”Suomen oma etu on hyväksyä EVM”
Valtiovarainvaliokunta esittää eduskunnalle Euroopan vakausmekanismista tehdyn sopimuksen hyväksymistä.
”Suomen ensisijainen oma etu on hyväksyä EVM:n perustamista koskeva sopimus, koska esityksen hylkääminen lisäisi suurella todennäköisyydellä markkinoiden levottomuutta”, valiokunta toteaa tänään keskiviikkona valmistuneessa lausunnossaan.
Suomi on, osana Kreikalta vaadittuja vakuuksia, sitoutunut maksamaan EVM:lle 1,44 miljardin euron pääoman yhdessä erässä ja se sisältyy kuluvan vuoden toiseen lisätalousarvioon. Tämä ei kuitenkaan ole valiokunnan mukaan Suomelle merkittävä ongelma alhaisten velanhoitokustannusten vuoksi.
”Annettu sitoumus vastaa enimmillään vajaata 5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, mikä ei vaaranna pitkällä tähtäimellä valtion mahdollisuuksia hoitaa velvoitteitaan”, valiokunta toteaa.
Sen mukaan hallituksen on kuitenkin syytä arvioida huolellisesti kuinka suuriin sitoumuksiin enimmillään voidaan suostua vaarantamatta Suomen luottoluokitusta ja valtion mahdollisuuksia huolehtia velvoitteistaan ja vastuistaan.
Lisäksi Suomi sitoutuu maksamaan noin 11,14 miljardin euron suuruisen osakepääoman, jos EVM tulisi maksukyvyttömäksi tai vararahasto ja maksettu pääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen.
EVM:n on määrä aloittaa toimintansa heinäkuun alussa.
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)








Selkä seinää vasten. Alkupuhe EVM:stä.
Otetaas esille seikkoja jotka ovat jääneet julkisuudelta huomiotta, mutta jotka saavat Suomen defaulttaamaan välittömästi. Nyt ei siis ollut edes kyse EVM:n hyväksymisestä vaan suomen pankista.
Minä en sanonut tuota konkurssia vaan sen sanoi ääneen Hans-Werner Sinn.
Alla on se syy miksi Sixten Korkman meni äkkiä hiljaiseksi siitä suuresta "singosta" eli EKP:sta ja Suomen pankista? tämä ei siis ole sitä velkaa joka juoksee Velkakellossa vaan johtuu Suomen pankista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/suomella-kymmenien-miljardien-sa...
"clip"Suomen pitää silloin valmistautua siihen, että 67 miljardin saatavat eivät koskaan tule takaisin, Saksan arvostetuimpiin talousasiantuntijoihin kuuluva professori Hans-Werner Sinn sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa."clip"
"clip" – Juuri Luxemburgin ja Suomen kaltaisille pienille maille summat voivat olla astronomisia ja aiheuttaa valtioiden talouksille sekä keskuspankeille erittäin suuria vaikeuksia, Commerzbankin ekonomisti Ralph Solveen korostaa."clip"
S"clip"uomen Pankin julkistamien viimeisten target-saldojen perusteella saksalaisekonomistit laskevat, että Suomella olisi keskuspankkisaatavia jokaista ansiotyötä tekevää kansalaista kohti uuden perheauton verran eli 21000 euroa. Hollannin vastaava suhdeluku on 17000 – ja Saksan 15000 euroa."clip"
"Clip"Bundesbank heräsi
Mayerin mukaan nimenomaan EKP:n höveli rahoitus on paisuttanut Saksan, Hollannin, Suomen ja Luxemburgin keskuspankkisaatavat yhteensä 900 miljardiin. Loput euromaat ovat velkaa keskuspankille."clip"
"clip"Viime vuoden lopussa pelkästään Italian, Espanjan, Kreikan, Portugalin ja Irlannin yhteenlaskettu velka EKP:lle oli 650 miljardia. Erityisesti suurten kriisimaiden, Italian ja Espanjan osuus kasvaa.
"clip"
Asiaan liittyviä lakeja
91 §
Suomen Pankki
Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sen mukaan kuin lailla säädetään. Eduskunta valitsee pankkivaltuutetut valvomaan Suomen Pankin toimintaa.
Eduskunnan asianomaisella valiokunnalla ja pankkivaltuutetuilla on oikeus saada Suomen Pankin valvontaa varten tarvitsemansa tiedot.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980214
6 §
Julkisen rahoituksen kielto
Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
Suomen Pankki ei myöskään saa merkitä 1 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen liikkeeseen laskemia velkasitoumuksia.
Lisää en julkaise ennekuin olen tämän nähnyt julkisena.
Päinvastoin
Miten ihmeessä on Suomen etu ottaa velkaa lähes 13mrd ja antaa se Luxenburgilaiselle yksityiselle rahastolle? Suomella ei ole juurikaan päätäntävaltaa näihin rahoihin niiden pois luovuttamisen jälkeen.
Lisäksi ei ole mitenkään varmaa, että summa jäisi tuohon mainittuun summaan. Espanjan, Italian, Ranskan ja lähes koko Euroopan velat ovat paljon paljon suurempia. Rahareikiä siis löytyy tulevaisuudessa runsaasti.
EU-byrokratiaan sopii sama kuvio kuin esimerkiksi supisuomalaisen auton käyttömaksun tarina. Kun rahahana on kerran luotu, niin sitä myös käytetään.
Tässä linkissä on paljon asiaa asian tiimoilta: http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-mukisematta-ta...
Lagrade - EU mulkkaa 3 kk jos ei tehdä....
(CNN) – Action to save the euro is needed in “more shortly than three months,” IMF Managing Director Christine Lagarde told CNN’s Christiane Amanpour in an exclusive interview.
EVM saataa olla jo historiaa. Christine Lagarde on IMF pomo.
EEtu ahtiaiselle
"Luxenburgilaiselle yksityiselle rahastolle? Suomella ei ole juurikaan päätäntävaltaa näihin rahoihin niiden pois luovuttamisen jälkeen."
Etkö ymmärrä, että Eu ja €uroalueeseen on "pakko" synnyttää ehdoton megalopankki auktoriteetti raha asioissa jota mitkään lait ja julkisuusvelvoitteet koske ja joka käytännössä saa diplomaattiset oikeudet paitsi että se voi itse haastaa muita oikeuteen ilman pelkoa siitä että kukaan voi haastaa sitä oikeuteen? EVM:n ei tarvitse selitellä mitään kenelllekkään!!!
Hitler olisi nähnyt märkiä unia tälläisestä €uroopan anskaamisesta.
J tuosta rahasummasta -asiassahan käy niin että asiahan myydään aina pikkusummalla sisään jotta se olisi helppo hyväksyä. Katsokaa miten Kreikka asia myytiin.
Espanjan tuki oli aluksi 30-50 miljardia - yksi viikko ja se nousi 1000 miljardiin. Nyt Urpilainen sanoo, että summa päätetään myöhemmin (500 miljardia?)
Suomi on tällä hetellä velkaa laskentatavasta riippuen (EKP:n Target rahat 70-80 miljardia + vakausvälineet 20-40 miljardia + oma velka 84 miljardia) yhteensä +180 miljardia - kuka luulee, että tästä selvitään jos noita summia ei kiistetä laittomina kuten voidaan laista ja vakaussopimuksita tulkita?
ps: itseasiassa julkisuudessa velloo vain pieni osa siitä kokonaissummasta kuten näkyy. Pompotellaan jotain mitätöntä 13 miljardia.
http://www.suomenpankki.fi/FI/JULKAISUT/VUOSIKERTOMUS/Pages/default.aspx
EVM voi tehdä itsestänsä velkapyramidin näemmä.
"21 ARTIKLA
Lainanotto-operaatiot
1. EVM:lla on valtuudet ottaa tarkoituksensa
täyttämiseksi lainaa pääomamarkkinoilla
pankeilta, rahoituslaitoksilta taikka muilta
henkilöiltä tai laitoksilta."
Jokainen kaiketi jo nyt ymmärtää miten se velkapyramidi rakennetaan eli miten saadaan monistettua 1 €uro esimerkiksi 20 €uroksi?
Nyt kun vielä löydän esityksestä sen pykälän jossa Suomi takaa EVM:n niin se on sama kuin itsenäisyyden menettäminen organistaatiolle jossa ei ole mitään demokraatista.
Ranska puuhaa vielä lisäksi vakautuspakettia
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/06/14/ft-ranska-painostaa-eu...
"Ranska perää Euroopan unionissa rahoitusmarkkinoiden vakauspakettia lääkkeeksi eurokriisiin."
Kertokaa mulle konkreettisesti MISSÄ se raha on? Tähän meneessä ei ole mitään konkreettista rahaa vaan on luvattu TULEVIA verorahoja lainojen vakuuksiksi.
Minusta tässä on enään vaihtoehtoina valita se mimmoisen tyyppisellä rytinällä tullaan alas. Suurinpiirtein kaikki EU maat ovat uhkaileet toimia joilla on suora tai välillisesti suuri vaikutus teollisuuden tuottavuuteen eli tarkemmin sanottuna mahdollisuuteen tehdä voittoja.
Katsokaa Japania - vahva vientisektroi ja 205 %:n velka suhteessa BKT:n - silti se pulputtaa pinnan päällä. Vastaavasti kreikka - huono vientisektroi ja skibbaa liki heti, kun velka ylitti 125 %:a bkt:n