliikenne toimii kohtalaisesti, paitsi ruuhka-aikoina, kun mukavuusautoilijat tukkivat tiet.

Pääkaupunkiseudulla tuo viiden kilometrin matka päiväkotiin on p

Kari Hämäläinen | 03.08.2012 11:43

Pääosa vihreiden äänestäjistä ja vihreiden ehdokkaista asuu ydinkeskustan sisällä joten en ihmettle, että he ihmettelevät miksi muilla on ongelma.

Silti on se muukin Hesa olemassa. Puhumattkaaan Vantaasta ja Espoosta.

Vantaalta löytyy helposti alueita jossa julkisilla on yli tunnin ja jopa puolentoista tunnin matka kunnalliseen palveluun. (Esim Myyrmäki -Peijaksen sairaala - matka aika n 1 h + kuinka hyvin vuorot sopivat + odotus/varoaika + pysäkille liikkuminen = 1½-2 tuntia YHTEEN SUUNTAAN). Pikku asian takia saataa mennä siis koko päivä. Ei tämä ole kaupunkien toimivaa joukkoliikennettä.

http://www.reittiopas.fi/?from_in=myyrm%C3%A4ki&from=&via_in=&via=&via_t...

Edelleenkin

Sammeli Heikkinen | 03.08.2012 12:03

Vihreistä minun on paha sanoa mitään, vastatkoon itse puolestaan sikäli kun haluavat.

Omasta puolestani voin vain sanoa, että en ole Helsingin kantakaupungissa ikinä asunut - paitsi jos Kallio lasketaan niin sitten vuoden.

Silti fillarilla ja joukkoliikenteellä olen pärjäillyt. Tuollaisia esimerkkisi kaltaisia vaikeita yhteyksiä toki on enemmänkin. Yleensä pakottava tarve esimerkiksi sairaalaan menolle on kuitenkin sen verran harvinainen, että silloin voi vaikka käyttää taksia. Auton ylläpitokustannukset ym. ovat muutenkin sen verran korkeat, ettei sitä satunnaiseen ajoon kannata pitää.

"sairaalaan menolle on kuitenkin sen verran harvinainen"

Kari Hämäläinen | 04.08.2012 9:00

Tässä on juuri se kultuurien erilaisuus. Olet nuori ja terve ja et omaa isovanhempia joiden luona pitäisi käydä viikottain.

Jos mummi haluaa käydä kerran viikossa katsomassa ukkia joka sairastaa peijaksessa niin hinta Myyrmäestä Piejakseen on n 30 €uroa suuntaansa eli päivässä 60 euroa ja kuukaudessa 240 euroa.

Kenellä on varaa heittää ylimääriäset 240 euroa kuukaudessa tälläiseen? Ei mummin eläkeestä ainakaan. Työssäkäyvän on sitäpaitsi mahdotonta repiä aikaa julkisilla kulkuneuvoilla liikkumiseen. Tunti-kaksi pois vapaa ajasta tietää kertyvää univajetta. Ei tietty virkaihmisillä sun m,uilla valtion/kunnan virkaeläteillä joilla on säännöllinen työaika.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.