Demokratia ottaa ensi syksynä pienen askeleen paperilta verkkoon
Kansalaisaloitteen taakse tarvittavien nimien kerääminen helpottunee huomattavasti ensi syksynä, kun Avoin ministeriö -palvelu aikoo tarjota mahdollisuutta sähköiseen allekirjoittamiseen. Lupaa sähköiseen keräämiseen on haettu viestintävirastolta. Toistaiseksi nimiä on pitänyt kerätä paperille.
”Teemme läheistä yhteistyötä järjestöjen ja kansanliikkeiden kanssa. Useimmat niistä odottavat, että sähköinen allekirjoittaminen julkistetaan, ennen kuin järjestöt lanseeraavat aloitekampanjansa. Tarvittavien 50 000 allekirjoituksen keräämiseen saa lain mukaan käyttää vain 6 kuukautta”, sanoo Avoimen ministeriön toiminnanjohtaja Joonas Pekkanen.
Nimien keräämisessä paperille on päässyt pitkälle ainakin eläinjärjestöjen turkistarhauksen vastainen aloite. Sen takana olevat järjestöt tiedottivat alkuviikosta, että 50 000 vaaditusta nimestä on ensimmäisen kahden kuukauden aikana saatu kerättyä yli puolet.
Avoimen ministeriön kautta aloitteita voi allekirjoittaa joko pankkitunnuksilla tai kännykällä. Kännykän käyttäminen vaatii tosin tarvittavan palvelun aktivoinnin kivijalkaliikkeessä.
Lisää aiheesta:
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)








No Hommalaiset odottavat tuota kieli pitkällä
Meneekö kuukauttakaan saada tuo 50 000 ääntä kasaan? Ja varmaan aloiteen sisällön arvaatte.
Vihreät ovat senverran pikkupuolue, että ei kannattaisi hihkua kansalaisaloiteesta ja demokratiasta.
Entä minkäs aloiteen turkistarhaajat tekevätkään? Tosin niin kauan kuin RKP on hallituksessa niin turkistarhaus pysyy Suomessa - med finskspråkig.