Näin kiinalainen duunari maksaa sinun kesäostoksistasi

26.6.2012

Kulutustavaroita ja käyttöesineitä Suomessa myyvien yritysten hankintaketjuissa on runsaasti parannettavaa, ilmenee Finnwatchin ja Saskin tänään tiistaina julkistamasta Hikistä hommaa -raportista.

Tutkijat selvittivät yhdessä ruotsalaiskollegoidensa kanssa, millaisissa oloissa muun muassa Clas Ohlsonin ja Bilteman myymät tuotteet – kuten hedelmävaa'at ja uimapatjat – syntyvät. Lisäksi Suomessa kysyttii alan merkittävimmiltä toimijoilta, miten he huolehtivat toimintansa vastuullisuudesta.

Tuotantolaitosten tarkastelu keskittyi Guangdongin maakunnan alueelle Kiinassa. Finnwatchin tutkija Henri Purje myöntää, että otos on varsin rajallinen, mutta hän uskoo, että se kuvastaa myös alueen yleistä tilannetta, sillä muiden selvityksien tulokset ovat olleet varsin samansuuntaisia.

Tehtailla on puutteita muun muassa mahdollisuudessa järjestäytyä. Ainoa sallittu liitto on valtiollinen ACFTU, joka tunnetaan huonosti ja jota pidetään ”pelkkänä koristeena”. Lakeja rikotaan muun muassa ylitöiden ja vakuutusten osalta. Puutteita on myös työturvallisuudessa.

Palkat ovat usein lain mahdollistamia minipalkkoja (135–190 euroa kuukaudessa), jotka eivät riitä kunnolliseen elämiseen ilman runsasta määrää ylitöitä.

”Haastattelujen perusteella riittävä tulotaso olisi noin 370–380 euroa kuukaudessa. Älyttömillä ylitöillä työntekijät voivat päästä hieman yli 300 euron”, Purje sanoo.

Joitain merkkejä paremmastakin on. Nuorimpien työntekijöiden sukupolvi on aiempia koulutetumpaa ja se on saanut lakkojen avulla hankittua muun muassa palkankorotuksia.

Erityistä kiitosta Suomessa toimivista yrityksistä saa Clas Ohlson, jonka vastuullisuustyö on kehittynyt huomattavasti vuodesta 2005, jolloin asiaa viimeksi selvitettiin.

Kaikkien osalta tilanne ei ole yhtä hyvä. Biltemalla ei ole vastuullisuusohjeistusta ja se on ulkoistanut kaikki ostonsa Birgma-nimiselle yhtiölle, jonka vastuullisuudesta ei myöskään ole saatu tietoa. Hong Kong ei vastannut kyselyyn vedoten liikesalaisuuksiin.

”Muut eivät kysymyksiä näin kokeneet”, Purje sanoo. Hänen mukaansa se, ettei Hong Kong ole valmis kertomaan vastuullisuuskäytännöistään ”on erittäin huolestuttavaa”.

Toinen yritys, joka jätti vastaamatta oli Stockmann. Se olisi halunnut vastata, mutta heillä ei ollut riittävästi aikaa. Purjeen mukaan Stockmannin kanssa on kuitenkin käyty hyviä keskusteluja ja yhtiön julkaisemat vastuullisuusraportit ovat varsin kattavia.

Eettisyyden kysely 10 vuotta liian myöhässä

Kari Hämäläinen | 26.06.2012 18:16

Tämä eetisyyden kysely on pahasti myöhässä - ainakin yksi kymmenen ellei 15 vuotta.

Turha niitä tallinovia enään on pistää kiinni, kun hepat karkas jo.

Vai ollaanko hankimassa sitä tekosädekehää nyt pääkyn päälle?

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.