Vakuussopimus syntyi: Urpilainen ”erittäin tyytyväinen”
Suomen valtio on tehnyt vakuussopimuksen Espanjan pankkien omistaman talletussuojarahaston kanssa. Rahasto siirtää rahaa Suomen vakuustilille samassa tahdissa kuin Espanja saa tukea ERVV-mekanismin kautta. Kreikan kanssa vastaava sopimus tehtiin maan neljän suurimman pankin kanssa.
”Totta kai myös Espanjan valtio on tähän sopimukseen poliittisesti sitoutunut”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Valtiovarainministeriön mukaan vakuuksien suuruus lasketaan 40 prosentin tappio-olettamalla, joka on luottoluokittaja Standard & Poorsin historialliseen aineistoon perustuva arvio oletetuista tappiosta maan maksukyvyttömyystilanteessa. Tappio-olettaman mukaisesti Suomen vakuuden kokonaismäärä on 769,92 miljoonaa euroa, mikäli Espanjan ohjelman suuruus on 100 miljardia euroa, joka on euromaiden yhteisesti kesäkuussa asettama katto Espanjan ohjelmalle.
Urpilaisen mukaan tiukassa aikataulussa saatiin hyvä sopimus.
”Olen erittäin tyytyväinen”, Urpilainen sanoi.
Vakuuksien hintana Suomi luopui osuudestaan Espanjan velan korkomarginaalin tuottamasta voitosta. Tarkka summa määräytyy myöhemmin, mutta hinta on Urpilaisen mukaan pieni, sillä tällä hetkellä marginaali on nollassa.
Suomi oli ainoa maa, joka halusi vakuudet tuelle.
Urpilaisen mukaan vakuussopimus on julkisuuslain mukainen ja sen kääntäminen suomeksi ja ruotsiksi on jo aloitettu. Eduskunta kokoontuu päättämäään asiasta torstaina ja perjantaina.
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)








Ja paljokos ne åikeat takuut sitten olivatten?
Taloustorwana heittää takuuksi kympin eli 10 €uroa ja kas - mitkä ovatkaan vakuudet 30 vuoden päästä Urpilaisen kaavalla?
23 €uroa! Korko oli sitten 3 %:a(noin - pyöristetty alaspäin) mikä lienee ehkä keskimääräinen? Ei ainkaan alle tuon ja todenäköisesti tuon yli. Nythän valtiot makseleva 6 - 7 %:n korkoja jopa.
10 10.3 10.609 10.91 11.24
11.57 11.91 12.26 12.62 13.00
13.39 13.8 14.2 14.6 15 15.45
15.9 16.3 16.8 17.3 17.8 18.3
18.8 19.3 19.88 20.4 20.6 21.2
21.8 22.4 23
Käytännössä siis vakuudet ovat reaaliarvoilla mitattuna alle 20 %:a ja voidaan julkisuudessa puhua, että saadaan 30 vuoden tuotto olettamalla se 40 %:a kasaan.
Älkääkä yrittäkö edes kuvitella, että se Espanja paketti jää tuhon 100 miljardiin €uroon.
JOS rahaa lähdetään painmaan suuremassa määrin(kuten EKP on jo nyt tehnyt) kuten pressa Niinistö totesi niin nuo vakuudet ovat olemattomat. Rahan "arvo" tulee hyvin nopeasti puolittumaan. Euro-alue siis aloitanee devalvaatiokierteen?
Mutta entäs kun ne kaikki muut seuraavat perässä? Japani ja USA?
Ja EKP on peffaaukinen pankkin jolla on turskaa taseessa vaikka muille jakaa. Kreikankin paperit menee täydestä vaikka ne on oikeasti jo velkajärjestelty(yksityisellä puolen) puhumatkaan pankeille suunnatusta ERITÄIN edullisesta lainasta jonka korko(kiinteä) alittaa inflaation. (Mullekkin tollasta lainaa apaut 1 miljardi!)
Silti - ratkaisua perusongelmiin ei ole näköpiirissä - alijäämäistä budjettia parinkymmen vuoden verran väliä häivääkään tulevaisuudesta KOKO EU:lla. 1995---2012 Ei juuriokaan ylijäämäistä budjettia suurilla Euron talouvaikuttajilla mukaanlukien Sakas. Velaksi elättyä ja tulevaisuudelta lainattua! Onneksi olkoon EU!
Mitä vakuukisa sotatilassa olevalta saa?
Katsokaa käppyröitä Kreikan , Portugalin ja Espanjan osalta. Jos/kun rahat loppuvat niin noissa maissa astuu sotatila voimaan sillä jos nuorista on 50 %;a työttömänä niin väkivalta on liki takuu juttu. Rauhan voi ostaa vain rahalla.
Irlanti selvinnee? Työttömyys on jo kääntynyt? Portugali samoin? Italialla on mafia eli tilastot eivät päde. Mutta Kreikka ja Espanja ovat ne kriisimaat ihan kirjaimellisesti. Paljonko ja eritoten KUINKA KAUAN vihreät(suomalaiset yleensä) ovat valmiina tinkimään omasta elintassotaan että Espanjaan ja Kreikkaan ei tule sotaa??
http://www.google.com/publicdata/explore?ds=z8o7pt6rd5uqa6_#!ctype=l&strail=false&bcs=d&nselm=h&met_y=unemployment_rate&fdim_y=seasonality:sa&scale_y=lin&ind_y=false&rdim=country_group&idim=country_group:eu:non-eu&idim=country:es:it:el:ie:pt&ifdim=country_group&hl=fi&dl=fi&ind=false
Minusta nuorisotyöttömyys on paljon pahempi juttu Euroopan pankkin kupsahtaminen. Sota on aina pahempi juttu kuin konkurssi ja lyhytaikainen kurjuus. Nyt Euromaat vain lisäävät työttömyyttä ja pitkittävät sitä, kun Kreikkaa ei päästetä omaan dragmaansa joka asettaisi suht nopeasti työn tuottavuuden oikeisiin suhtei´siin. Itseasiassa väitän, että nyt on jo liian myöhäistä mennä dragmaan/pesoon. Epätoivoisten joukko on jo kasvanut liian suureksi.
Ja kaikki tämä vain siksi, että Saksan ja Ranskan pankit piti pelastaa.
Piti sanomani peseta vaikka sanoin peso joka on kyllä latilalais
Piti sanomani peseta vaikka sanoin peso joka on kyllä latilalaisperäinen myös.
Vielä senverran, niin yhtälö jossa tehdään jatkuvasti alijäämäistä budjettia ja omataan heikko/taantuva teollisuus on takuuvarma tie kohti tuhoa.
Tarkenna senverran, että alijäämä voi olla inflaation verran , mutta ei sen alle eli inflaation verran kohoava velka on "tasapainossa" bkt:n kasvun kanssa. Yhtälö jossa teollisuustuotanto kasvaa ja inflaation ylittävä velka kasvaa olisi vielä sekin ns "positiivisella" puolen. Lisäksi pottiin tulee yksityisen sektorin velka joka on nyt Espanjan tapauksessa kyse.
Miksei sitten Japani ole romahtanut niin riitää kun katsoo kulutuselektroniikaa omassa kodissa. Osa kaikesta tekniikasta tulee väistämättä Japanista muodossa tai toisessa. Japanihan on länitsen maailman velkaantunein(joskin omalle kansalleen suurimaksi osaksi)