Eduskunta hyväksyi vakuussopimuksen

20.7.2012

Eduskunta hyväksyi tänään perjantaina Suomen osallistumisen Espanjan lainaohjelmaan sekä sitä koskevan vakuussopimuksen. Täysistunnossa äänestettiin oppositioedustajien aloitteesta hallituksen luottamuksesta. Äänestys päättyi hallituksen eduksi äänin 109-73.

Eilen eduskunnassa käyty keskustelu Espanjan tukemisesta oli paikoin kiivasta ja jatkui myöhään yöhön. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto muistutti eilen torstaina pitämässään ryhmäpuheenvuorossa, että on tärkeää arvioida riskejä ja varautua pahimpaan.

"Nyt annetussa tiedonannossa on käsitelty myös riskien kokonaisarviota. Vihreä eduskuntaryhmä edellyttää, että kaikkeen eurokriisiin liittyvässä päätöksenteossa tämä kokonaisarvio on pidettävä mukana. On kaiken aikaa arvioitava Suomen kannalta, että omat vastuumme ja riskimme ovat sellaisia, että pystymme ne pahimmissakin vaihtoehdoissa kantamaan. Kriisistä on joka tapauksessa meille kustannuksia. Jos kriisi jätetään hoitamatta ja se leikkaa vientiämme ja taloudellista yhteistyötämme, sekin maksaa meille", Haavisto sanoi.

Hänen mukaansa vihreä eduskuntaryhmä korostaa sitä, että pankkituen on oltava vastikkeellisuutta.

"Nyt tämä vastikkeellisuus on kirjattu selvin sanoin myös hallituksen tiedonantoon. Vihreä eduskuntaryhmä lähtee siitä, että Suomen on keskitettävä neuvotteluvoimaansa varsinkin siihen, että pankkituen ehdoissa on yksiselitteiset kriteerit pankin osakkeiden siirtymisestä velkojille, jos pankki ei kykene maksamaan velkojaan takaisin."

Haaviston mukaan euroalueen valuvikojen korjaaminen tulee vaatimaan syventyvää integraatiota, jäsenvaltioiden budjettien tiukempaa valvontaa, aktiivisempaa eurooppalaista keskuspankkia ja yhteistä eurooppalaista pankkivalvontaa.

"Näihin tavoitteisiin on kuitenkin entistä vaikeampaa päästä, kun kansalaisten luottamus EU:n ja euroalueen kykyyn hoitaa kriisejä on heikentynyt."

Maanpetturijoukkio Kokoomuspuolue pois hallituksesta!

Keijo Sakarila | 20.07.2012 10:17

Eipä tuossa näköjään ehdi arvioida niitä riskejä juurikaan, kun huijareilla on niin kiire saada rahat pois ettei sopimuksiakaan saa lukea ennen hyväksymistä. Nekin tiedot mitä päättäjille toimitettiin, oli pelkkä hätäisesti käännetty, vaillinainen tiivistelmä varsinaisesta sopimuksesta. Koettakaapa tehdä samalla tavalla pannin kanssa oma luomanne sopimus, korkeintaan nauravat teidät ulos.

Emme pysty enään maksamaan vastuiden lauetessa

Kari Hämäläinen | 20.07.2012 10:50

Raimo Sailaksen tämän keväinen haastattelu kertoi kyllä sen, että emme pysty maksmaan jos takaukset laukeavat. Se on finitto.

"On kaiken aikaa arvioitava Suomen kannalta, että omat vastuumme ja riskimme ovat sellaisia, että pystymme ne pahimmissakin vaihtoehdoissa kantamaan."

Miksi sitten vihreä eduskuntaryhmä äänesti kyllä Espanja paketille?

Nyt on ainut vaihtoehto tästäeteenpäin €urokriisissä masiivinen rahan painaminen eli inflaatio. Rahan painaminen voidaan tehdä useaakin kautta esmes ostamalla valtioiden lainkirjoja (EKP), pankkien turskapapereita (EKP), antaa iso mälli ilmaista lainaa pankeille (EKP).

Osa on jo tehty, mutta ilmeisesti on tulossa vielä suurempi määrä.

Target saatavat

Kari Hämäläinen | 20.07.2012 11:32

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/suomella-kymmenien-miljardien-sa...
(sama löytyy talousanomista Jan Hurrin kirjoitamana)

"Suomen pitää silloin valmistautua siihen, että 67 miljardin saatavat eivät koskaan tule takaisin, Saksan arvostetuimpiin talousasiantuntijoihin kuuluva professori Hans-Werner Sinn sanoo"

Itselleni ei ole vieläkään selvää, että onko tuo maksuvelvoiteen alaista vai vain kirjanpidon alaista. Osa talousviisaista nimenomaan on maininnut Target saatavat erittäin suureksi riskiksi Suomelle, kun on kysytty riskejä tai euroalueen hajoamista.Periaateessahan Suomen pankki=EKP

MUTTA!

"2§

Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa."

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1925/19250365

Ja se tilastojen luotettavuus - Eurostat

Kari Hämäläinen | 20.07.2012 12:05

Valtionkonttori - alijäämä
http://www.treasuryfinland.fi/public/default.aspx?contentid=848

2011 79 661 velkaa +4.5 miljardia
2010 75 152 velkaa +11 miljardia
2009 64 281 velkaa +10 miljardia
2008 54 382

KUN eurostat väittää
2009 4.2 miljardia
2010 4.5 miljardia
2011 1 miljardi

HYVIN mielenkiintoista tilastointitapaa. Miten luulette, että Eurostattia lukemalla pääsee oikeaan kuvaan EU alueen veloista ja budjetin alijäämistä?

http://www.google.com/publicdata/explore?ds=ds22a34krhq5p_#!ctype=l&strail=false&bcs=d&nselm=h&met_y=edp_b9_mio_eur&scale_y=lin&ind_y=false&rdim=country_group&idim=country_group:eu:non-eu&idim=country:fi:fr&ifdim=country_group&hl=fi&dl=fi&ind=false

Eikö kenenkään omaatuntoa kolkuta?

Kari Hämäläinen | 20.07.2012 22:59

Olen kokoajan ihmetellyt sitä, että vasemistoliiton tai vihreiden omaatuntoa ei kolkuta pätkääkään vaikka meneillä on maailmanluokan petos.

Nimittäin velkavastuut jäävät Kreikkaan Portugaliin, Irlantiin , Espanjaan (huom! - PANKEILLE!)ja itseasiassa Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit pelastavat itsensä.

Soinivaara Hesarissa julistaa miten Saksan palkkoja pitäisi NOSTAA.

Itseasiassa saksalaisten pitäisi maksaa omien pankkiensa KONKAT eikä kierrättää rahaa Kreikan yms kautta ja jätää Kreikkaan velkavastuut. Nythän me käytännössä tuemme Saksan ja Ranskan pankkeja. Saksalla ja Ranskalla on vain niin suuri voima EU:ssa, että voivat tehdä tälläisen puliveivauksen.
http://www.hs.fi/politiikka/Soininvaaran+l%C3%A4%C3%A4ke+eurokriisiin+Pa...

BBC: Saksa on joko ensimäinen tai toiseksi merkitävin velkoja kriisimaassa.
http://www.bbc.co.uk/news/business-15748696

Pian tulee maksettavaa ja paljon

Kari Hämäläinen | 23.07.2012 15:44

Loppupeli on ilmeisesti alkanut ja sitten ihmetellään, kun takaukset pitää maksaa ja ne takaukset saa vasta 12-30 vuoden päästä. Toki Espanja saanee koko tukisumman ennekuin keikahtaa vai ehtiiköhän?

EKP:n rahanpainamiset/joukkovelkakirjan masiiviset ostot edessä. Sillä päästään vuosi eteenpäin?

http://www.bloomberg.com/quote/GSPG10YR:IND

Italia odottaa vuoroansa:
http://www.bloomberg.com/quote/GBTPGR10:IND/

Italian käppyrästä näkyy hyvin EKP:n suora rahanpainaminen tuossa alkuvuonna ja viimevuoden talven tietämissä. 1050 miljardia suoraan €uroa markinoille kahdessa erässä.

Tämä kuvasta hyvin EKP:tä

Kari Hämäläinen | 23.07.2012 16:18

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/07/23/ekp-ei-kelpuuta-kreikan-...

"Euroopan keskuspankki EKP ei enää hyväksy Kreikan lainapapereita vakuuksiksi."

"EKP on lopettanut Kreikan lainojen vakuuskelpoisuuden jo kerran aiemminkin tänä vuonna. Edellinen kerta oli maaliskuussa."

Kelpaa - ei kelpaa - kelpaa - farssi - kupletti - komedia?

Onko yhdenkään alueen/maan keskuspankki ollut näin sekaisin ja syönyt kerta toisensa jälkeen päätökset?

Rahan painamistahan tämä on eli Kreikan pafkapapereilla saa rahaa ulos EKP:stä.

Mielenkiintoisin kysymys kuuluu. että muillähän arvolla ne käyvät vakuuksiiksi? Kreikan paperithan on alaskirjattu yli puolella arvostaan jos oikein muistan.

Saksan luokitusnäkymät negatiiviset : Moodys

Kari Hämäläinen | 24.07.2012 10:11

Takkuus-vakuus sopimus on yhä lähempänä laukeamista.

"Saksan valtiovarainministeriö: Olemme vakauden ankkuri"

Pari faktaa Saksasta.
http://www.dfhk.fi/fi/saksa/ulkomaankauppa/
Deutsch-finische handelskammer

"Yli puolet Saksan viennistä ja tuonnista on kauppaa muiden EU-maiden kanssa."
Jos liki koko Eurooppa mulkkaa niin kenelle Saksa myy? Puolet tuotannosta on vex.

"Noin kolmannes Saksan bruttokansantuotteesta muodostuu ulkomaankaupasta."
30 %:sta puolet on 15 %:a - tuonverran siis maksimissaan uhkaa BKT suklata. Käytännössä enemmän sillä raha pyörii mm verotuksen ansiosta elinkeinoelämässä.

MUTTA!
"Vuonna 2010 Suomi oli Saksan 27. tärkein tuontimaa ja 25. tärkein vientimaa."
Saksa ei itsessään ole niin kauhian tärkeä maa Suomelle. Itseasiassa Saksan viemiset Euroalueelle ovat paljon suuremmat kuin suomella jonka osuus pyörinnee siinä 30-36 %: tietämillä. Suomi påärjää paremmin Euron kupsahdettua kuin Saksa.

Kumpulainen-Natrin ulostuleminen vakuusasioissa ja EVM:n senioriteetti ottiatuota/juu/ei asiassa kertonee jo hallitusriveissä syntyneestä suuresta kysymysmerkkitulvasta. Ihme että Kokoomuksen eripurat eivät ole tulleet julki vielä vai pitääkö Soinin pelko rivit niin ojenuksessa?

Saas nähdä kaatuuko koko EVM sopimus Eduskunnassa tämän vakuusopan vuoksi. EVM:llä on/oli/kuviteltiin olevan se senioriteettiasema, joka siis mulkkasi yhden puhelinkonferenssin jälkeen eli se pyörrettiin euroopan teknokraattien voimasta.

Takuuksista-vakuuksista vielä sen verran

Kari Hämäläinen | 24.07.2012 18:38

Vielä tarkennus siihen niin kuka uskoo, että inflaatio, joka kolahtaa rahanpainamisen seurauksena ei myös osu suurimpaan osaan niitä AAA papereita jotka ovat takuuksien takana?

Väitän, että pääosa? AAA takauspapereista on sellaisia että inflaatio iskee niihin. Tämä pyramidihuijaus on niin ristiin vakuutettu että kaikki kärsivät. jopa jenkkilä ja Japani.

Soinivaaran irtiotto on muuten vähän kahdella jakkaralla istumista. Äänestetään Espanja paketin puolesta (eli raha Saksan ja Ranskan pankeille) ja liki seuraavaan päivänä uhotaan euron kaatuvan.

Ja odotettavissa oleva säätila : yleistä valuuttapakoa €uroalueelta. Korot myös väkisin nousevat vaikka ne on pidetty alhaalla tähän mennessä veronmaksajine piikkiin(oikeammin - otettu lainaa).

Kreikka - alaskirjaus - paljonko tulee vivutuksesta takkiin?

Kari Hämäläinen | 25.07.2012 6:10

Kreikan kohdalla Urpilisen takuukset laukeavat ilmeisesti hyvinkin piakkoin JOSKIN riippuen EKP:n toimista.

Talousanomat:
"Tällä kertaa myös euroalueen valtioiden ja Euroopan keskuspankin lainoja Kreikalle olisi leikattava. Maaliskuussa yksityisten velkojien saatavia leikattiin vaihtamalla Kreikan velkakirjoja uusiin, ehdoiltaan Kreikalle parempiin velkakirjoihin."

Tulee paha paikka monelle pankille ja valtiolle, jos joutuvat alaskirjaamaan Kreikan velkakirjoja. Tähän saakka ne kävivät EKP:lle vakuudeksi ja nyt kun markinoilta tempastaan pois apaut 50-100 miljardia niin ongelmissa ollaan. 50 miljardia tuntuu "pieneltä" , mutta kun se kaikki on ilmeisesti vivutettua rahaa. Jos vivutuskerroin on apaut 20-30 tietämissä(pahimillaan?) mitä on uumoiltu niin 50 miljardin leikkuri tarkoittaisi 1000 miljardia. 5x vivutuskin tietäisi jo 250 miljardia.

Suurin kysymysmerkki on siis, että kuinka suuresti ne on vivutettu. Siksi juuri Suomen rahaa tarvitaan vakuuksiksi, kun se on AAA maan aitoa rahaa eikä jonkun italian/Espanjan kuviteelista monopolirahaa jolla on jo valmiina velkamälli niskassaan tullessaan esimerkiksi "takauksiksi" pottiin.

EKP rynnännee avuksi.

Mikä puhuu sen puolesta, että ne Kreikka paperit olisi vivutettu tavalla tai toisella. Se että niitä ei otettu velkajärjestelyyn mukaan vaan ainoastaan yksityiset joutuivat kärsimään. Jos kyseessä olisi ollut "vain" muutama kymmenen miljardia niin ei kukaan olisi huudellut niiden perään velkajärjestelyssä.

Eurostatin mukaan Kreikan velka on 355 miljardia(v 2011) - siis jos Eurostasttiin on uskominen kuten aiemmin osoitin.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/07/24/eu-lahde-kreikassa-e...

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.